Torrevieja tutuksi
Voiko aamu alkaa huonosti näissä maisemissa ja tässä valossa?
Lempeä ja hellivä aurinko on ihan parasta. Aamulla on mukava herätä. Meri on minulle tärkeä, suolainen ilma ja meren rauhoittava ääni. Pelkään ja kunnioitan merta. Kun kuvaa otin, oli aamulla meressä aika mahtava aallokko ja voima.
Kaupunki alkaa tulla tutuksi ja lähialueet. Ei ole tässä vajaan kahden viikon aikana päivää mennyt, ettei oltaisi nähty tai kuultu muita suomalaisia. Lapsen kannalta se on vain mukava asia, saa höpötellä niitä näitä omalla kielellään. Espanjalaiset rakastaa lapsia ja puhua pulpattavat kielimuurista huolimatta. Ujo poikakin on saanut lisää rohkeutta ja uskaltaa puhua tuntemattomien kanssa. Torreviejaa on kävelty ristiin rastiin ja ajettu bussilla, paljon.
Eilen mentiin pojan kanssa Los Balconesin puistoon. Noin puolentoista tunnin puisto keikka, johon meni hmm.. koko päivä. Kotoa lähdettiin ja läheisellä bussipysäkillä odoteltiin bussia tulevaksi n. 45 minsaa. Aikatauluja ei netissä, ei pysäkeillä ei missään. Mulla oli vain joltain pysäkiltä aiemmin ottamani kuva, jossa eri bussilinjat merkittyinä. Kun päästiin kaupungin keskustaan oli bussipysäkillä tieto, että Los Balconesin E-linjan bussi tulee 11 minuutin päästä. Eipä tullut.. Itse asiassa elektronisessa taulussa oli päiväys edelliseltä kuulta. Selvisi sitten aikataulu seuraavalle bussille toisen suomi-äidin kautta. Kun bussi tuli katselin maisemia odottaen suurta vihreää puistoa tai suurta porttia sisäänkäynnille, eipä tullut sellaista. Muutama pieni vihreä läpäre siellä täällä ja perus settiä, kauppoja, taloja pieniä leikkipuistoja. Mentiin sitten päättärille Lago Jardinille. Takastulo matkalla katsoin kännykän navigoinnin avulla missä jäädä pois. Se puisto oli se pieni leikkipuisto, jonka ohi menin. Kapea, mutta pitkä alue. Oli huumori jo lopussa. Tavattiin sitten muita lapsiperheitä, poika pääsi leikkiän ja minä sain hyviä vinkkejä mm. Bussiaikataulut appsin. Suomalaiset oli mukavaa ja rentoa porukkaa.
Paluumatka oli helpompi. Ilman autoa on täällä aika hermoja raastavaa. Nyt ainakin tiedän oikeat aikataulut, ei tarvitse mennä vain töröttämään pysäkille ja toivoa, että ajoitus on oikea (vuoroväli 30 minsaa).