Raotan varovasti silmiäni. Lonkkaani koskee, minun on pakko kääntyä selälleni. Makaan nuhjuisen vuokramökin paperinohuella vaahtomuovipatjalla ilman vaatteita, makuupussi potkittuna mytyksi sängyn jalkopäähän. Huone on liian valoisa ja hieman ahdaskin. Matkatavaramme peittävät lattiatilan lähes kokonaan. Huoneen seinät ovat kovalevyä ja hutiloiden maalattu, mutta kaikesta huolimatta huuleni kaartuvat hymyyn. Sisälläni on täydellinen rauha. Kuuntelen mieheni hiljaista tuhinaa ja kärpäsen surinaa keittiön ikkunalla. Kaikki on hyvin ja mihinkään ei ole kiire. Olen tässä ja nyt ja millään tämän huoneen ulkopuolisella asialla ei juuri nyt ole mitään merkitystä.

Olemme saarella Perämerellä. Minun henkilökohtaisessa paratiisissani. Rannalle rakennettu, lähinnä työmaaparakkia muistuttava mökki on nuhjuinen ja huonosti varusteltu, mutta olennaisinta ei olekaan modernit mukavuudet vaan se rikkumaton rauha. Aamulla herätessä en kuule naapureita enkä liikennettä, hoitamattomat asiat eivät välittömästi valtaa mieltäni. Täällä ollessa kaupunkikodin pesemättömät ikkunat ja yrityselämän solmimattomat kontaktit ovat saavuttamattomissa. En voi niille mitään vaikka haluaisinkin. Puhelimeni on kolmatta päivää suljettuna käsilaukussani, jonka olinpaikasta en ole ollenkaan varma. Enkä välitäkään.

Täällä en tehokkuudella ja nopeudella ole mitään sijaa, vesi on kannettava kaivosta ämpäri kerrallaan ja puut haettava liiteristä. Tiskaamista varten pitää keittää vettä kattilassa ja huussiin meneminen vaatii joka kerta hieman rohkeutta. Nautin silti joka hetkestä. 

Ruoka valmistetaan nuotiolla. Ritilän päällä paistetaan kasvisvartaita ja lihaa, sekin on eräänlainen ohjelmanumero. Ruoka syödään rannalle kannetun pöytäryhmän ääressä ja sitä kehutaan joka kerta vuolaasti. Jokaisella aterialla ihmettelemme kuinka hyvältä voikaan ulkoilmassa nuotiolla valmistettu ruoka maistuakaan. Jotenkin aidommalta.

Päivät saarella kuluvat pienten askareiden parissa. Erilleen mökistä rakennettua puusaunaa lämmitetään kahdesti päivässä, sieltä juostaan suoraan mereen vilvoittelemaan. Yhtenä päivänä kannoin rannalle tyynyjä ja vilttejä. Makasimme siinä peitekasassa useamman tunnin, kaivellen välillä kylmälaukusta lisää juomista.

Se saari ja sen rannalla oleva kurja pieni mökki ovat minun paratiisini. Siellä olen läsnä, rauhallinen ja täydellisen onnellinen. Siellä minulla on vain rakkaat ihmiset, sauna ja katto pään päällä. Ainoastaan ne olennaisimmat asiat. Mitään muuta en haluakaan.

Paluumatkalla nojaan autolautan kaiteeseen ja annan merituulen sekoittaa hiukseni. En ole haikea tai surullinen joutuessani poistumaan saarelta, olen vain äärimmäisen kiitollinen että minulle on suotu mahdollisuus viettää aikaa sellaisessa paikassa niin lyhyen matkan päässä kotoa. Se saari on rikkaus, siellä olen aina kokenut ainoastaan tyyneyttä ja onnellisuutta.