Vihdoinkin Talvi!

Talvi. Ihanaa. Lumisade ja kauniit puut ja kaunis luonto. Ja valo. Sekä ihanat lämpöiset villatakit ja paidat. Ja villasukat, niitä rakastan ylikaiken. Oih. Voisin luetella vaikka kuinka näitä talven hyviä puolia.

Kuljen aina nämä Talven ensimäiset viikot hupsu ilme naamalla, oih tuosta tulisi nätti kuva ja oih kun on kaunista kun sataa lunta. Lisäksi se pieni höpsö romantikko minussa myöskin sekoaa hetkikseksi ja alkaa ajatella kuinka ihana olisi kävellä käsikädessä talvisissa maisemissa ja käydä vaikka luistelemassa ja juomassa kuumaa kaakota ja hörppiä teekupposia kahvilassa kovalla pakkasella. Ja voih kuinka sitä voisi leikkiä vaikka lumisotaa suojakellillä ja kirmata kikkattaen karkuun.Tänä vuonna se höpsö romantikko on vielä astetta höpsömpi koska elämässä ei ole ketään jonka kanssa tehdä moisia asioita. Jotenka se romantikko höpsähtää siis entistä enemmän kun se ajattelee mitä kaikkea sen jonkun Prinssi Hurmaavaan kanssa voisi tehdä.

Yritän aina muistuttaa itselleni, että pitäisi vähän vähentää tätä siirappista ajattelua, elämä ei ole elokuvaa. Toisaalta, kyllähän aina saa ja pitääkin haaveilla. Kuka ties jos se Prinssi Hurmaava löytyisikin ihan yllättäen. Jos jotain olen kaikesta viimeaikoina tapahtuneesta oppinut, niin sen, että ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Yhtäkkiä elämä voikin heittää eteen jotain täysin arvaamatonta. Täytyy siis kulkea eteenpäin avoimmin mielin ja silmät auki. Pidetään sormet ja varpaat ristissä ja toivotaan, että talvi tuli nyt ihan oikeasti.