ON MUKAVAA VALITA SANANSA HYVIN
Heippa sinä senkin simasuu!
Lajittelin pari päivää sitten töissä erilaisia arkisia pikkuhousuja. Höpöttelin siinä samalla mun ihanalle työkaverille neiti X:lle niitä näitä. Myönnettäköön, että osa niistä lajiteltavista pöksyistä vuodelta 2015 oli mun mielestä aivan käsittämättömän rumia. Kuinka jollekulle tulee edes mieleen yhdistää sellaisia värejä ja kuoseja keskenään? Siitä mulle juolahti mieleen, kuinka harvasen päivä nään ihmisten oikein tuhisevan valitessaan tarkkaan mitä ihmeellisemmän näkösiä yhdistelmiä. Näinpä tokaisin ääneen:
”Näistä pöksyistä oikein huokuu, kuinka erilaisia me ihmiset ollaan.”
X tokas mun olevan sympaattinen tapaus, kun niin tarkkaan pystyn bongaamaan hyvän mistä tahansa, kunhan tarpeeksi syvälle tiirailen. Naurahdin, ja asia jäi pyörimään mun mielessä.
Noinhan mä totta tosiaan teen ja onneksi tekee myös moni muu. Se ei tarkoita sitä, etteikö ärsyttäisi todella moni asia ja ajatuksiin pongahtelisi yhtä jos sun toista inhottavaa kommenttia niin itsestä kuin ympärillä olevista asioista. Se on vain valinta suodattaa se rasittava mössö pois ja pitää painopiste hyvässä. Kaikkia ajatuksia ei toden totta kuulu pitää totena saatika käyttää energiaansa jokaiseen. On tärkeää kuunnella ja tarkkailla, että mitäs se mieli päättää tänään tuoda tullessaan käsiteltäväksi, mutta that’s it.
Vinkkivitosena tältä tsemppiveiviltä: Pidemmän päälle sitä jaksaa pysyä positiivisena, kun lähtökohdat on itsekkäät. Lopputulos on kuitenkin sama: jaettu hyväntuulisuus. Se, että puhuu hyvistä asioista, saa muutkin puhumaan suloisemmista seikoista. Se, että mainitsee toisesta hyviä puolia ja saa toisen silmät sädehtimään. Ai että! Sellaisessa todellisuudessa viihdyn paremmin; väistämättä vastaantulevat inhottavat asiat tuntuu helpommilta käsitellä ja elämä rullaa kaikinpuolin sulavammin eteenpäin.
Tiedän, että on olemassa myös ihmisiä, jotka kokee hengenheimolaisuutta kohdatessaan tyypin, joka vihaa maailmaa yhtä paljon kuin itsekin. Se on hienoa se, mutta älkää tulko mun tontille tallomaan mun tulppaaneja. Menkää omaan turpeeseenne peuhtaroimaan. Musta se vaan on surullista kuunnella ihmistä, joka näkee kaikkialla vain epäkohtia. Erityisen surulliseksi tekee se, että tuo huonovointisuus hehkuu kilometrien päähän kyseisestä henkilöstä ennenkuin ehtii edes avata suuntaansa. Ja musta se on rehellisesti sanottuna myös raivostuttavan itsekästä olla sellainen energiasyöppö.
”Se kasvaa, mihin keskitymme” – sangen simppeli juttu
HUOM! En ole vatipää. Tiedän, että mieli voi oikeasti mustua, järkkyä ja väsyä niin, ettei se ole enää omissa käsissä. Been there, done that – ja silloin on kyse rakkaudesta lähimmäistä kohtaan ja silloin sitä turvetta lapioidaan yhdessä vaikka alasti pakkasessa paljain käsin. Se on aivan eri tarina.
Pakko tähän väliin vielä huikata, että musta ihan oikeasti jokainen saa valita just semmoset pöksyt kuin itseään huvittaa. Jokaisen oma valinta on kaiken perusta lähtien pikkupöksyistä aina sitten isompiin elämänvalintoihin asti.
Vaikkakin vuosien myötä musta on kyllä tullut halukkaampi sanomaan mielipiteitäni ääneen. Uskon, että meistä jokainen oppii tällä matkallansa erilaisia asioita tai ainakin eri kulmista. Koen sen olevan vallan jopa velvollisuus, että jakaa niitä matkan varrella opittuja asioita eteenpäin. Tuosta velvollisuudentunnosta osaksi saatan tätä blogiakin kirjoittaa.
”Pyri olemaan sellainen ihminen, jota kaipasit itse aiemmin.”
Jotkut asiat toki ovat sellaisia, joiden edessä ihmiset on kuin teflonpannuja neuvojen suhteen, eikä tuolloin mene minkäänmoinen jankuttaminenkaan perille. Silloin on parempi pitää suunsa supussa suosiolla ja pitää vierellä huoli. Jotkut taistelut on taisteltava loppuun asti, kunnes lamppu omin avuin päähän syttyy. Niissä havahtumisen hetkissä sitä sitten vasta huomaa, kuinka moni ihminen on jo matkan varrella yrittänyt läiskiä tuloksetta sitä samaista valokatkaisijaa päälle. Tiedän, että tää saattaa valua vallan pintaa pitkin, mutta en osaa olla kysymättä:
Jos oikein tarkkaan mietit, huomaatko jonkun sulle annetun neuvon tai huomion, jota et suostu ottamaan todesta? Kenties heität asian vaan vitsiksi tai ajattelet, ettei tuo ihminen tajua mistään mitään. Jeppisjepulis. Pus, hali ja pelkkää hyvää hei.
Mutta takaisin alkuperäseen asiaan. Tän,ihan itte kirjottamani tekstin, ympärille lähdin tätä kaikkea rakentamaan:
Sydämellisesti suosittelen, että testaisit vaikka seuraavassa keskustelussa. Kiinnitä huomiota, mitä suustasi suollat ja eritoten siihen, miten muotoilet sanasi. Asiat, kun voi pukea sanoiksi niin lukuisilla eri tavoilla. Uskon, että tuut huomaamaan, että on mukavaa valita sanansa hyvin. Ajan kuluessa on erityisen mukavaa, kun sanat alkavat jo automaattisesti ja vaivatta valita itse itsensä. Yritä olla kääntämättä kertaakaan keskustelua negatiiviseen suuntaan ja ota vaikka haasteeksi saada toinen ihminen sanomaan teidän keskustelun aikana kerran kyllä. Huomasitko heti jo muutoksen?
Rakkaudella, Tarleena
Ja joo, myönnän. Onhan se hieman huvittavaa, että periaatteessa valitin juuri pitkät pätkät siitä, että ihmiset valittavat… Toisaalta nyt tää asia on käsitelty ja voi siirtyä eteenpäin. Koska jos yksi tärkeä perusjalka on se, että jokainen saa aamun valjetessa itse päättää, kuinka elämänsä elää. Toisena peruspilarina seisoo nykyään erittäin tomerasti se, että kun kerran asiat on käsitelty – se on sitten sen pituinen se.
Ja tämä on nyt tällä kertaa tämän pituinen. Paahan tykäten, jos tykkäsit, ja kaikki kommentit on edelleen erittäin tervetulleita niin puolesta kuin vastaan. Suloista sunnuntaita! ♥
