Tosielämän matkalla tutkimaan BDSM:ää ja uudesta tarinasta

Hei!

Ihan alkuun muutama tarinoihin liittyvä juttu, ennen kuin siirryn jännittävään kokeiluuni.

Kruunu ja Tuomari ovat luettavissa nyt Storytelissä ja Nextoryssa, jos joku sitä kautta on tarinoitani seuraillut. Kruunu oli kevyt ja vähän höpsö kesätarina rokkistara Juhanista ja hänen vanhasta suolastaan Adasta, kun Tuomari taas on bdsm:n kanssa leikittelevä tarina estojensa kanssa painivasta Maxista ja estottomammasta Leeasta.

Uusikin tarina on tekeillä, mutta olen työstänyt sitä kaikessa rauhassa, enkä ole julkaissut vielä lukuja, vaikka tekstiä on jo 70 sivua. Haluan lukea alun ajatuksen kanssa, ja yritän päästä vähän päähenkilö Teresan ihon alle, jolla on käynnissä ikävä avioeroprosessi, joka saattaa loppujen lopuksi olla hänelle vain suuri siunaus. Voimattomana surusta ja häpeästä Teresa ei ole pystynyt asunnon myyntiin, vaan on jäänyt helsinkiläiseen kolmioon hänen aviomiehensä muutettua pois ja ottaa rahatilannetta helpottaakseen vuokralaiseksi Ilarin, joka on palaamassa Eurooppa-koulun opettajan pestistä. Mitä sitten tapahtuu, jääköön vielä hämärän peittoon, mutta kuumia kiemuroita ja viattomuuden menetystä on luvassa siitäkin huolimatta, että Teresa ei – tietenkään – ole neitsyt.

Mutta mennäänpä tosielämään!

Kun kirjoitin Tuomaria, aloin tulla yhä enemmän tietoisemmaksi pienestä mutta itsepäisestä äänestä sisälläni, joka vaati seksiä. Minulla on nyt vuosien selibaatti takanani osittain elämäntilanteeni takia ja osittain siksi, että ei vaan ole huvittanut yhtään. 

Kun sitten pääsin siihen vaiheeseen, että tunnustin tämän seksiä vaativan äänen olemassaolon, mietin miten lähestyä asiaa. Lähteäkö Tinderiin? Ei jumalauta kiinnosta tippaakaan. Muunlaiset nettideitit? Been there done that niin helvetin monta kertaa ja pitkä äääääh. Nykyistä tarinaa kirjoittaessani palasin sitten erään yhteisön sivuille, jonne olin tehnyt profiilin kuukausia aiemmin – mahdollisesti pienessä sievässä.

Yhteisö on ihmisille, jotka määrittelevät itsensä kinkyiksi tavalla tai toisella mutta erityisesti bdsm-henkisille naisille ja miehille. Katselin chatin tapahtumia, profiileja, jännittäviä kuvia piiskaa saaneista pyllyistä ja ihanista sidonnoista ja lopulta uskaltauduin päivittämään melko tyhjän profiilini toivottavasti kiinnostavalla esittelyllä.

Ainakin joku kiinnostui. Sain parikin yksityisviestiä melkein heti. Innostuin entistä enemmän ja päätin osallistua chatiin. Kyselin asianharrastajien tapaamisista ja siitä, miten pääsisin alkuun.

Ihmiset olivat aivan ihania, toivottivat tervetulleeksi, antoivat vinkkiä, heittivät oikeasti hyvää läppää ja kappas – sain uusia viestejä.

Koska olen jonkinlainen kielipoliisi, silmääni pisti, että porukka näytti/näyttää vaivautuvan kirjoittamaan hyvin ja ajatuksella. En tarkkaile yleensä niinkään mitään pilkkuvirheitä kuin ajatuksia tekstin takana ja paneutumista toisen kanssa keskusteluun. Se on kokemukseni mukaan useilla deittipalstoilla suorastaan ala-arvoista. Meininki on usein sitä, että Hei, mä oon Jarkko, mikä sun nimi on, mennäänkö panemaan? Ihan vain esimerkkinä. Jarkkoja vastaan minulla ei ole mitään hampaankolossa.

Toinen ilahduttava asia on se, että kukaan 5-7 miehestä, jonka kanssa olen tämän päivän aikana kommunikoinut, ei ole alkanut ensimmäisenä tivata ulkonäöstä tai painosta. On jännittävä ilmiö, että jostain syystä vähemmänkin urheilullinen ukko kehtaa vaatia useinkin timmiä, pientä, urheilullista vartaloa ja kun sitä sitten myöntää, että kas, viisi vuotta sitten keräsin parikymmentä ylimääräistä kiloa enkä ole eroon päässyt, nämä herrat katoavat eetteristä kuin pieru Saharaan. No sinne toki saavat painellakin, mutta sitä vaan tarkoitan, että jo on otsaa!

Tänään en ole saanut yhtään kiihkeää utelua painooni liittyen – enkä edes ulkonäkööni liittyen muuten kuin että kasvokuvani olen parille lähettänyt. Siitä huolimatta minulla on jo neljä kutsua tapaamiseen juttelun merkeissä.

Enkä nyt usko, että bdsm-väki olisi jotenkin ulkonäön yläpuolella. Ei kukaan ole enkä minäkään. Todellakaan. Minusta tuntuu vain reilummalta, että tavataan, katsotaan onko kemioita, jutellaan taipumuksistamme ja jätetään se ulkonäkökin arvioitavaksi luonnossa eikä kuvien välityksellä. Sillä olipa kuva miten kaunis tahansa ja sillä vaikka 100 tuhatta tykkäystä, se ei kerro ihmisestä mitään. Ei muuta kuin sen, kuinka nätiksi itsensä siihen kuvaan osaa laittaa , miten hyvin osaa poseerata, ja kuinka taitava on käyttämään filttereitä.

Ex-mieheni ei ollut mikään runoilija, mutta kun kerran kommentoin todella kauniin ystäväni ulkonäköä vähän kaihoisasti, vaikka minulla ei tosiaankaan ole mitään syytä valittaa (sellaisia me naiset jaksamme olla), silloinen mieheni lohdutti minua näin: ”Joo, mutta se on kuule kymmenen vuoden päästä mennyttä. Sulla on aivot. Ne ei katoa niinku ulkonäkö.”

No, joka tapauksessa ajattelin, että jaan ehkä tähän seikkailuun liittyviä kokemuksia täällä blogin puolella. Kyllä sitä 48-vuotiaanakin voi alkaa toteuttaa itseään uusilla tavoilla Ihan jännittää, mitä kaikkea vastaan tulee. Vaikken sitten kenenkään lutkaksi heti päätyisikään (päätyisinpä!), on pelkkä ajatus samanhenkisen seuran tapaamisesta hykerryttävä!

Nyt kuitenkin takaisin Teresan tarinan pariin. Jos viimeistään ensi viikolla saisin ensimmäiset luvut ulos!

t. Lilith

www.eroottisiatarinoita.fi

 

Kommentit (0)