Basistipoikaystävästä ja LYHYET LIKAISET 3
Hei!
Tämä postaus on nyt eetterissä kaksi kertaa, koska blogini jostain teknisestä syystä ei päivity etusivulle tai ylipäänsä näkyviin. Siksi loin vähäksi aikaa väliaikaisblogin, kun minä ja pari kohtalotoveriani emme ole korjausvuorossa ensimmäisinä. Jos haluat siis lukea blogini aiempia postauksia, ne löytyvät osoitteesta https://www.lily.fi/blogit/eroottisia-tarinoita/
Mutta asiaan!
Ihan ensin muistutan, että minulla on Insta-tilikin. Sisällön järkevyydestä ei aina ole takeita, mutta sinne päivittyy välistä uutisia ja pohdintoja ennen blogia – joten jos haluat seurailla, osoite on
https://www.instagram.com/lilithorlov/
Kirjoitin tuossa myös postauksen muutamasta käytännön asiasta sivuilleni. Sieltä on myös linkki seuraavaan osaan Lyhyestä likaisesta tarinasta nimeltä Opettaja. 🙂 Lupaan, että Reino ja Emma pääsevät tuhmissa leikeissään eteenpäin – vai pitäisikö sanoa syvemmälle.
Linkki postaukseen on tässä:
https://www.eroottisiatarinoita.fi/kaytannon-asioita-ja-lyhyt-likainen-jatkuu/
Koska nyt Kartanon Juhani ei anna minulle rauhaa, olen pohtinut kirjoittaisinko heti kättelyssä tarinan, jonka sankari hän olisi. Aina silloin tällöin minua houkuttaa tarinoida miehenkin näkökulmasta, mutta olen lukenut niin paljon epäonnistuneiden ja epäuskottavien harlekiinisankareiden mielenliikkeitä, että sellainen pelottaa.
Eihän minun tarkoitukseni ole koskaan ollut olla erityisen uskottava tai realistinen, mutta kun en ole mies, en oikein osaa asettua miespuolisen henkilön asemaan. Naisetkin tarinoissani toki saattavat tehdä mitä sattuu, mutta se johtuu yleensä jostain kerronnallisesta tarpeesta.
Joka tapauksessa Juhani – hänhän on hevibändin nokkamies – sai minut muistelemaan omaa muusikkopoikaystävääni. Näin lähempänä viittäkymmentä hän tosin on hylännyt musiikkiuran. Aiemmin hän on toiminut vuosia yrittäjänä ja työskentelee nyt hoitoalalla. Aika kirjavaa, eikö? No, hän on kirjava tyyppi, kaikella hyvällä.:D
Olin parikymppinen, kun tutustuin tähän herraan ja hän oli täsmälleen minun tyyppiäni. Miltei kaksimetrinen (kukaan ei varmasti ole huomannut heikkouttani todella suuriin miehiin, eihän?:D), vaalea, hyvännäköinen ja hiukan huonolla nuoren miehen asenteella varustettu. Kaiken tämän lisäksi hänellä oli pitkät hiukset, korvarengas ja hän oli opiskellut konservatoriossa klassista kitaraa.
NAM!, ajattelin minä.
Käytännössä mies oli humppayhtyeen basisti, josta revimme tietysti huumoria säännöllisin väliajoin. Ei tietenkään haitannut, että hän oli lisäksi turkulainen.
Bändi ei ollut valtavan tunnettu tai edes soinniltaan aina aivan kuosissa, sillä yhtyeen palkka tuli usein kertakorvauksena ja bonuksena oli monesti ”hanat auki”-periaate, eli ilmaista kaljaa oli tarjolla koko illan. Intoa pojilla kuitenkin riitti ja keikkojakin alueella aivan mukavasti. Olin monet kerrat katselemassa illan settiä, kun esim. Pieni polku raikasi ja nuoret miehet patsastelivat lavalla kuin tärkeät rokkitähdet konsanaan.
Oikeastaan on väärin kuvata bändiä humppabändiksi. Enemmänkin se soitti rautalankaa Topi Sorsakoski & Agents -tyyliin, mutta yhtä kaikki he esiintyivät yleisölle, joka halusi tanssia. Minäkin tanssin, vaikken edes osannut. Paikat olivat välistä aika kälyisiä räkälöitä, mutta tanssittajani olivat aina ihan kunnon miehiä, vaikkakin usein vanhempaa sukupolvea.
Loppuillasta sitten istuin taiteilijamieheni sylissä tai kainalossa ja tulin humalaan, siinä missä poikaystävänikin.
Tästä miehestä tosiaan tuli ensimmäinen poikaystäväni. Seksi oli uskomattoman hienoa, kun ajattelee, että olimme niin nuoria ja sain hänet raahattua toteuttamaan rohkeampia fantasioitanikin. Kerran houkuttelin hänet panemaan minua jollain kannonnokalla sylikkäin keskellä lenkkipolkuja risteilevää puistoa. Onneksi minulla oli pitkä hame, sillä totta kai paikalle temmelsi joku mummo koirineen. Hän katsoi meitä sen verran pitkään, että hänellä taisi olla aika hyvä käsitys siitä, mitä olimme touhuamassa.
Kerran otin samaiselta herralta suihin kirjastossa. Mies pälyili ympäriinsä ja supatti minulle, että ”Vittu se on varmaa, että täällä on jossain kamerat”. Ei hän silti saanut itseään irti otteestani ja koska olimme filosofian ja runouden ympäröimiä, muita asiakkaita ei tullut häiritsemään meitä.
Pari muutakin kertaa hassuttelimme julkisilla paikoilla, mutta hauskin tapaus sijoittui ihan yhteiseen sänkyymme.
Asuimme nimittäin melko tiheästi rakennetulla kerrostaloalueella. Meillä ei ollut verhoja, sillä emme kumpikaan ole suuria sisustajia ja harrastimme sitten kiihkeää seksiä valot päällä illan pimeällä. Minä olin päällä ja ratsastin aivot sumeina nautinnosta, kun miesystäväni ähkäisi, että vastapäisen talon saman kerroksen parvekkeella on joku, joka varmasti näkee.
Poikaystäväni yritti vetää peittoa päälle, mutta minä totesin rehvakkaasti:
-Kukaan tuolta asti näe. Katso vaikka.
Uhmakkaiden sanojeni jälkeen heilutin kättäni villisti parvekkeen tupakkamiehelle, poikaystäväni kalu yhä sisälläni. Tupakkamies vastasi iloisella vilkutuksella. Räjähdin hervottomaan nauruun, kellahdin sängynpohjalle ja sain peittoa päälleni, vaikka se taisi siinä tilanteessa olla jo aika myöhäistä.
Se suhde oli kiihkeä ja rakastavakin. Riitelimme, suutelimme, rakastelimme ja tunnetta riitti niin, että se vuoti usein yli maljan. Joskus heräsin espanjalaiseen klassiseen kitaramusiikkiin, kun mieheni harjoitteli kitaransoittoa, mutta useammin itsekäärityn sätkän hajuun. Välistä hän kirjoitti omaa musiikkiaan, joissa yleensä oli pikkutuhmat sanat ja kävipä hän järkyttämässä kotiseudullani mummoakin, jolle pitkä tukka ja korvarengas (apua!) olivat ehdottoman suuria syntejä miehelle.
Saman poikaystävän aikana istuin monenlaisissa vähän sinne päin -huolletuissa autoissa ja kerran yhdestä autosta lähti irti vaihdekeppi. Kävin kerran myös herättämässä kokonaisen pubin huomion, kun meidän oli määrä lähteä syömään poikaystävän vanhemmille, mutta herra itse oli herennyt taiteellisesti juopottelemaan. Kun räyhäsin pubissa, sen omistaja tuli moittimaan minua.
-Pojat ei oo tehneet mitään pahaa, hän yritti minua rauhoitella.
-Mutta mulle on!, minä räjähdin.
Bändi alkoi nauraa ja omistaja kehotti poikaystävääni lähtemään mukaani. Näin myös tapahtui.
Suhteemme loppui, kun muutin ulkomaille, mutta koskaan en ole ensimmäistä poikaystävääni unohtanut. Olisimme voineet olla hyväkin match, jos olisimme olleet vähän vanhempia. Toinen olisi saanut rock-vaiheensa elettyä ja minä taas matkustushaluni tyydytettyä.
Sitä vain nyt mietin, että mitähän sen ihan todella on suurilla staroilla, joilta lähtee mopo käsistä, kuten varmaan aika monella jossain vaiheessa lähtee? Esim. Rollareiden mainehan on kiistämätön, mutta ei sitä ihan oikeasti osaa kunnolla kuvitella, kun ei ole kokenut. Omat kokemukseni muusikkomiehen kanssa taitavat olla aika kevyttä pientä näpertelyä verrattuna siihen, mitä Keith Richards on touhunnut aikanaan.
Tosin en nyt aio Juhanista Tähden Vilhelm-kopiota rakentaa – mutta tokihan hänelläkin täytyy vähän paheellista mainetta olla. Syystä tai toisesta.:)