Guardamar päiväretki
Sunnuntaiajelulla löydettiin superi lasten leikkipuisto. Oli vaikka millaista liukumäkeä ja kiipeilypuuta, mutta ennen kaikkea aivan ihana miljöö ja eläimet! Itse kaupunki on reilun 10 000 asukkaan kaupunki reilun kymmenen kilometrin päässä Torreviejasta. Guadamarin del Seguran paras anti meille tänään kuitenkin oli Parque Reina Sofia. Oli tarkoitus mennä ihailemaan Euroopan laajimpia dyynejä ja vanhaa linnoitusta, josta jo foinikialaisten aikaan löytyy tarinaa. Tänne puistoon kuitenkin päädyttiin, joten seuraavaan kertaan sitten kaikki muu.
Ensi kerralla tänne heti aamusta, niin ehtii nähdä muutakin. Ihana kahvila oli tämän puiston uumenissa, jossa oli mukava istua ulkona ja nauttia kauniista sunnuntaista. Merikin kimmelsi puiden lomasta. Valitettavasti näin yhden linnun ehtoohetket. Nuo nustavalkeat isot linnut, joilla punainen nokka, en tiedä mitä ovat, yksi sai tällin ja hukkui. Lintu oli jotenkin loukkaantunut, en tiedä oliko vieressä olevalla riikinkukolla osuutta asiaan, mutta linnun kaula retkahteli ihan hervottomasti sivulle ja lintu hädissään meni veteen, hetken kuluttua oli jo veden alla, ei jaksanut kannatella enää päätään. Ei haluttu 5-vuotiaalle näyttää tapahtumaa, joten jatkettiin matkaa. Mikäköhän tuo lintu oli?
Kilpikonnia oli todella paljon, riikinkukkoja myös ja pari joutsenta normi sorsien lisäksi. Ilmainen puisto, erittäin siistinä ja hienona pidetty. Paras leikkipaikka ja kuitenkin lähellä Torreviejaa. Guardamar del Seguraan pääsee myös Alicanten bussilla, jos autoa ei käytettävissä. Ei kannata missata tätä helmeä.