Lauantaina klo 8.00 Bryson Adventuresin Vincent tuli meitä hostellille vastaan. Kävelimme yhdessä toimistolle, johon jätimme toisen rinkkamme talteen. Toisen olimme pakanneet safaria varten. Vincent vei meidät erään hotellin pihaan, jossa safariporukka oli jo meitä iloisesti vastassa. Unohdin kertoa, että tämä safari oli African Spoonbill Tours & Safaris Ltd:n järjestämä. Brysonilla ei ollut tarjota meille haluamaamme safaria tälle ajankohdalle, joten se sai järjestettyä meille tämän kaverifirman kautta, joka toimii oikeasti Arushassa. Näitä kahta firmaa siis suosittelemme kaikille, jotka haluavat lähteä Tansanian safarille (safarin aikana tuli nähtyä muidenkin firmojen järjestelyitä ja kaikilla ei mennyt ihan putkeen…)! Oppaamme Gabrieli ja kokkimme Joseph kiinnittivät matkatavarat auton katolle pressun kera. Safarimme ei ollut yksityinen, joten mukaan lähti vielä vanhempi herra, hiljaisin tapaamani amerikkalainen mukaan. Hän oli kyllästynyt työhönsä, myynyt firmansa ja lähtenyt helmikuussa reissuun. Arvionsa mukaan hän palaisi kotiin vuoden päästä.

Olimme Lake Manyaran kansallispuiston eräällä leirintäalueella puolen päivän jälkeen, jonne jätimme matkatavaramme ja Josephin valmistelemaan päivällistä. Ehdimme hetken levähtää uima-altaan äärellä ennen kuin jatkoimme matkaa. Tämä oli siis todellakin leirintäalue ja hieno sellainen. Oli maisemalodgeja enemmän safarista maksaneille ja se hieno uima-allas, lämmintä vettä suihkussa ja baari. Illallinen tarjoiltiin viihtyisällä terassilla, jossa oli pöydät ja tuolit valmiina. Ja illan päätteeksi pääsimme nauttimaan todella upeasta, paikallisen katuryhmän tanssiesityksestä, joka sisälsi runsaasti akrobatiaa ja oli myös hauska! Noniin, mutta nyt asiaan, eli Lake Manyaraan.

Gabrieli tiesi täsmälleen eläimistä kaiken. Hän kertoi meille paljon ja opimme paljon. Itselläni oli tosin vaikeuksia ymmärtää hänen aksenttiaan (tämä kuullunymmärtämisongelma on vaivannut välillä muidenkin tansanialaisten kanssa kommunikoidessa) ja se vähän harmittaa, kun jotkut jutut on jäänyt epäselviksi. Aina kun kysyimme jostain luonnonilmiöstä jotain, hänellä oli antaa vastaus salamana.

Lake Manyaran porttien jälkeen meidät heti toivottivat tervetulleiksi paviaanilaumat. Niin ihmeellisen ihmismäiset olennot nyppivät toistensa turkeista kirppuja tai jotain ja näyttivät nauttivan elämästä. Joskus pikkuvauva eksyi tielle auton eteen ja säikähti niin, että meni heti äitinsä luo halimaan.

Näimme useita eri antilooppilajeja, joita emme vielä ihan ottaneet haltuun. Mielenkiintoisia tapauksia. Niistä oli vaikea saada kuvia, sillä olivat aika säikkyjä ja loikkivat pakoon. Joitain gasellilajeja näimme myös, mutta nämä sarvityypit ovat niin samannäköisiä kokemattomalle silmälle…

Itse Pumba (pahkasika) nähtiin myös pariin otteeseen, mutta ei saatu otettua kuvia. Käytiin myös kiikaritähyilemässä hippo pooleilla, mutta virtahevot olivat niin kaukana, että eivät oikein päässeet näkyviin kuvissamme. Gnuut myös tapasimme jo Manyaralla.

Manyara oli kokonaisuudessaan muutamassa tunnissa, rauhalliseen tahtiin kierrettävissä oleva puisto. Manyara taisikin olla Tansanian pienin kansallispuisto, joka on kuitenkin kaikessa pienuudessaan hyvin monimuotoinen maisemiltaan ja Unescon maailmanperintökohde. Manyarassa voi nähdä monenlaisia puita, kuten sateenvarjopuita (eräs akaasiapuulaji, kierreakaasia kai virallisesti suomeksi), makkarapuita ja baobabeja.

Lake Manyara National Park on erityisen tunnettu puihin kiipeilevistä leijonistaan ja lukuisista lintulajeistaan. Flamingot asustavat alueen suolajärvessä. Erilaisia lintuja näimme paljon (niin kuin muissakin safarikohteissa): todella isoja ja todella pieniä, perhosenkin kokoisia. Ja kaikki näkemämme linnut olivat värikkäitä tai nokka oli erikoinen. Mitään tavislintuja ei tullut kertaakaan vastaan missään safarikohteessa. Puihin kiipeilevät leijonat jäi näkemättä. Mangustin näkeminen oli hieno juttu, siihen emme muualla törmänneet. Ja tietysti ekana päivänä aikamoinen hihkuminen kävi, kun nähtiin seeprojen, kirahvien ja norsujen kaltaisia ”julkkiksia”.

Kerrottakoon edelliseen viestiin liittyen vielä, että safaria edeltävä yö oli vastenmielinen. En halua mitenkään olosuhteista valittaa, Afrikassa ollaan ja olen

kiitollinen siitä, että olen tänne päässyt, mutta… En tajunnut nukkumaan mennessä, että majoituksemme sijaitsee pääkadun varrella ja olisin voinut ne korvatulpat rinkasta kaivaa. Yöllä en sitten halunnut enää selliä muistuttavan huoneen lattialla hiippailla. Ja yöt siis on Moshissa kylmiä! Darissa heräsi aina hiessä, mutta täällä palelee. Ei löytynyt nukkuma-asentoa ja safari oli aikaisin aamulla edessä. Mikään noistakaan ei ole valittamisen arvoista, mutta sitten huoneeseen tulee ” ikkunasta” (tai siis siitä aukosta, jossa on hyttysverkko ja ei ikkunalasia) jotain ihan kamalaa hajua! Ja se haju leijuu huoneessa koko yön ja vielä aamullakin jättäessämme huoneen. Sellaiseen ei osannut varautua. Ja sitten aamukoiton rukouskutsu (Ekana yönä Moshissa kuultu versio oli joitain ihan ällistyttävän kaunista, mutta tämä versio ei ihan vetänyt vertoja sille). No, loppujen lopuksi pari tuntia tuli kai nukuttua ja innokkuus peitti kaiken väsymyksen. Mutta safarin jälkeen pitikin tulla sitten vähän hienompaan hotelliin lepuuttamaan kotiprinsessan hermoja. Täällä voisi kyllä löytää valittamisen aihetta, jos sille linjalle lähtisi. Suomessa tulisi valitettua kyllä jatkuvasti, jos täällä tapahtuvat asiat olisivatkin siellä. Ruoka on kuivaa tai aikataulussa ongelmia. Liikenne on turvatonta. Kaikki on turvatonta. Tai likaista. Tai omituista. Ja jotenkin sitä vain sopeutuu kaikkeen ihan hetkessä.

Sitä on pitänyt sanoa, että täällä kyllä osataan hyödyntää hienosti kaikkea, mikä olisi meillä päin mennyt jo kaatopaikalle. Esimerkiksi Kilimanjaro Backpackersin ulkomuurien päällysosaan on sementin sekaan laitettu isoja lasinsiruja pystyyn rosvojen varalle. Eetu on ihaillut Maasai-heimolaisten kenkiä. Tänään nähtiin niitä myytävän eräässä kaupassa ja huomattiin, että pohjahan on tehty vanhasta auton renkaasta!

Tänään tultiin takaisin Moshiin neljän päivän safarilta. Ajatukset ovat vielä siellä, katsotaanpa, jaksanko pian kirjoitella siitä.

P.S. Kilimanjaro havaittavissa yhdessä kuvassa pilvien seasta. Afrikan huipulle pääseminen jääkin sitten seuraavan kerran tavoitteeksi. Kyllä, juttu on nyt niin, että uudelleen on päästävä. Kuka lähtee mukaan?