Millaista liikuntaa nyt ja mitä luvassa?

Heipsan ja kivaa alkavaa viikkoa!

Ajattelin tulla tänne kertomaan, millaista liikuntaa ohjaan tällä hetkellä ja mitä olisi sitten luvassa omalla studiolla. Tätä nimittäin on kysytty. On myös kysytty, onko kyseessä kuntosali. EI OLE! Sanoinkin joku päivä, että kaikkea tää saattaa olla, mutta ei kuntosali. Kaikki liikunta tulee tapahtumaan ohjatusti, sopivan pienissä ryhmissä. Myöskään mitään jäsenyyksiä ei ole tulossa myyntiin. Kaikki pääsevät liikkumaan kertamaksulla, kymppikortilla tai parin kuukauden pätkissä kursseilla.

Tällä hetkellä viikkoni koostuu monesta erilaisesta palasesta. Ohjaan taaperoille taaperotemmellystä ja taaperosirkusta. Ohjaan perheliikuntaa. Koululaisten liikuntakerhoja. Käsipalloa lapsille. Aikuisille ohjaan seniorijumppaa, pienryhmissä lihaskuntoharjoittelua sekä ulkotreenejä.

Omalla studiolla tulee olemaan liikuntaa kaiken ikäisille. Lasten liikunta ja perheliikunta on itselläni ehkä lähimpänä sydäntä, mutta myös aikuisten tunnit on ihania ohjata ja niitä tulee olemaan myös. Lapsille luvassa siis erilaisia tunteja (myös lastenjoogaa ja perhejoogaa, mihin käyn koulutuksen kevään aikana.) Aikuisille luvassa lihaskuntoharjoittelua toiminnallisesti, eli erilaisilla pienvälineillä, kuten kahvakuulilla, palloilla, kuminauhoilla jne. Luvassa myös kehonhuoltoa ja liikkuvuusharjoittelua. Nämä edellämainitut siis tunteja, mitä tulen itse studiolla ohjaamaan. 🙂

Erilaiset tapahtumat tulee olemaan myös osa toimintaa. Eri teemoilla olevia tapahtumia viikonloppuisin.

Jos hei teillä tulee mieleen, millaista liikuntaa toivoisitte niin saa laittaa ehdottomasti myös viestiä! Yritän koota kalenterin sen mukaan, mille on kysyntää, tottakai! 🙂

Aikatauluista sen verran, että tosiaan loppukesästä 2020 olisi tarkoitus avata. Ennen avajaisia on luvassa kokeilutunteja, niidenkin sisällöstä saa laittaa toiveita.

Kiitos ja kivaa maanantaita, halit sulle. -Nea 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Lapset

Kuka, mitä ja miksi?

Heipsan! Kiva jos oot täällä lukemassa tätä. Se meinaa ehkä, että sua voi kiinnostaa matka kohti mun unelmaa. Kohti omaa liikunta-studiota. Jos ei kiinnosta, niin ei se mitään, kiva silti et oot täällä.

Pääsette kulissien taakse mukaan tälle matkalle. Kesällä 2020 avaan ovet omaan pieneen liikunta-studioon. Paikan, missä tärkeintä on liikunnanilo! Paikan, missä lapset ja aikuiset pääsevät liikkumaan ohjatusti. Paikan, mihin voit jäädä kahville ja ostaa välipalaa. Paikan, missä tutustut samanhenkisiin tyyppeihin. Paikan, missä järjestetään eri teemalla olevia hyvinvointi tapahtumia, mutta myös vakitunteja.

No kuka mä oon? Oon Nea. About kaikesta liikunnasta innostuva tyyppi Vantaalta. Asun poikaystäväni kanssa ja haaveilen omasta koirasta, tosin valtavasta koirasta. Siirtyköön se siis aikaan, kun asunto on isompi.

Olen parturi-kampaaja ja merkonomi. Mutta liikunta-alalla olen opiskellut liikunnan ammattitutkinnon, personal trainer opinnot, avoimen yliopiston kautta urheiluravitsemuksen perusopinnot sekä liikuntalääketieteen perusopinnot. Olen käynyt myös lyhyempiä koulutuksia ja kursseja lasten ja aikuisten liikunnasta. Nyt keväällä luvassa liikkuvuusharjoittelu koulutus ja lasten joogaohjaaja koulutus.

Miksi mä haluan tätä tehdä? Jo sillon, kun tein parturi-kampaajan töitä (ja ajattelin, et teen sitä kuolemaan asti) tiesin, että haluan omat liiketilat. Haluan päättää sisustuksesta, tunnelmasta, aikatauluista, markkinoinnista, palveluista jne. No toinen ala vei mennessään ja edelleen oma studio oli mielessä. Olen tehnyt liikunta-alalla töitä muiden töiden ohessa, ajellut paikasta toiseen, ollut tunnin tuolla ja tunnin täällä. Äänikirjat kuluu nopeaan, kun autolla ajaa päivässä saman ajan kun tekee itse työtä. Haluan yhden paikan, oman paikan, missä ohjata tunnit.

Mun onneks -kukaan- ei oo sanonu, et onkohan tossa järkeä. Mun iskän yrityksen toimisto tulee samoihin liiketiloihin. Voidaan käydä yhdessä lounaalla vaikka joka päivä! Liiketilat sijaitsee alle kilometrin päässä mun kotoa, auto huilaa ja siis mä en ajele paikasta toiseen, ihanaa!

Somesta voit seurata mun menoa nimellä Liikunnaniloa by Nea, palataan. <3: Nea 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys