Hyvää juhannusta!

Nauttikaahan siellä kotimaassa turvallisista hyttysistä ja valosta! Täällä ilta hämärtyy jo kuuden aikoihin ja sen jälkeen ei taida olla ulos menemistä, ainakaan täällä Darissa. Nyt on siis hyvin aikaa kirjoitella blogia, jos netti suvaitsee toimia nätisti. Yksi vesikatkos ollaan jo todistettu. Sähkökatkoksilta olemme toistaiseksi välttyneet.

Kävimme tänään keskustassa. Olipahan kaoottista. Ihmisiä ja liikennettä kaikkialla, emmekä löytäneet etsimäämme. Olisi ehkä pitänyt mennä kauppakeskukseen, niinkuin Jessica meitä neuvoi. Yritimme saada hommattua prepaid-liittymiä, jotta olisimme voineet soittaa Eetun Morogorossa asuvalle tutulle, joka on viikonloppua viettämässä täällä päin . Kävimme useassa Vodacom -liikkeessä, joissa kerrottiin, että kortin saa toimintaan vasta kolmen päivän kuluttua ostosta. Emme sitten ainakaan vielä niitä liittymiä halunneet hommata, kun itseasiassa etsimme yhden halvemman operaattorin myyntipistettä, mutta emme vielä löytäneet.

Keskustassa ei juurikaan saanut rauhaa katumyyjiltä. Ja koko ajan piti olla todella valppaana taskuvarkaiden takia. Muutamiin höynäytyksiin on rahaa jo mennyt. Unohdimme neuvotella bajajikuskin kanssa hinnasta, kun jatkoimme matkaa hänen kyydissään pankkiautomaattikäynnin jälkeen. Sitten jouduimme vänkäämään loppuhinnasta aika lailla, luovutimme ja maksoimme ehkä vähän ylihintaa. Eetu oli vähällä ostaa katupöydästä liittymän ja eräs seuraamme hetki sitten ängennyt kadun mies siinä innoissaan avasi pakkaukset, kunnes meiltä vaadittiin passiemme kopioita. Emme uskaltaneet niitä katupisteeseen antaa, jolloin tietysti jouduimme maksamaan jo avatusta paketista…

Kävimme syömässä eräässä ravintolassa, jossa tarjottiin kiinalais- ja intialaistyyppistä ruokaa, ja hyvää oli. Ruokien suhteen on kyllä vähän tylsä olo, kun olisi kiva kokeilla jotain jännää, mutta kun on kaikenlaista, mitä täällä kannattaa jättää syömättä. Harmittaa jättää salaatit lautasen reunalle, kun niitä täällä tekisi eniten mieli syödä. Tänä aamuna tein muuten hammasharjamokan, huuhtelin sen johtovedellä. Meni roskiin. Suihkussa pitää myös muistaa pitää suu tiukasti kiinni.

Kävimme yhdessä pikkuliikkeessä kysymässä apua puhelinliittymäongelmaamme ja myyjä lähti näyttämään tietä liikkeeseen ja selvitti siellä swahiliksi, että onko tosiaankin nyt tullut joku uusi systeemi, että liittymä aukeaa vasta kolmen päivän kuluttua. Sieltä kerrottiin että näin on ja että olisi muidenkin liittymien suhteen sama homma. En tiedä, sanoivatko vain siellä niin, vai pitääkö paikkansa. Tämä avulias myyjä toisesta liikkeestä oli aivan pettynyt kun ei voinutkaan meitä enempää auttaa. Hän vielä antoi meille vielä tärkeitä ohjeita täällä liikkumiseen. Olimme iloisia, kun vaihteeksi joku halusi auttaa meitä ihan pyyteettömästi.

Kun palasimme guest houselle, oli varsinkin Eetu ihan poikki. Loppupäivä menikin sitten levätessä. Eipä taideta mennä enää Darin keskustaan, jos ei ole ihan pakko.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään