Habari!

2013-06-21_10.25.30.jpg

Tässä kuva meidän läheltä. Kuvasta ei erota, että siinä on jalkapallokenttä. Siinä ihan kentän vieressä hengailee lampaita naruissa kiinni. Meidän ikkunasta näkyy naapurien pihalle. Toisen naapurin pihalla asustaa iso härkä, hienon talon pihalla. Toisessa naapurissa asuu lapsiperhe ihan pienessä hökkelissä ja heillä on varmaan ainakin 30 kertaa kotinsa kokoinen aidattu piha, jossa kanoja ja kukko joka kiekuu meille aamutervehdykset. Varpuset kurkistelevat ikkunoistamme sisään päivisin. Kauniita perhosia ja sudenkorentoja olemme nähneet. Mitään kovinkaan pelottavia tai inhottavia luontokappaleita ei ole toistaiseksi tullut  vastaan.

Tänään oltiin maan suurimmassa kauppakeskuksessa, joka oli siisti ja ilmastoitu ja aika pieni. Saatiin haluamamme liittymät hankittua, mutta ei saatu niitä vielä toimimaan. Ollaan tänään maisteltu paljon hedelmiä ja hedelmämehuja. En tiedä millä sanoilla tai merkeillä hehkuttaisin niiden makua, mutta pistetään!!!!!!!!!!!!!!!!! Aamiaisellakin saatiin tosi hyvää tuoretta hedelmämehua, jossa taisi olla mangoa, inkivääriä ja appelsiinia. Aamiaisella on ollut paahtoleipiä ja erilaisia levitteitä. Itse olen tykästynyt Safari Mixiin, jossa on banaania, mangoa ja passionhedelmää. Pakko surauttaa tuollainen soosi kotonakin sitten. Täkäläiset appelsiinit on muuten vihreitä. Ja banaanit, joita ostimme oli aika pieniä ja maistuivat osittain ananakselta.

Laitan toiseen viestiin kuvia guest houselta ja sen läheltä. Niistä asioista, joista tässä selostin. Voi herätä vähän kysymysmerkkejä, jos ei tiedä mitä kuvissa tapahtuu. Yhdessä kuvassa Eetu yrittää päästä afrikkalaisten suosimaan työntekoasentoon ja syödä mangoa samaan aikaan. On liian vaivalloista ladata yksi kuva ja selostaa siihen, joten laitan monta kerralla, ilman kuvatekstejä. Tehtiin kyllä ihan tyhmä virhe, kun otettiin kaksi vanhaa kameraa mukaan. Niillä tulee ihan surkeita kuvia! Jania olisi pitänyt kuunnella.

Huomenna kiva retkipäivä tiedossa! Kohta pistän vähän niitä huonoja kuvia tulemaan.

Kulttuuri Matkat