Kellosellanen

Huamenta vaan ja hyvää vappua! Olen edelleen aivan hileessä kun kevät tulee, koska se tarkoittaa kevät vaatteita, aurinkoa ja iloisia ihmisiä. Jotenkin kummasti aina tuo aurinko manipuloi meikäläisen värimieltymyksetkin. Olen kumman värikäs ihminen pukeutumisen suhteen aina näin kevään korvilla, kun muuten musta on vaan must. Saa ainakin vähän edes väriä sinne mustaan kaappiin. 😀

Nyt tämän myötä oon sitten innostunut kellohameista ja niiden tekemisestä, kun ne vaan ovat niin helppoja tehdä, kun sen vain honaa.

sisustus 021.JPG

sisustus 022.JPG

sisustus 023.JPG

Eikös ole kiva kangas!? Löyty kirpparilta. 🙂 Verhoja ja kankaita kannattaamuuten aina näin keväisin ja syksyisin bongailla kirppareilla kun ihmiset vaihtaa talviverhoista kesäverhoihin ja vanhat saa lähdön. Toki itse en käsitä miksi ne verhot pitää vaihtaa…

Poikkesin asiasta, sori! Eli noita kuvia ei taas ole joka vaiheelta kun olen hieman hätäinen enkä kerkiä ajattelemaan aina kuvia, kun on kova hinku tehdä kaikki valmiiksi. Mutta helpoin ja nopein kellohame on tehdä niin ettei siihen tuu saumaa mihinkää. Pituutta ja leveyttä kankaasta pitää siis löytyä  sen verran, että siinä on kaksi kertaa hameen valmis pituus plus vyötärön ympärys. Sitten aletaan taitella kangasta.

Tee ensin ”neliö” kankaalla. Niinkuin pienenä leikatiin paperista neliö viemällä yksi kulma vastakkaiseen reunaan niin jotta se näyttää kolmiolta, mutta kun se aukaisee niin se on neliö. Sitten viet vielä yhden kulman toisen kulman päälle niin että se muistuttaa vieläkin kolmiota, mutta on pienempi. Toivottavasti ymmärsitte miten tämä menee. Jos ette, niin voin vielä piirtää kuvat näistä vaiheista. Tai sitten teen uuden hameen. 😀

Mutta sitten ruvetaan leikkaamaan vyötärölle paikkaa. Nyt leikataan siitä kolmion kulmasta, joka on kauimpana kaikesta muusta kankaasta. Ikään kuin huippuna kaikesta. katsokaa viimeisestä kuvasta, että mihin olen viivoja vetänyt. 🙂 Ensin toki mitataan minkälainen pala. Mittaa vyötärön ympäryksesi ja lisää siihen kolme senttiä päälle. Jaa se kahdella. Sitten jaa saatu tulos vielä piillä (3,14) ja sitten on oikean tulos mittaamiseen ja leikkaamiseen. Eli sitten se pituus mikä  tuli, mittaat siitä kolmion kulmasta tasisesti koko matkalta niin, että viivat tekevät kaarevan muodon. Sitten vielä mittaatte hameen pituuden. Jos se on vaikka 50 cm niin lisätkää siihen se aiemmin laskemanne pituus ja mitatkaa taas kulmasta. Sitten vain leikkaamaan! Saatte tulokseksi pyöreän kankaan palan, jossa on teidän vyötärön menevä reikä.

Sen jälkeen leikatkaa vyötärö kaitale ja ommelkaa se vyötärölle. Seuraavaksi leikatkaa jostain kohtaa vyötäröä halkio vetoketjulle. Itse ompelen sen aina päälli puolelle näkyviin. Sitten vain helma päärme ja se on siinä! Helppo!

Oikeasti,toivottavasti saitte ohjeista jotain selvää. Hankala, kun ei tämä pöljä ole älynnyt ottaa niitä kuvia hahmottamiseen… No mutta edelleen, kysykäävain tarkentavia ohjeita. 🙂

WP_20150428_19_37_51_Pro.jpg

Tällä mennään kesää kohden! Ei muuta kuin olkaa vappuna kunnolla ja pitäkää hauskaa!

Kauneus DIY Trendit

Köyhän naisen kukkaruukut

Pitäisi varmaan korjata tuohon otsikkoon, että pihin naisen kukkaruukut… Hehee… 😀 Ei, oikeasti taas halusin pistää tavaraa uusio käyttöön ja saada oman näköistä. Ja mitä sitä uutta ostamaan, jos vähän tuunaamista vaativaa tavaraa löytyy jo omista nurkista.

Elikkä oon tasaisesti kerännyt kaikki tomaattikastikeiden lasipurkit ja tonnikala tölkit, mitä nyt on tullut syötyä. (syöppö oon. Ei tuossa ole edes kaikkia.)

sisustus 003.JPG

Putsasin kaikki kunnolla ettei jäisi mitään liima tai ym. jälkiä kylkiin. Ruoka jäljistä ei tarvitse murehtia, oon melekee nuollu kaikki purkit tyhjiksi… Hihii 😀

sisustus 007.JPG

Sitten vaan kulta maalia pintaan! Luulisin ainakin, että sesopisi hyvin vihreisiin rehuihin. Hope so!

sisustus 005.JPG

sisustus 008.JPG

sisustus 039.JPG

sisustus 040.JPG

Niin ja sitten olivat nuo turkkilaisen jugurtin purkit! Niistä leikkasin paksun yläreunan irti ja sitten mallasin tommosesta paljettikankaan tilkusta oikean kokoisen palan, jonka sitten vain liimasin (yllättäen) sprayliimalla palat purkkien kylkiin. Kuten huomaatte, ei mikään valtaisa taidon näyte, mutta tulipa tilkut käytettyä hyväksi. On ainakin kaukaa kalliin näköinen 😀

Tänään oli tälläisen helpon ja yksinkertaisen tuunauksen päivä. Ehkä se mun pikkupuutarha vielä valmistuu…. 🙂

HEI! HOX! kannattaa muuten sitten jos kotona sisällä maalaat niinkuin minä (kerrostalo, prkle…) niin kannattaa tietenkin maalaamisen aikana pitää ikkunat auki, että varmasti tuulettuu. Ja ehkä mieluusti vielä yön ylitte, varmuuden vuoksi. 🙂

Ei muuta kuin mukavaa torstai-iltaa!

Kauneus Sisustus DIY