Macho baby

Uusi vauvamme heilutteli sukukalleuksiaan sellaisella intensiteetillä, että mitään ei jäänyt arvailujen varaan. Viimein on rakenneultra siis ohi ja prinsessamekot saavat jäädä kauppaan tällä(kin) kertaa. Syntymätön poikamme ei meinannut näyttää sydäntään ollenkaan kun oli niin keskittynyt levittelemään haarojaan ja esittelemään pippeliään. Todellinen macho. Olin myös jotenkin uskotellut itselleni tämän vauvan olevan esikoistamme rauhallisempi, sillä en ole tuntenut lainkaan niin paljon liikehdintää kuin viime raskauden tässä vaiheessa. Rauhallisuus on tällä kertaa kuitenkin pelkkää etuseinämässä sijaitsevan istukan luomaa harhaa. Ultrassa näkyi sellainen meno ja meininki, että kätilöäkin ihan hirvitti.

Kaikki oli machoilun lisäksikin hyvin. Poikanen oli siro, mutta viikkoihin nähden sopiva. Kätilö veikkaili, ettei tälläkään kertaa tarvitse puskea maailmaan neljää kiloa (tai yli) ihmisvauvaa. Olin tästä tiedosta tyytyväinen, sillä vaikka edellinen raskausmahani kasvoi aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin, oli poika syntyessään varsin sopusuhtainen (3415g / 50cm) ja näin ollen synnytys pitkästä kestostaan huolimatta oli lopulta aivan inhimillinen kokemus. Inhimillinen? Kirjoitinko todella inhimillinen? Oh my, aika tosiaan kultaa muistot. En nimittäin tunnusta ajatelleeni synnytyksen aikana kertaakaan, että hmmmm onpa inhimillinen kokemus.

Joka tapauksessa uuden vauvan sukupuolen tietäminen tekee kaikesta konkreettisempaa. Perheesemme tulee uusi pieni poika. On kutkuttavaa kuvitella miltä poika näyttää, onko hän isoveljensä näköinen? Onko hänelläkin punainen tukka? Millainen hän on luonteeltaan? Toki on myös niitä vähemmän kutkuttavia ajatuksia itkuisuudesta, refluksista, koliikista… Välillä paniikki iskee niin, että hengitys salpautuu. Kuinka helvetissä jaksan sen kaiken valvomisen ja huudon? Toki yritän olla positiivinen ja uskoa siihen, että kaikki voi olla helpompaa. Mutta kuten mammafoorumin viisas nimimerkki JaneDoe85 kirjoittelikin, kai sitä olisi jotenkin irrallaan todellisuudesta jos ei lainkaan miettisi tulevaa tässä tilanteessa.

Mutta palatakseni kutkuttaviin asioihin. Nimi! Esikoisemme nimen keksiminen oli niin työn ja tuskan takana, että tuntuu aivan absurdilta, että muka saisimme päätettyä nimen tälle uudelle ihmeelle. Haluaisin kuitenkin edes muutamia vaihtoehtoja jo nyt, sillä minulle on tärkeää, että uudella ihmisellä on ihan oikea nimi hyvin pian syntymänsä jälkeen. Minusta on outoa, että uutta ihmisalkua kutsutaan vauvaksi tai pojaksi/tytöksi. Kuin hän olisi jokin akvaariokala, joka öllöttelee muiden vastasyntyneiden massassa kunnes parin kuukauden päästä hänestä tehdään omalla nimellään erottuva persoona. Mutta katsotaan, voi hyvinkin olla, että poikasemme öllöttelee kalana sinne ristiäisiin. Olemme nimittäin mietinnöissämme niin syvällisellä tasolla, että vahvin nimisuosikkimme on Ali-Baba Armaani.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *