Tämän viikon juttuja: retki kahviplantaaseille ja vesiputoukselle, päiväkotivierailu

Heipähei,

Nettiyhteys on jälleen ollut hankala. Kerron lyhyesti eilisestä ja tästä päivästä, jonka perässä tulee kirjoittamiani juttuja keskiviikolta, torstailta ja perjantailta. Eilinen kului Dar Expressin kyydissä. Sama matka kuin Moshista Dariin, mutta toisinpäin, ja bussimme oli tarkoitus lähteä vasta yhdeksältä, mutta lähtikin vasta yhdeltätoista. Joten pääsimme kokemaan Dar es Salaamin iltamyöhällä. Pääsimme bussiasemalta kuitenkin heti taksiin ja hotelliin, jonka olimme varanneet. Aamulla hyppäsimme lauttaan ja nyt olemme Stone Townissa, Zanzibarilla. Ihan eri meininki. Täällä pitää olla vielä tarkempi pukeutumisen suhteen, kun valtaväestö on muslimeita. Tulimme tosi kivaan hotelliin, jossa on aika erikoisen hieno huone ja henkilökunta on tosi ystävällistä. Täällä vaikuttaisi olevan muutenkin vähän myönteisempi suhtautuminen turisteihin, tai sitten se vain tuntuu siltä, kun englantia osataan paremmin. Ei tarvinnut Mercury -baaria juurikaan etsiä, se löytyi kivenheiton päästä hotellistamme. Käytiin päivällä siellä syömässä herkulliset keitot ja illalla vielä drinkeillä. Stone Townia pidetään kulinaristien kaupunkina ja se tuli huomatuksi. Nautittiin auringon laskusta Forodhani Gardensissa. Meren rannalla puistossa on lukuisia kojuja, joissa kokataan tuoretta kalaa ja mereneläviä. Huominen vietetään vielä Stone Townin arkkitehtuuria ihmetellen ja ylihuomenna menemme Kendwaan.

 

Torstai 5.7.2013

Ollaan nyt oltu pari yötä ylellisessä Bristol Cottages -hotellissa, johon saimme mittavat alennukset Bryson Adventuresin kautta. Päästiin safarin jälkeen väsyneinä ja likaisina kohteliaan pikkolon ohjaamina suoraan hotellihuoneeseen, joka oli tiptop, akaasiahuonekaluin sisustettu ja arvokkaan tuoksuiseksi suitsutettu. Juomavesipullot, uudet pyyhkeet ja vessapaperit tuodaan päivittäin siivouksen yhteydessä. Niin ja on täällä tv: kin. Päästiin höyryävän lämpimään suihkuun, jossa vesi tuli ihan tasaisesti ja sopivalla paineella. Tämä kuvaus taisi kuulostaa itsestään selvältä ja lähes tulkoon siltä, miltä normaalisti hotellissa kuuluu näyttää. Mutta aikaisempiin majoituksiimme verrattuna tämä on ihan superluksusta. Mentiin sitten vielä iltahämärällä hotellin terassiravintolaan illalliselle (niin ihmeellistä olla huoneen ulkopuolella iltahämärällä). Aamiainenkin on hienosti järjestetty ja se kestää jopa kymmeneen asti. Eilen siis nukuimme pisimpään tähän astisen reissun aikana.

Eilisestä sen verran, että vietiin iso kasa pyykkiä pesulaan, käytiin syömässä Union Cafessa (siistimpi kahvila, jota kehutaan Lonely Planetissa), Meidän hotellia vastapäätä löytyi kirjakauppa, jota etsittiin muualta kaupungista ja samalta kadulta, kas kummaa, osui vastaan Montessori-leikkikoulu! Sitten lähtikin sähköpostia sinne samana iltana ja tänään tuli kutsu, että pääsemme huomenna vierailulle! Hendry soitti meille eilen, ja hänen kauttaan järjestyi tälle päivälle retki kahviplantaaseille. Hänen kaverinsa Oscar tuli meitä aamulla klo 9.00 hotellilta hakemaan.

Eräs asia, jonka eilen satuin sanomaan ääneen, oli se, että on yksi asia, jota en halua täällä tehdä. Ja se on dala dalalla matkustaminen. Nooh, eipä ostettu tätä reissua kalliimpana versiona, vaan niin että mennään julkisilla. Oscar ilmoittikin siinä, että on kaksi vaihtoehtoa hänen moponsa tai dala dala. Valittiin jälkimmäinen. Tässä vaiheessa kerron, että dala dala on täällä hyvin yleinen ja edullinen kulkuneuvo, Hiacen kokoinen minibussi, jossa on istumapaikkoja noin 15, mutta sisällehän mahtuu tarvittaessa vaikka tuplasti. Dala dalalla on reitti ja tiettyjä pysäkkejä, mutta sen kyytiin ja pois kyydistä voi hypätä missä vaan. Useimmiten, kun ollaan nähty dala dala, se on ollut kuin muurahaiskeko vitriinissä. Ja deodorantin käyttö ei ole tainnut levitä täällä ihan muoti-ilmiöksi asti. Oscar vei meidät bussiaseman yhteen dala dalaan, jossa oli juuri sopivasti vielä kaksi istumapaikkaa vapaana. Möngittiin sinne perälle anteeksipyydellen ja istuttiin paikoille, joiden jalkatilassa oli jauhosäkkejä (dala dala kuski kuljettelee myös tavaroita, kirjeitä ja rahoja henkilöiden välillä). Polvet suussa, mutta sitten kuitenkin niin mukavasti siinä istuttiin kyljet kiinni tuntemattomissa. Mikä rakkauden ilmapiiri! Ikkunat sai onneksi auki. Yhdestä ikkunasta tyrkättiin erään naisen syliin valtava vihannespaketti matkan ajaksi. Oscar hoiti kuskin kanssa maksut ja lähti omalla mopedillaan määränpäähän meitä odottamaan. Matka kesti noin 20 minuuttia, jonka jälkeen saimme noin kilometrin mopokyydit Oscarin kodille, kahviplantaaseille.

Pihapiirissä oli vastassa kolmevuotias pikkupoika ja kaksi Oscarin kaveria, taisivat hekin olla jotain sukua. Tapasimme siinä sitten muitakin sukulaisia, kun nousimme rinnettä ylös, ja Oscar neuvoi meitä vastaamaan oikein swahiliksi kun vanhempaa väkeä tuli esittäytymään. Vanhempien ihmisten kunnioittaminen oli hyvin huomattavissa. Oscar kertoi meille kasveista, joita tuli vastaan. Nimiä en tietenkään enää muista, mutta yksi kasvi oli sellainen, joka liittyi noituuteen ja taikauskoon. Tällainen ajattelu on myös lukemani perusteella Tansaniassa hyvin voimissaan. Jos tiellä tulee vastaan ihminen, jolla on pahat silmät, täytyy poimia tällainen kasvi taskuun välttyäkseen vaaralta. Yksi kasvi oli flunssan parannukseen. Oscar kertoi että sitä ei syödä tai juoda teenä, vaan se paketoidaan banaanilehdillä, käristetään tulella ja sen jälkeen siitä otetaan henkäys. Piharatamon hyötykäyttöä vastaava kasvi oli myös yksi, jonka Oscar meille esitteli. Kahvipensaiden luona Oscar näytti, kuinka punaisen pavun kuori avataan ja sisälle jäävää papua voi imeskellä. Se maistui makealle. Oscar kertoi, että banaanipuut ja kahvipensaat kasvavat sovussa vierekkäin, mutta banaanipuita ei saa olla liikaa, ettei tule liian varjoisaa.

Pihassa oli kahvin valmistukseen tarvittavia välineitä, nuotio, isoihin kahvitilaisuuksiin tarkoitettu tila sekä pienempi kahvinjuontinurkkaus. En nyt rupea kirjoittamaan kahvinvalmistusprosessia tähän, koska kuitenkaan en muista sitä ihan tarkkaan enää. Kuvista voi nähdä erilaisia vaiheita. Papujen sopiva paahtoaste käsittelyvaiheiden jälkeen tuli 15 minuutin kuluessa ja kahvia keitettiin kiehuvassa vedessä maksimissaan kolme minuuttia. Päästiin juomaan kahvia, jonka teossa olimme mukana. Täytyy sanoa, että en muista juoneeni parempaa kahvikupillista!

Kahvien jälkeen Oscarin kaveri lähti oppaaksemme vesiputoukselle. Kävelimme noin 45 minuutin matkan kapeita savikäytäviä viidakkoylängöissä. Matkalla näimme paljon tuttuja hedelmiä ja kasveja, kuten hibiscus, eucalyptus, avokado, sitruuna, passionhedelmä, guava sekä tietysti banaani ja sen suuri kukka. Kameleontti bongattiin yhdeltä oksalta myös. Vesiputouksen lähellä oli tosi mutaista ja liukasta, mutta onneksi ei kaaduttu kertaakaan. Vesiputous oli upea! Se oli melkein 90 metriä korkea. Kylmän veden kaste viilensi ihanasti kävelyn jälkeen. Uimaan emme kuitenkaan pystyneet, vaikka uikkarit olikin sitä varten mukana. Vesi tuntui niin kylmältä. Söimme pienessä retkimajassa eväsboximme ja kävelimme takaisin Oscarin kodille. Istuimme Oscarin leppoisan isän kanssa pöydän äärellä ja juttelimme. Hän kertoi, että oli ollut kovin väsynyt aiemmin, mutta nyt piristynyt kun hänen ihana vaimonsa oli tuonut hänelle paahdettuja banaaneita. Niitä tulikin sitten lisää pöytään ja meillekin tarjottiin. Kohta nuori tyttö toi tarjottimella avokadon paloja tarjolle. Ja ruokailun päätteeksi hän tuli kuin tarjoilijoilla täällä on tapana, lämpimän veden kannua ja vatia kantaen, jotta saamme pestä kätemme. Tunnelma siinä pihassa oli kuin missä tahansa kesämökillä. Jokainen tuntui hääräävän jotain ja läpsyttelevän läpsyillään pitkin pihaa. Oli tosi kodikasta ja meitä kohtaan oltiin vieraanvaraisia.

Vierailun päätteeksi, matkan varrella bussipysäkille, oppaamme vei meidät vielä maistamaan paikallista banaaniolutta. Tapasimme siinä aika monta päihtynyttä naista ja miestä ja meidät vietiin semmoiseen saunan näköiseen tilaan. Saatiin eteemme isot muovimukit täynnä (hmm, jos mämmi on meillä epäilyttävän näköistä niin tämä oli toisesta päästä tulevan nesteen näköistä) juomaa. Maku oli aluksi samaan aikaan paha ja hyvä. Maku oli sellainen, jota en ollut koskaan kokenut. Kirpeää, makeaa, hapanta, kaikenlaista. Muutaman siemaisun jälkeen se olikin jo ihan hyvän makuista. Alkoholia tässä juomassa oli vain 0,5% ja opas kertoi, että se olisi jostain syystä terveellistä naisille. Tästä huolimatta mukit eivät nyt ihan tyhjentyneet ja lähdimme kohti dala dalan pysäkkiä.

Dala dalaa odottelimme ainakin puoli tuntia ja eräs ilmeisesti vähän päihtynyt ja epäsiisti mummeli tuli jauhamaan meille pitkät pätkät swahiliksi jotain. Oppaamme kertoi meille vain, että nainen sanoi vatsansa olevan kipeä ja tarvitsevansa rahaa. Nainen piinasi meitä vuorotellen pitämällä tiukasti kiinni käsivarresta ja välillä piti heittää ylävitoset ja nyrkit yhteen. En ymmärrä kuin jotain sanoja swahilia, mutta tulkitsin, että hän puhui meistä valkoihoisina miljonääreinä ja lopulta osoitteli taivaalle, puhui jumalasta ja rukoili. Pääsimme naisesta eroon, kun lähdimme dala dalalla. Oppaamme ohjasi meidät mukavasti kahdelle etupenkille, niiden kautta ei ole kulkua takatilaan, jossa muut ovat. Ei tarvinnut nousta pois kesken matkan, matkalaisten vaihtuessa.

Ei olla muuten reissun aikana kuultu mzungu (valkoihoinen) -huutoja, vaikka kuulemani perusteella sitä tapahtuu kaikkialla koko ajan. Keskusta-alueilla mzungujen näkeminen on kai jo niin tavanomaista. Mutta tällä reissulla lapset huutivat sitä pariin otteeseen. Oli erikoinen ja hieno päivä, mutta meille molemmille tuli aikamoinen kulttuuriähky. Nähtiin ja koettiin taas joka sekunti jotain tavallisesta poikkeavaa.

