Tänään heräsimme normaaliin tapaan aikaisin aamupalalle, vaikka menoa ei ollutkaan heti aamusta. Netti ei edelleenkään toimi kuin ainoastaan tikulla guest housen omalla koneella, joten tajusimme, että aamulla on paras tilaisuus päästä koneelle, kun muut ovat töissä tai lomariennoissaan. Selviteltiin bussi- ja majoitusasioita Moshiin siirtymiseen liittyen. Inkan kanssa on tässä ollut myös kovat viestittelyt Facebookin kautta käynnissä, saamme häneltä paljon kaikenlaista apua Moshiin liittyen. Kavereiden yhteystietoja, retkijärjestelyitä, turvallisten taksikuskien yhteystietoja jne.

No nyt sitten Darissa olon kohokohtaan, eli sukellusasioiden pariin. Huhhuh! Me teimme sen ja hengissä ollaan. J Saatiin odotella vesille lähtöä kyllä useampi tunti, kun odottelimme veden nousua. Sitten vaan kamat ja henkilöt veneeseen. Mulle tuli siitä veneestä mieleen Piin elämä – elokuva. Mutta tämä oli kyllä moottorivene, joka meni tosi kovaa. Matka sukelluspaikalle oli kyllä tosi hauska! Kesti noin vartin. Jalat oli kiinni lenksuissa ja istuttiin reunalla reunaköysistä kiinni pitäen. Oltiin kyllä varsin jännittyneitä tulevasta sukelluksesta. Perillä assarit auttoi meitä ja puimme räpylät, painovyöt, pullot selkään ja maskit naamalle. Sitten vielä se hengitysjuttu suuhun (vähän on termit vielä hakusessa tytöllä). Opettajamme Joseph laski kolmeen ja sitten vaan selät edellä veteen.

Lähdimme alas lukiten korvia. Mulla oli vähän vaikeuksia lähteä aluksi alas, koska korvien lukitseminen ei tuntunut aluksi onnistuvan. Sitä emme harjoitelleet eilen ollenkaan. Nopeasti olimmekin jo meren pohjassa, taidettiin olla noin kuuden metrin syvyydessä alkuun ja siitä sitten lähdettiin syvemmille vesille, aina 12 metrin syvyyteen asti. Aallot olivat siihen aikaan päivästä jo aika kovia ja syvemmälläkin virtauksia oli paljon. Välillä tuntui, että lähdin virtausten mukana väärään suuntaan. Joseph kyllä huolehti meistä hyvin veden alla. Oli aika hieno tunne mennä siellä erilaisten meritähtien, kukkien ja muiden kasvien, merisiilien ja upeiden eriväristen kalojen seassa.  Paljon kaikkea, eri muotoisia ja eri värisiä asioita, joita en osaa nimetä. Joitain aika isojakin kaloja nähtiin ja rauskuja. Piti olla varovainen räpylöidensä kanssa, ettei vahingoita mitään. Tällä sukelluksella kyllä ei ihan täysillä pystynyt vielä keskittymään siihen kaikkeen hienoon, kun tekniikassa oli niin paljon vielä oppimista.

Mulle tapahtui aika vaarallinen ja kummallinen juttu. Huomasin, että Eetu oli vähän korkeammalla meistä ja Joseph auttoi häntä tulemaan alemmas. Samaan aikaan kun olin katsonut sinne ylöspäin jouduin jotenkin sellaiseen asentoon, että lähdin ylöspäin… Ja lähdin niin, etten ehtinyt tekemään mitään merkkiä lähdöstäni. Eetu ja Joseph uivat eteenpäin silloin, eivätkä huomanneet kun olin jo metrien päässä. Tiesin kyllä mitä piti tehdä, pysyä paikallaan, lukita korvia ja hengittää kunnolla ulos. Paineliivikin oli niin kuin pitää. Olin mielestäni ihan rauhallinen ja tein tuon kaiken, mutta siinä sitä oltiin, ylös menossa kuin hissillä. Tilanne oli kyllä kaikessa kauheudessaan hyvinkin koominen. Hankala oppilas teki kyllä nyt jotain mitä ei olisi saanut tehdä, mutta minkäs voit! Ennen ylös menoa kuuluisi odottaa muutamia minuutteja jossain kolmen metrin syvyydessä, mutta tämä neiti se leijui suoraan pintaan! Säikähdin vähän kyllä, että mitä tapahtuu, räjähtääkö korvat vai keuhkot vai häh. Pinnalla oli kovat aallot ja olin taas jossain Piin elämässä, kauhoin aallokossa ja en nähnyt missään ketään. Sekuntien kuluttua huomasin veneemme kauempana ja hetken päästä Josephin äänen takanani. Pientä hermostumista vaistosin muuten niin tyynen rauhallisen opemme äänen sävyssä. Kaikki oli kuitenkin ok ja lähdimme takaisin. Joseph selitti myöhemmin, että pitäisi yrittää pysyä vaakatasossa ja uida eteenpäin, mutta vieläkään en usko osaavani hommaa ihan täydellisesti. Yritin kyllä siinä tilanteessa saada itseäni vaakatasoon, mutta en päässyt.

Kaikki meni loppusukelluksen ajan paremmin ja saimme nauttia meren nähtävyyksistä. Meidän oli tarkoitus viettää sukelluksella 45 minuuttia, mutta lähdimme ylös vähän aikaisemmin, sillä Eetun hapet alkoivat olla lopussa. Kun olimme päässeet pinnalle, kuntoni meni heikoksi. Kelluin vain kalpeana ja hengittelin. Veneen luona vedessä olin niin huonossa kunnossa, etten olisi halunnut pitää kiinni molemmilla käsillä narusta. Sitten kävi kuin kävikin niin, että oksensin veteen. Onneksi malarialääkkeen otosta oli kulunut jo kolmisen tuntia, joten ei hätää sen suhteen. En tiedä, johtuiko liiasta hapen saannista ja suulla hengittämisestä, vaiko merisairaudesta, ehkä molemmista ja vielä se jännitys siihen mukaan. Jollain ilveellä ne assarit sai kiepsautettua mut veneeseen ja antoivat juomavettä.  Sitten aloinkin olla jo ihan ok. Vähän sellaiset jälkitärinät on vieläkin päällä ja aika puhki olo. Mutta mitään sellaista ”ikinä ei enää” – oloa ei ole tullut. Eli Padin peruskurssi nyt kuitenkin harkintaan! Tämä päivä olikin sitten tässä! Nyt vähän iltapalaa ja Men behaving badly –jaksojen katselua Eetun kanssa koneelta.

Nettiyhteydessä on ollut ongelmia eilisestä saakka, joten en ole päässyt raportoimaan päivän tapahtumia. Sunnuntaina teimme siis retken Mbudya saarelle. Katettu moottorivene noin 20 hengelle kulki hienostohotellin rannan ja saaren väliä. Hyppäsimme aamun ensimmäiseen veneeseen ja pääsimme 20 minuutin päästä valloittamaan ”autiota saarta”. Lähdimme aamulla laskuveden aikaan, joten kävelimme veneelle noin sata metriä rannasta ja veneeseen pääsimme housun lahkeet märkinä. Tuolla venematkalla olisi mahdollista nähdä delfiineitä, mutta valitettavasti tällä kertaa niin ei tapahtunut.

Saari oli juuri sellainen, jollaiseksi sen voi valmiiksi kuvitella. Keskellä tiheää pusikkoa ja reunoilla valkoista hiekkaa. Merivesi oli kauniin sinistä ja kirkasta. Rannalla vilisteli hiekkarapuja joka paikassa. Niiden koloja oli myös kaikkialla. Lähdimme aluksi vähän kävelemään saaren reunaa pitkin ja tutkimaan meren aarteita, joita ranta oli pullollaan: isoja ja hyvin monen muotoisia, kokoisia ja värisiä simpukoita ja erilaisia kauniita kiviä. Myös pieniä liskoja näimme, tosin niitä olemme nyt nähneet jo guest housellamme ja muuallakin. Sää oli melko pilvinen, vaikka aurinkokin joskus tuli esille. Tähänastiset päivät täällä ovat muuten olleet aika pilvisiä. Mutta lämmin tai kuuma on ollut koko ajan, joten kyllä pilvistä ja tuulestakin täällä nauttii. Iltapäivällä meri oli aika villi, aallot välillä todella suuria. En tiedä, onko se jokin yleinen ilmiö, josta emme vain ole tienneet (tai sitten jokin tietty kalalaji), mutta kalaparvet tekivät sellaista ”keulimista” niissä aallokoissa. Kaikki, ainakin useampi sata kalaa meni päät pystyssä, pyrstöt vedessä samaan suuntaan. Muutkin ihmiset lähistöllä alkoivat nauraa ja ottaa kuvia kalashowsta. Ja voihan hitsi, kun en tiedä mitään Afrikan linnuista, mutta sellaiset tikkunokkaiset pikkulinnut tekivät aikamoisia pää edellä syöksyjä veteen napatakseen kalan.

Saaren veneet kulkivat koko ajan edestakaisin Mbudyan ja hotellin väliä. Saarella oli kuitenkin koko ajan sopivan vähän ihmisiä. Vietimme aikamme saarella uiden ihka ensimmäistä kertaa Intian valtameressä ja bambukatoksen alla kirjoja lueskellen. Tämä rento päivä oli hyvää vastapainoa sille aika hirveälle keskustapäivälle. Söimme elämämme parhaat fish & chips – annokset siellä.  Tuoretta kalaa syötiin tietenkin afrikkalaiseen tapaan sormin. Kuvista voi nähdä kun meidän kalojamme hankitaan ja kun ne ovat lautasella. Kalalla oli terävät hampaat ja ruodot olivat melko paksut ja piikikkäät. Kalan nimeä en osaa sanoa, mutta Jani varmaan tietää.  Olimme saarella puoli viiteen asti iltapäivällä ja sitten pääsimme keinumaan aallokkoon.

Tänään lähdimme samalle rantahotellille sukelluskurssia varten. Hotellin pihassa on Padin sukelluskoulutusmaja. Olin aivan innoissani, sillä olen kokeillut joskus 11–12-vuotiaana pullosukellusta Suomessa hallissa ja silloin jo kiinnostuin siitä. Teemme nyt vain sellaisen kolmen tunnin kokeilukurssin. Katsoimme videon majalla ja sitten harjoittelimme altaassa. Huomenna pääsemme mereen! Sukelluksen opetteluun liittyi kyllä ihan valtavasti asioita ja jännitti aika paljon se, että pystyykö oppimaan tarvittavat taidot noin lyhyessä ajassa. Tunsin muuten ensimmäistä kertaa kylmyyttä täällä sukelluksemme jälkeen. Meriosio piti alun perin pitää jo tänään, mutta veneeseen oli tullut yllättäen joku vika, joka piti korjata ennen sitä, joten sovimme, että olisi parempi jos siirrettäisiin se huomiseen. Nyt on tietenkin perhosia aika paljon vatsassa, kun joutuu odottamaan huomiseen asti. Opettaja oli kyllä todella taitava työssään, todella kärsivällinen ja huolellinen.

Myös uusi tuttavuutemme guest houselta, Elizabeth Saksasta, lähti aamulla meidän kanssamme rantaan ja vietti aikaansa siellä koko kurssimme ajan. Elizabeth tuli eilen tänne Nairobista, jossa hän oli kuukauden. Söimme hänen kanssaan hotellilla lounaan ja lähdimme kurssin jälkeen yhdessä Mwenge -markkinoille. Se on paikka, jonne kannattaa mennä, jos haluaa ostaa matkamuistoja.

Kaikenlaista kivaa siellä myytiin, ei kuitenkaan mitään sellaista kamalaa turistikrääsää, jota voisi kuvitella siellä myytävän. Myyjien kanssa oli hauska käydä jatkuvia tinkimiskeskusteluita. Tinkiminen on täällä sellainen mukava tapa jutustella ja se on tähän mennessä ollut aina hyvän tuulista. Emme Eetun kanssa ostaneet vielä mitään, koska siellä oli niin paljon kaikkea kivaa: upeita veistoskäsitöitä, joita tehtiin useiden kauppojen ulkopuolella parhaillaan, ompeluputiikkeja ja Tinga Tinga –taidetta esimerkiksi. Elizabeth löysi pari huivia. Kävimme vielä supermarketista hakemassa illaksi mehuja (!!!!) ja banaanisipsejä. Illalla katsoimme yhden huonon elokuvan olohuoneessa muiden talon asukkaiden kanssa.

Terveisiä kaikille ja vaarille synttärionnittelut!