ENKELI 2

Hetkellinen helpotus katosi kuin tuhka tuuleen. Jähmetyin paikoilleni pariksi sekunniksi kuin pelästynyt jänis ja panin poissaolevasti merkille, että olin koroissani miltei Leo Hellevaaran silmien tasalla, kun hänen lämmin kätensä puristui omani ympärille. Leon katseessa pilkahti ilmiselvä kiusoittelu ja pääsin eroon jäätyneestä olotilastani. Epäuskoinen raivo kiehahti sisälläni. Teroitin jo mielessäni kynsiäni ja mietin, miten raadella mokoma röyhkeä hymy Leo Hellevaaran komeilta kasvoilta, kun mies jatkoi naama peruslukemilla:

-Mä en niin tarkasti muista, mutta sulla tais sillon olla vähän rajumpi meikki ja punk-henkisempi tukka. Mustaa ja pinkkiä, jos mä oikein muistan.

Suustani pääsi pieni helpotuksen huokaus, vaikka olin sataprosenttisen varma, että mies oli oikeasti viitannut parin viikon takaisiin tapahtumiin. Minulla tosiaan oli ollut teini-iässä punkkarivaihe ja CV:n perusteella Leo oli minua kahdeksan vuotta nuorempi. Olin niihin aikoihin käynyt viimeisiä kertoja Hellevaaroilla ja pikkulapsi olisi varmasti pistänyt ulkonäköni merkille, vaikka minä en oikeastaan muistanut Leoa lainkaan.

Tunteeni olivat pienen hetken sisällä ailahdelleet niin laidasta laitaan, että pidin pienenä ihmeenä, että sain suuni auki.

-Hmm, joo. Tervetuloa.

Puristin miehen kättä, tuijotin häikäistyneenä hänen silmiään ja hymyään, enkä olisi ehkä pystynyt päästämään irti määrittelemättömän pitkään aikaan, ellei Mari olisi puuttunut puheeseen.

-Istu sä Leo tähän, ja mä meen tähän päätyyn. Jos se siis sulle sopii…

Nielaisin vaikeasti ja irrotin otteeni Leosta. Minusta tuntui siltä kuin olisin saanut sarjan sähkömagneettisia pulsseja kehooni, eikä mikään tuntunut toimivan kunnolla. Pääni oli ajatuksista tyhjä, minulla oli ahdasta ihossani, jalkoväliäni pakotti häpeällisen tuskallisesti ja polveni notkuivat niin, että jos en keskittyisi, mies saisi ottaa ja kantaa minut taas turvaan.

Romahdin tuolilleni vähemmän viehkeästi ja kokosin juuri ajatuksiani, kun Mari aloitti:

-Sulla on melkein sama synttäripäivä kuin mun pojalla! Se on syntyny toinen kuudetta ja sä kolmas. Tästä lähin mä muistan aina, millon sun pitää tuoda kakkua meille!

Heitin vihaisen mulkaisun Marin suuntaan. Hänhän puhui kuin Leo olisi jo palkattu taloon. Ja mitä? Melkein sama syntymäpäivä? Mikä se oli olevinaan? Ei sellaista käsitettä ollut olemassakaan – ainakaan minun tietääkseni. Karautin kurkkuani ja esitin ensimmäisen tärkeän kysymyksen:

-Sun entinen pomo ja isä sanoo, että sä oot tosi hyvä markkinoinnissa ja viestinnässä, mutta siitä on jo kauan, kun sä oot tehny tän alan hommia. Miksi sä nyt haluat vaihtaa hommia? Sähän oot ihan eri alalla. Terveydenhoidossa.

Leo nojautui mukavan näköisesti tuoliinsa ja vastasi:

-Joo. Mä oon kasvanu tämmöisen bisneksen ympäröimänä ja olin jo aikeissa jatkaa isän jalanjäljillä, ainaki osittain. Mutta sitten mä tutustuin yhteen kauniiseen tyttöön ja se oli opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Me alettiin seurustella ja mä niinku innostuin, että hoitoalalla mä voin tehdä konkreettista hyvää mun kanssaihmisten hyväksi. Se oli sellasta nuoruuden idealismia.

Katsoin äimistyneenä Leoa ja kysyin melko kalsealla äänellä:

-Eli eikö kymmenien tai satojen ihmisten työllistäminen ja maan hyvinvoinnin tukeminen sitä kautta oo susta tärkeää työtä?

Vilkaisin Maria, mutta tämä pyöritteli vain kynäänsä ja tuijotteli haaveellisesti haastateltavamme suuntaan. Leo väläytti minulle nopean hymyn.

-On totta kai. En mä oo koskaan mitenkään halveksinu yritysmaailmaa. Päinvastoin. Mä vaan menin vähän fiiliksen mukaan. Ja mä oon tykänny olla ensihoitajana. Mutta mun elämäntilanne on muuttunu.

Fiiliksen mukaan. Ei kuulostanut kovin vahvalta perusteelta.

-Saanko mä kysyä, miten sun elämäntilanne on muuttunu niin paljon, että sä haluat vaihtaa ammattia?

-Mulla on viisvuotias tytär, täyttää kuus kesällä… ja mä oon sen yksinhuoltaja. Se menee syksyllä eskariin. Tietty mun vanhemmat ja sisko auttaa, kun voi, mutta kolmivuorotyö on silti vähän liikaa siinä yhtälössä. Mun tyttö on jo nyt ollu vuoropäiväkodissa ja kun tulee eskari vielä päälle…mä pelkään, että mä en kohta enää oo itse vastuussa oman lapsen kasvattamisesta lainkaan.

Mieleni teki kysyä, missä tyttären äiti oli, mutta en keksinyt kohteliasta tapaa udella asiasta. Olikohan kyseessä sama kaunis tyttö, joka oli houkutellut miehen hoitoalalle?

-Sen täytyy olla tosi raskasta, Mari henkäisi väliin.

Pyöräytin mielessäni silmiäni, mutta Leo kommentoi vain lyhyesti:

-Se olis ollu mahdotonta ilman apua, mutta onneksi mulla on sitä ollu. Ja Hilda on maailman paras tyttö.

-Hmm, tää työ edellyttää välistä pitempiäki päiviä ja mahdollisesti matkustamista. Miten sun elämäntilanne sopis sellaseen?, kysyin terävämmin kuin oli ollut tarkoitus.

Leo ei hätkähtänyt, vastasi vain iloisesti:

-No nykyäänhän voi varmaan tehdä etätöitä, kun silloin aikanaanki se jo onnistui ja muutaman päivän matkat ei pitäis olla ongelma, kunhan mä tiedän etukäteen.

-Entä mitä sä pystyt antaan tälle firmalle? Jos sä oot tietoinen meidän tilanteesta…

Miehen leppoisa hymy katosi ja äkkiä hyväntahtoisen seuramiehen pintakiillon alta välähti jotain järkähtämätöntä ja määrätietoista. Siniset silmät siristyivät hienoisesti, ja Leon katse oli terävä ja arvioiva, kun hän keskeytti kysymykseni ja sanoi ääneen sen, minkä olin uskaltanut myöntää vain itselleni.

-Kyllä mä oon tietoinen. Te ootte pian konkurssin partaalla tai sitten teidän pitää ainaki supistaa toimintoja rajusti ja jäädä hurjasti velkaa.

Avasin suuni vähätelläkseni miehen sanomisia enemmän tavan vuoksi kuin minkään muun, mutta en ehtinyt sanoa mitään, kun mies jatkoi:

-Mulla on kontakteja Venäjälle. Nadja Kovalevilla on miljoonia ja miljoonia seuraajia Instassa ja muissa sosiaalisen median kanavissa. Sillä on oma ruokaohjelma ja se tekee yhteistyötä myös yhden tunnetun vaatemerkin kanssa. Mä tunnen sen henkilökohtaisesti ja jos me pelataan kortit oikein, te saisitte sen avulla sellasta julkisuutta, jota ei rahalla mitata. Lisäksi mä tunnen väkeä kahden suurimman päivittäiskauppaketjun johdosta osin isän, osin mun… kirjavan menneisyyden vuoksi. Sitä kautta me päästään kiinni markkinoihin, ehkä jopa parin hienon makeiskauppaketjun valikoimiin.

Leo tuijotti minua koko sen ajan, kun hän puhui, enkä saanut silmiäni irti miehen kasvoista. Katsoin, miten hänen huulensa liikkuivat ja näin, miten hänen upeat silmänsä käväisivät välistä hiuksillani, kaulallani ja jakkupuvun verhoamalla ylävartalollani. Painoin takapuoleni tiukasti tuoliin, puristin polveni yhteen ja mietin hajamielisesti, miltä Leon suu tuntuisi vartalollani – liikkumassa olkapäiltäni rinnoilleni, vatsalleni ja siitä… Himo kouraisi sisikuntaani niin, että pelkäsin parkaisevani ääneen ja kesti hetken ennen kuin tajusin miehen lopettaneen. Taistelin päästäkseni taas tasapainoon ja yritin kostuttaa kielenkärjelläni kuivaksi käynyttä suutani, mutta ääneni kuulosti silti käheältä kun totesin:

-Toi kaikki kuulostaa ihan kivalta, mutta jos sä oot niin perehtyny meidän tilanteeseen, niin sä tiedät myös, että meillä ei oo paljon rahaa käytössä. Ja vaikka kaikki menis hienosti noiden sun suhteiden avulla, me tarvitaan silti rinnalle myös jonkinlaista kampanjointia etenkin, kun tulosta pitäis alkaa tulla aika pian ja edelliset kampanjat…ei oo olleet ihan onnistuneita.

Leo nojautui eteenpäin, asetti kyynärpäänsä pöydälle ja nojasi sitten leukaansa yhteen liitettyihin käsiinsä. Hän nyökkäsi ja vastasi taipumattomaan mutta yhtä aikaa miltei pahoittelevaan sävyyn:

-Sä oot ihan oikeassa. Te tarvitte rahaa. Ja houkuttelevan tuotteen. Toi luomusuklaa ei vaan myy. Se hukkuu muuhun massaan.

Minut oli vallannut hetkellinen innostus Leon kertoman perusteella, mutta nyt toivottumuus alkoi hiipiä taas mieleeni. Ja ärtymys. Valtava ärtymys. Miten tuollainen hameenhelmojen perässä juoksenteleva kloppi, joka ei osannut valita edes ammattiaan, kehtasi puhua minulle niin alentuvaan sävyyn?

-Ja mikähän sun ehdotus olis? Aloitetaan vaikka sillä uudella tuotteella. Koska sen täytyy olla tosi hyvä veto, jos mun pitää kaivaa jostain lisää rahaa, kysyin kylmän ivan kuorruttamalla äänellä.

Leo risti kätensä rinnalleen, ja hymy väreili taas hänen suupielissään, kun hän vastasi.

-Tuote, josta teillä on kymmenien vuosien perinne, mutta jonka valmistamisen te lakkautitte. Marmeladi. Paljon vähemmän kilpailua. Suomesta löytyy raaka-aineita vaikka kuinka. Ja jos hyvin käy, voidaan valmistaa hilloakin, jota venäläiset tunkee teehensä litrakaupalla vuosittain. Pimpataan tuote niin täydelliseksi ja täräytetään sellanen mainoskampanja, että itse Putininki on pakko saada sitä joka päivä pöytäänsä.

Vastaus löi minut niin ällikällä, että olin pitkään aivan hiljaa. En ollut lainkaan varma, oliko idea toteuttamisen arvoinen, mutta ainakin se oli jotain uutta. Olin kaivannut luovuutta ja innovatiivisuutta ja sitä olin juuri saanut saavillisen niskaani vastapäätä istuvalta ensihoitajalta. Leo Hellevaara saattoi olla turhan itsevarma ja -tietoinen, mutta hän oli myös parasta, mitä minulle tällä hetkellä oli tarjolla.

-Okei. Sä saat paikan. Kolme tonnia kuussa, vuoden määräaikaisuus nyt aluksi. Mari voi selvittää asiat tarkemmin sun kans.

Olin jo nousemassa ylös ja juuri kehottamassa Maria johdattamaan Leo hänen työpisteelleen, jolla työsopimus voitaisiin tehdä, kun kuulin taas Leon puhuvan tasaisen asiallisella äänellä.

-Kolme ja puoli.

Käännähdin ympäri ja tiesin, että silmäni todennäköisesti salamoivat.

-Mitä?, äyskäisin.

-Kolme ja puoli tonnia. Palkkaa siis. Se on mun toive.

-Ja toiveeksi jää, vastasin tiukasti.

-Kuten sä itse totesit, meillä ei oo rahaa, lisäsin sitten hunajaisesti.

-Okei. Eihän yrittänyttä laiteta, Leo mutisi stoalaisesti ja jatkoi sitten ilme kirkastuen:

-Mutta…jos mun idean perusteella tää putiikki lähtee nousuun, mä haluan vuoden päästä bonuksen, joka vastaa viittäsataa euroa kuukaudessa. Eli kuus tonnia. Mielellään tietenki enemmän.

Henkäisin ääneen ja puristin käteni yhteen eteeni.

-Hyvä on. Tehdään siitä paperit sun ekana päivänä mun huoneessa.

Leo nousi pöydän takaa ja kiersi minun puolelleni. Vilkaisin ympärilleni ja tajusin Marin kadonneen odottamaan todennäköisesti neuvotteluhuoneen ulkopuolelle. Koroistani ja sotisovastani huolimatta tunsin oloni yhtäkkiä hämmentyneeksi ja tiedostin viimein sen, mikä minun olisi pitänyt tiedostaa heti haastattelun alkaessa.

Leo Hellevaaran tuleminen taloon saattaisi aiheuttaa minulle päivittäisiä ongelmia, eivätkä ne ongelmat liittyisi tällä kertaa kassavirtaan, taseeseen tai liikevaihtoon millään tavalla. Olin aina ollut enemmän kallellaan minua vanhempiin miehiin, mutta Leossa oli jotain…Jotain sellaista, minkä huomaa jokainen nainen, jossa henki suinkin pihisee, täydensin ajatukseni kirpeästi ja ojensin taas käteni. Olin ammattilainen ja pystyisin kyllä hillitsemään primitiiviset viettini.

Leo puristi kättäni ja sitten hänen pari sormeaan hiipi ranteelleni. Mieleni teki vääntelehtiä, kun kehoni leimahti pingottuneen kireäksi kuin se olisi ollut liian täyteen puhallettu ilmapallo. Jalkovälini tuntui entistä raskaammalta ja kosteammalta, ja katsoin hädissäni jonnekin Leon korvan tienoille, kun sopersin:

-Kiitos kun kävit…sä aloitat sitten….ens maanantaina.

-Mun teki mieli soittaa sulle ja kysyä sun vointia sillon aiemmin, mutta se on vähän niinku kiellettyä, Leo mumisi niin hiljaa, etten ollut aivan varma, kuulinko oikein.

Silmäni livahtivat miehen silmiin. Mieleni teki ujuttaa toinen käteni hänen paitansa alle, tunnustella häntä ja maistaa häntä…kaikkialta. Siniset silmät näyttivät tummuvan ja huomasin pidätteleväni henkeäni.

-Toivottavasti sä et oo saanu uusia kohtauksia. Sun pulssi hakkaa mun laskujen mukaan sataakahtakymppiä.

Heräsin oudosta horroksestani ja tempaisin käteni irti. Sain ääneni kulkemaan ja sanoin kylmästi:

-Sä et oo enää ambulanssissa. Mä oon sun pomo. Ja me puhutaan vaan työasioista. Piste.

____________________________

Päästessäni illalla kotiin, en ollut edelleenkään päässyt eroon minussa äkkiä heränneestä hallitsemattomasta himosta. Olin palaveerannut, pyöritellyt lukuja, kaivellut tietoja marmeladituotannostamme, mutta kaiken taka-alalla oli väikkynyt Leo Hellevaara: hänen kultainen tukkansa, hänen siniset silmänsä, kaunismuotoinen suunsa, matala äänensä, houkuttelevan vahva vartalonsa. Muisto miehestä oli kuin kokovartaloihottuma, joka tarvitsi perusteellista raapimista ja minä päätin raapia sillä, mitä minulla oli.

Pääsin tuskin kotiin, kun olin jo kännykkäni kimpussa ja soittamassa Henrille. Mies vastasi kolmannen hälytyksen jälkeen. Ennen kuin hän ehti tervehdystä pitemmälle, sanoin hengästyneesti ja epätoivon värittämällä äänellä:

-Mä tiedän, että sun kans pitää sopia hyvissä ajoin, mutta mä ajattelin kokeilla kumminki. Pääsisitkö sä tänään?

-Tänään? Mä en oo kuullu susta kolmeen kuukauteen ja nyt mun pitäis ilmestyä sun ovelle mitä…tunnin sisään?

-Just niin. Jos siis sulle käy, vastasin ja nyökkäilin itsekseni aivan kuin Henri olisi pystynyt näkemään minut.

-No. Sulla on onnea. Mulla vapautu tää ilta. Tuunko mä sun luo?

-Jes. Hienoa. Heti kun pääset.

-Tuonko mä normisetin?

-Tuo vaan, vastasin ajatukset jo tulevassa tapaamisessa ja lopetin puhelun lyhyeen.

Henri soitti ovikelloani melkein tasan tunnin päästä, ja kiiruhdin avaamaan oven innostuneemmin kuin koskaan aiemmin. Mies nojasi ovenpieleen ja tarkasteli minua huvittuneesti, kun näki vaateparteni. Olin riisunut jakkupukuni, avannut hiukseni ja päälläni oli vain kylpytakki.

-Moi Birgitta.

-Moi, vastasin hengästyneesti ja kiskoin miehen sisään.

Silmäilin Henriä kriittisemmin kuin koskaan aiemmin. Tunsin hänet jo kahden vuoden takaa, mutten koskaan ollut kiinnittänyt sillä tavalla huomiota hänen ulkonäköönsä. Mies oli hiukan turhan kaunis minun makuuni. Vähän kuin tummahiuksinen, vanhempi Robert Pattinson. Hänen kalliiseen pukuun verhottu vartalonsa ei ollut yhtä voimakas kuin Leon, eikä hän ollut aivan yhtä pitkä, mutta yhtä kaikki hän oli hyvä korvike. Erinomainen, itse asiassa.

-Jollakulla on kiire tänään, Henri hekotti ja ojensi kätensä.

Minä ladoin ojennettuun käteen tukun viisikymppisiä, jotka olin nostanut matkalla töistä kotiin ja nyökkäsin.

-Ei puhuta siitä. Tuu vaan makkariin, vastasin ykskantaan ja lähdin kuljettamaan miestä makuuhuoneeseen.

-Aika esineellistävää, Henri valitti ja jatkoi:

-Varsinki, kun susta ei oo kuulunu pitkään aikaan mitään.

-Henri. Sä oot huora. Siitäki huolimatta, että me on tavattu säännöllisesti ja mä puhun sulle mun yksityisiä asioita.

-Mä oon seuralainen!, mies protestoi muka paheksuvalla äänellä.

Minä riisuin kylpytakkini, kiipesin sängylle ja kellahdin selälleni. Henrillä oli mukanaan pieni kassi, josta hän alkoi kaivaa hierontaöljyä. Hän oli rentouttanut minut monet monituiset kerrat, kun maailma oli tuntunut kaatuvan päälleni ja olin hänelle siitä todella kiitollinen.