 

Pe 5.7.2013:

Tänään päivän ohjelmassamme oli hotellin vaihto, bussilippujen osto ja päiväkotivierailu. Otimme yhden yön Zebra Hotelista ihan keskustasta. Hotelli on korkea rakennus, jonka kattoterassilla kävimme ihailemassa Kilimanjaroa. Moshi on ihanan pieni kaupunki. Kaikki löytyy kävelymatkan päästä ja se mitä etsii, on lähempänä kuin olisi voinut kuvitella. Dar Expressin bussitoimisto oli ihan lähellä sitä päiväkotia, johon olimme menossa vierailulle ja ravintola, johon päätimme tänään mennä syömään, olikin melkein tätä uutta hotelliamme vastapäätä.

Päiväkoti, johon menimme toimi osana YWCA: ta. Tämä olikin paikan pääasia. Montessori kyllä kyltissä mainittiin, mutta ilmeisesti sitä vain sovelletaan siellä vähän. Meidät otti vastaan pyörätuolissa oleva mies, joka toimi koulun kirjanpitäjänä. Saimme vähän harmillisia uutisia meidän kannaltamme: lapset olivat kesälomalla heinäkuun. Hyvä niille! Eräs koulun opettajista oli hetken myös kanssamme. Meille kerrottiin, että heillä on tavallinen lapsiryhmä, vammaisryhmä (6-15-v) ja esikouluryhmä. Vapaa-ajalla, kun ei ole opetusta, lapset saavat leikkiä keskenään eri ryhmistä. Talossa oli myös pari terapiahuonetta ja talo terapiajaksolla olevien lasten äitien majoitukseen.  Äidit pääsevät näin mukaan lapsen terapiaan ja pystyvät paremmin auttamaan lastaan kotona. Pääsimme näkemään yhden luokkahuoneen ja terapiahuoneen. Pari luokkaa oli suljettuna, kun opettajat eivät olleet paikalla.

Varmasti paikat saattaa olla sekaisin lomankin takia, mutta tiloissa montessorimenetelmä ei näkynyt muuten kuin, että muutama väline oli hyllyssä. Niistä näkyi, että ne olivat itse tehtyjä ja hienoa jälkeä oli saatu aikaan alun perin. Mutta välineistä puuttui osia, ne olivat hyllyissä pölyisinä ja päällekkäin. Näin ei oikeasti Montessori-nimeä kantavassa koulussa oikein saisi olla, vaan ympäristön pitäisi olla lapselle selkeä. Välineet olivat vammaisryhmän tavallisessa luokkahuoneessa jossa oli pulpetit riveissä ja opettajan paikka edessä. Toisaalta jäin miettimään, olisiko lukituissa luokkahuoneissa voinut olla oikea montessoriympäristö… Pihalla oli paljon aktiviteetteja, kiikkulautoja, kiipeilyteline,

 

karuselli, keinut ja jalkapalloa siellä kuulemma pelataan usein. Meille kerrottiin myös, että lapsille järjestetään piha-aukiolla yhteisrummutusta ja tanssia. Kysyimme mieheltä useampaan kertaan, että mitenkä ulkoilut, saavatko lapset leikkiaikana leikkiä vapaasti ulkona tai sisällä. Hän ei ihan käsittänyt kysymystämme täsmentämisestämme huolimatta. Tulimme siihen tulokseen, että kun luokkien välillä on vain ulkotilaa ja piha on hyvin aidattu, saavat he vapaasti leikkiä aidan sisäpuolella, joka tarkoittaa heille ”inside”. Annoimme miehelle laatikollisen toffeeta kiitokseksi siitä, että pääsimme vierailulle.

Kävimme syömässä ravintolassa, jolla oli sekä italialainen että intialainen menu. Söin pastaa ja Eetu ihan täydellisen intialaisen prawn paneerin. Huomasimme, että keittiössä hääräsi intialainen kokki. Ei se pasta-annoskaan nyt ihan huono ollut, mutta vähän harmitti, etten valinnut intialaista ruokaa. Jälkkäriksi joimme masala teetä, nam!

Huomenna hyppäämme klo 9.00 bussiin kohti Dar es Salaamia. Sinne saavumme illalla ja seuraavana aamuna otamme lautan Zanzibarille. Stone Townissa olisi tarkoitus viettää kaksi yötä ja sitten lähdemme rentoutumaan Kendwaan.

 

P.S. Jos joku siellä naureskelee mun asukokonaisuudelle, niin voin kertoa, että asu oli tuolla retkellä paras valinta :)