Tuliaiseksi Espanjasta
Lähtö lähenee
Puolen vuoden irtiotto Espanjassa alkaa meidän perheen osalta olla kohta taputeltu. Muutama viikko enää saadaan nauttia tästä meille niin rakkaaksi muodostuneesta Costa Blancasta. Ei harmittaisi yhtään jos täältä löytyisi elanto, viisivuotias poikamme uskallettaisiin helposti laittaa jo syksyllä paikalliseen kouluun. Muutaman kuukauden aikana on oppinut mukavasti espanjaa, ei tarvitsi skandinaaviseen (Suomi)kouluun laittaa. Vuokra-asuntoja näyttäisi saavan muutamalla sadalla eurolla kuussa, ainakin kahden makuuhuonen asuntoja. Jossittelen nyt lisää, mutta jos tänne tultaisiin asumaan, niin lähtisin Torreviejasta vähän kauemmas, vaikka Guardamariin asumaan tai Alicanten pohjoispuolelle. Nämä paikat siksi, että maisemat on minun makuun sellaiset, että välillä pitää ihan tirauttaa onnen kyynel. Jotain niin vastustamatonta yhdistelmää on minulle meri ja vuori (Guardamarissa lähinnä korkeat dyynit näkyy vahvasti kaupunkikuvassa). Lennot Suomeen on nyt tilattu. Muutama hassu viikko ja sitten kohti kotia. Eilen vietiin lentokentälle sukulaiset, jotka olivat täällä vajaan viikon meitä ilahduttamassa. Näytti niin sateiselta, että mentiin ennen lennon lähtöä suosiolla ostoskeskukseen viettämään aikaa. Plaza Mar 2:lle ja ehditiin käydä vielä ihastelemassa palmupuistoa Alicanten ja lentokentän välissä.
Vielä ehtii yhden vieraat tulla pääsiäisen aikana meille. Pääsiäinen näyttäisi olevan yhtä juhlaa, Torreviejassa tapahtumat näyttäisi alkavan 25.3 ja jatkuvan aina 8. tai 9. huhtikuuta saakka. Sittenhän meillä onkin reissu Madridiin. Päästään luotijunalla reissuun, on varmaan aika mahtava juttu viisivuotiaalle pojalle. Polttelee siihen malliin maa jalkojen alla, että varmaan joku pieni reissu tässä heitetetään ennen pääsiäistä. Tutkailin juuri karttaa, mitä mielenkiintoista olisi tällä lähistöllä. Tabarcan saarelle ei tee mieli mennä, on vielä liian kylmää. Mittari kipuaa tuskin 20 asteeseen päivisin tässä maaliskuun puolessa välissä.
Eilen ostin vähän jo ”tuliaisia”. Meillä on niin kiitettävästi käynyt sukulaisia ja ystäviä, ettei varsinaisia tuliaisia tarvitse viedä. Jotain pientä tulee varmasti vielä osteltua. Täällä on monen eri ketjun kemppareita. Onkohan se edes oikea sana. Vai onko se vain meidän seiskytluvulla syntyneittein käyttämä sana 🙂 On Marvi Mundoa, Douglasia, Drunia ja ainakin Sephoraa. Meidän ”kylällä” Sephoraa ei löydy, mutta Alicantesta ja Murciasta löytyy. Olen ihastunut Drunin luonnonkosmetiikkahyllyyn ja sieltä Organic Shopin tuotteita eilen ostin. Hinnat ei päätä huimaa, esim. vartalonkuorinta 1, 95 € ja shampoo saman verran. Katsoin eilen netistä tietoa, että Sokos myös myy näitä. Hinta oli scrubille 4, 50 €. Korealaista kosmetiikkaa myös katselin hyllyissä, mietin vielä olisiko ne hyviä tuliaisia. Suomessa ei vielä taida olla kovin iso tarjonta niiden osalta. Ostin myös kosteuttavan seerumin alle neljällä eurolla, sen otin jo eilen käyttöön ja hyväksi havaitsin.
Plaza Mar 2:n ostari on Alicanten paras ostari, vaikka se ei ”meidän” Zenian tasolle ylläkään. Käytiin siellä myös ruokakaupan puolella Al Campossa ja ostin turronia kotiinvietäväksi. Turronia, paikallista (yli)makeaa herkkua saa aina joulun aikaan ja nyt heillä oli iso satsi myytävänä euron levy (300 g). Odotin Suomen malliin isoja alennusmyyntejä joulutuotteisiin heti joulun jälkeen, mutta niitä ei koskaan tullut. Tavarat vain hävisi kaupoista ja uudet tuotteet tilalle. Hyvä, että nyt sain turronia.
Mausteita olen ostanut. Paprikapurkkeja olen ostanut eri ruokakaupoista, 75 g peltipurkki maksaa paikasta riippuen noin euron verran. Eilen Aldissa käväisin ja siellä oli tosi kauniita purkkeja, ehkä pari vielä.. Mies haluaa viedä lihamaustetta (carne), sitä ostettiin La Matan markkinoilta kotiin, mutta ehkä vielä mökille yksi purkki. Paellat on täällä niin kauniin värisiä, että sitä väriaineitta varmaan vielä ostan. En mene villiksi tuliaisten kanssa, mukavampi tulla vaikka uudestaan pitkää viikonloppua viettämään miehen tai ystävien kanssa. Näin ajattelemalla ei kotiinpaluukaan tunnun niin ahdistavalta.