Minulla oli takanani muutama epäonnistunut parisuhde, eikä yksikään ollut kestänyt paria vuotta pitempään. Työ oli aina mennyt elämässäni kaiken edelle, ja kun olin muuttanut takaisin kotiseudulleni, jolla nimeni ja asemani olivat liiankin tutut, en ollut voinut ajatellakaan liittyväni Tinderiin tai tapailevani miehiä vain seksin merkeissä. Parisuhdeajatuksista olin luopunut kokonaan. Siinä vaiheessa Henri oli tullut pelastuksekseni.

Löydettyäni hänen sivustonsa olimme tavanneet ensin drinkeillä, ja ilta oli päättynyt sensuelliin hierontaan. Sillä kertaa se oli riittänyt, mutta olin silti tuntenut itseni likaiseksi ja epäonnistuneeksi. Oli tuntunut nöyryyttävältä, että minun kaltaiseni naisen piti maksaa läheisyydestä ja seksistä. Toisella kertaa kaikki oli ollut paljon helpompaa ja aikaa myöten olin itse asiassa oppinut pitämään Henristä muutenkin kuin vain ruumiillisten tarpeideni tyydyttäjänä. Oli vapauttavaa, kun ei tarvinnut riidellä siitä, kuinka kauan viivyin töissä ja mikä oli tärkeämpää, työ vai parisuhde. Henrillä oli hyvä huumorintaju, hän oli nähnyt ja kokenut paljon ja hän tiesi nykyisin jo sanomattakin, miten edetä kanssani.

Nytkin mies riisui ripeästi paitansa ja housunsa ja hän alkoi hieroa käsiinsä hierontaöljyä samalla kun kömpi viereeni vuoteeseen. Henri oli mahtava hieroja ja suljin silmäni. Kädet kulkivat pitkin olkapäitäni ja hieroivat kevyesti käsivarsiani ja sitten ne siirtyivät kyljilleni ja rinnoilleni. Annoin itselleni aikaa ehkä minuutin. Sitten päivän aikana sisälleni kerääntynyt turhautuminen oli liikaa ja aukaisin äkkiä silmäni.

-Ei mitään pitkiä esileikkejä tai hierontoja tänään, tokaisin suoraan.

Henrin kulmat kohosivat, enkä ihmetellyt lainkaan. Olin hankala lämmiteltävä parhaimpinakin päivinäni, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun halusin siirtyä heti suoraan toimintaan.

-Mikä suhun on oikein mennyVai pitäiskö mun kysyä kuka?, mies kysyi yhtä suoraan ja silitteli samalla vatsaani.

-Ei kuulu sulle, heitin takaisin ja lisäsin:

-Mä maksan sulle, että sä teet mun kans, mitä mä haluun. Ja nyt mä haluun, että sä nait mua. Kunnolla. Ja kovaa.

Henri alkoi hekottaa matalasti ja ilmoitti itsetyytyväisesti:

-Mä saan sen kyllä selville. Sä tykkäät puhua mulle.

-En tykkää. Ainakaan tänään. Nyt. Hoitele mut tai mä otan mun rahat takas.

-Käskystä madame, Henri kehräsi.

Puristin silmäni taas kiinni. Henri nipisti yllättäen rinnankärkeäni ja siirsi toisen kätensä reidelleni. Suustani kirahti pieni nautinnollinen voihkaisu ja Leon hahmo hiipi Henrin tilalle suljettujen silmieni taakse. Avasin reisiäni, kun tunsin käden siirtyvän sisäreidelleni. Leon käden. Kuvittelin, miten hän katsoisi minua silmät tummina ja vaativina, miten hän koskettaisi minua kyselemättä ja määrätietoisesti. Samaan tapaan kuin hän oli puhunut minulle.

Henri kuljetti kätensä jalkoväliini ja kuulin hänen henkäisevän.

-Sä käyt tosi kuumana tänään vai mitä? Mitä ihmettä sulle on tapahtunu?

En vastannut mitään. Painauduin vain tiukasti Henrin kättä vasten ja liikutin hiukan lantiotani. Tunsin itsekin kuinka liukas olin miehen sormia vasten ja hengitykseni alkoi kiihtyä.  Leolla oli suuret kädet, pitkät, vahvat sormet, tylpät päistään, mielessäni pyöri. En edes tiennyt, miten olin pistänyt sellaisia yksityiskohtia merkille, mutta kun kuvittelin taas hänen kätensä Henrin tilalle, lantioni nousi ja sähähdin:

-Hiero mun rintoja ja työnnä sun sormi…sisään.

En ollut koskaan ollut niin suora edes Henrin kanssa, mutta Henri oli Henri. Hän oli päässyt yli hämmästyksestään ja äkkiä hänen toinen kouransa puristui tiukasti kiihottuneen rintani ympärille. Mies hieroi ja nipisteli rintaani ja hetken kuluttua hän siirtyi käsittelemään toista samalla tavalla. Aloin huohottaa. Henrin toisen käden sormet uivat märissä poimuissani ja kun hän viimein työnsi yhden sormen sisääni ja hieroi klitoristani, valkoinen, sokaiseva valo syöksyi lävitseni ja laukesin nopeasti korahtaen.

Orgasmi tuntui ihanalta mutta vain hetken. Palasin maan pinnalle aivan liian pian ja ruumiini tykytti jos mahdollista entistä tyydyttämättömämpänä. Käännähdin kyljelleni, nostin käsivarteni pääni viereen lepäämään ja toisen sääreni koukkuun lakanoille. Kuulin foliopakkauksen rapinaa ja sanomatta sanaakaan Henri tarttui lujasti reiteeni ja liikutti kumin peittämää kaluaan nyt jo litimärässä pillussani.

Voihkin hiljaa ja alavartaloni nyki malttamattomana, kun mies ei heti työntynyt sisään. Leon vartalo hehkui mielessäni ja kuvittelin sen jokaisen neliösentin alastomaksi. Kova, suuri kulli alkoi työntyä sisääni ja kaarsin selkääni ja itseäni paremmin tarjolle. Kun Henri tarttui minua olkapäästä, muistin miltä Leon käsivarsi näytti. Kun mies kumartui ylleni, se oli Leo, toinen käsi reidelläni ja ihana, kivikova kalu sisälläni. Se oli Leo, joka alkoi naida minua…

Henri liikkui sisälläni hitaasti ja puristin hampaideni välistä:

-Nopeammin. Lujempaa.

Henri ähkäisi ja kun hän viimein alkoi takoa sisääni pitkin, kovin työnnöin, siirryin lopullisesti fantasiamaailmaani. Näin Leon himosta vääristyneet kasvot sieluni silmin, kuvittelin hänen sormiensa puristavan minua niin lujasti, että ihollani olisi seuraavana päivänä mustelmia, tunsin hänen kielensä ja hampaansa liukumassa pitkin niskaani ja olkapäätäni samalla, kun hän nussisi minulta luulot pois.

Kuka nyt on pomo? Haluatko sä vielä puhua työasioista?, kuvitelmieni Leo murisi minulle.

-Voi luoja, voi luoja…ihanaa…voi Leo…, sopertelin sekavasti, kun vatsanpohjassani alkoi kuplia ja sisälläni soutava kulli synnytti kuumia säkeneitä, jotka liitivät pitkin hermoratojani.

Pilluni puristeli Henrin kalua, aistin hikikarpalot otsallani ja kasvojani miltei särki, kun puristin silmiäni niin tiukasti kiinni. Tunsin vartaloni alkavan jäykistyä odotuksesta ja puristin kourallisen lakanaa käteeni, kun kiljaisin:

-Kovempaa!

Henri totteli ja vartaloni heilahteli työntöjen voimasta, kun uusi orgasmi kasvoi sisälläni. Nostin säärtäni entistä ylemmäs ja painoin poskeani tiukasti tyynyä vasten. Mielikuvat Leosta ottamassa minua lukemattomissa eri paikoissa, koskettamassa minua kaikkialle suullaan, sormillaan ja vartalollaan täyttivät aivoni, kun himo sisälläni paisui sietämättömäksi. Laukesin parahtaen ja huohottaen, ja vartaloni kiemurteli avuttomasti, kun helpotus vyöryi aaltoina lävitseni.

Henri päästi pitkän, matalan äännähdyksen ja hän jäykistyi, kun hän sai orgasmin miltei samaan aikaan. Mies heittäytyi viereeni vuoteelle varoen huolellisesti koskemasta minuun. En ollut halailijatyyppiä, ja yleensä seksin jälkeen halusin vetää täkin päälleni ja rentoutua ilman valheellista hellimistä, jota Henri minulle olisi tarjonnut. Kierähdin selälleni ja annoin hengitykseni tasaantua samalla, kun häpeä alkoi pyyhkiä sisikuntaani.

Olin koko päivän ollut niin sekaisin Leon herättämistä tunteista, etten ollut pystynyt ajattelemaan muuta kuin tapaa saada itseni takaisin maan pinnalle. Nyt kuitenkin puna alkoi kerääntyä poskilleni, kun mietin, kuinka monta tuhatta euroa Henri vielä tienaisi minulta, jos en saisi itseäni järjestykseen. Minusta nimittäin tuntui, ettei toinenkaan orgasmi ollut ollut tarpeeksi. Se oli kuollut nopeasti ja oloni oli omituisen tyhjä.

Yksi mies. Tavallinen mies. No, tavallista paremman näköinen, mutta silti. Minun alaiseni ja huomattavasti nuorempi. Ei lainkaan minun tyyppiäni. Ja silti…

-Kuka on Leo?, Henri kysyi edelleen hieman hengästyneellä äänellä.

Tunsin punastuvani makuuhuoneeni hämärässä entistä voimakkaammin.

-Ei kukaan, vastasin terävästi.

-Okei. Leo alias Ei kukaan on saanu sut niin kiimaiseksi, että mä voin antaa sulle kohta alennusta – sä olit meinaan sen verran hyvässä vauhdissa, että tää ei tuntunu lainkaan työltä.

-Turpa kiinni, mutisin vastaukseksi, mutta Henri ei antanut periksi.

Tietenkään.

-Miksi sä et pane sitä, jos sä haluut sitä noin paljon? Etkö sä uskalla tehdä aloitetta? Siihen ei oo mitään syytä. Sä oot kyllä joskus vähän kulmikas, mutta jos sä vähän relaat…sä oot ihan hyvännäköinen eikä sun tartte pelätä hylkyjä moneltakaan mieheltä, hän pohdiskeli uteliaana.

-Mikä helvetin terapeutti sä luulet olevas?, äsähdin vastaukseksi.

-Emmä oo terapeutti, mutta korvike ei oo koskaan sama kuin aito tavara, Henri filosofoi edelleen.

Hetken kuluttua hän lisäsi:

-Usko mua, mä tiedän.

-Jessus, kiitos vinkistä.

-Joten miksi sä et tee mitään?, mies painosti.

Huokaisin syvään ja annoin periksi.

-Se on mun alainen.

Henri oli hetken hiljaa ja sitten hän räjähti nauramaan niin, että koko kerrostalo kaikui. Minua ei naurattanut hiukkaakaan ja tuijotin kattoon vihaisena itselleni, Leolle ja Henrille.

-Sä oot niin kusessa, rouva toimitusjohtaja, Henri henkäisi.

-Ja sä oot yhtä asiakasta köyhempi, jos et sä välittömästi kerää kimpsujas ja häivy täältä, tiukkasin ja nakkasin Henrin hierontaöljypullon miehen päätä kohti.

Kommentit (0)