Tulevaisuutta ja tätä päivää

Kurkistin vajaan vuorokauden verran omaan tulevaisuuteeni kun serkkuni vieraili meillä 2 ja 3 -vuotiaiden poikiensa kanssa. Ihastuttavia poikasia olivat, äärettömän kohteliaita ja reippaita, mutta mitään he eivät totelleet. Enkä usko tottelemattomuuden johtuvan kasvatuksen puutteesta. Pojilla oli vain kiire nähdä ja kokea ihan kaikki, mitä tällä pellon ja metsän välisellä kaivinkoneiden täyttämällä tonttipahasella on tarjota. Pienen pojan unelmapaikka lienee kun joka nurkasta pilkistää jonkin sortin vempele. Pihamaamme on siis ikuisessa keskenenräisyyden vaiheessa kun mieheni tyydyttää touhuamisen tarvettaan muun muassa kaivinkoneen ohjaimissa siistien toimistotyöpäiviensä päätteeksi.

Pari viikkoa sitten konttaamaan ja tukea vasten seisomaan oppinut poikamme otti ilon irti pikkuserkkujen vierailusta ja ilakoi täyttä häkää lapsikollegoidensa vanavedessä. Mutta osoitti hän myös olevansa talon isäntä ja liikennetalon tutkinnan tuoksinnassa innostui puremaan ja läpsimään vanhempaa pikkuserkkuaan. 3 -vuotias osoitti ihailtavaa ymmärrystä toteamalla, että vaikka sattui, ei haittaa, koska kaveri on ihan vauva. Vauvamme ei silti osoittanut vastaymmärryksenä minkäänlaisia katumuksen merkkejä vaan nauraa rätkätti kovaäänisesti. Minua poikamme villit piirteet hieman kauhistuttivat, mutta mies oli ylpeä rohkeasta jantteristaan, koska olishan se voinut vaan itkee jossain nurkassa ja pelätä. Täytynee palata näihin näkemyseroihin jos väkivaltaiset piirteet säilyvät lapsessamme pitkäkestoisemmin.

MUTTA MUTTA MUTTA juuri tulleen tiedon mukaan minusta saattaa tulla tänään täti! Veljen avovaimo viestitteli yhä vaan kovenevista supisteluista. Ihan kreisiä, koska taisin pari viikkoa sitten todeta hänelle, että 7.7. olisi hyvä päivä syntyä. Enkä oikeasti koskaan arvaa oikein mitään tämmöisiä juttuja. Oikein vatsanpohjasta ottaa. Jännittää ja ilostuttaa! Tädiksikin tullaan joskus ensimmäistä kertaa näköjään. Ja ihan ylpeäksi tuntuu tekevän.

Olisikohan 7.7. myös sellainen onnenpäivä, että astianpesukoneemme palaisi huollosta. Hän siis sitten lopulta hajosi. Tarkemmin sanottuna savusi. Pelastimme tilanteen vain hetki ennen tulipaloa. Siitä on nyt kolme viikkoa ja kaksi päivää. Kolme viikkoa ja kaksi päivää paluuta opiskeluaikoihin tiskaamisen muodossa. Enää sitä ei vaan saa tehdä rauhassa krapulassa, vaan kuikuillen taukoamatta mitä pistorasiaa lapsi haluaa nuolla äidin keskittymisen mahdollisesti herpaantuessa.

Loppuajatuksena haluaisin pyytää anteeksi kaikilta talvi-ihmisiltä kun olen ignoorannut heidän surunsa viimeaikaisista talvettomista talvista. Tämä kesätön kesä nimittäin harmittaa kesäihmisen sieluani ihan vietävästi! En melkein pysty uskomaan, että helteitä ei välttämättä oikeasti tule ollenkaan. Joten anteeksi winter people. Ensi talvena toivon oikeaa kunnon talvea kanssanne.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *