Elämää vakuutusyhtiön kanssa vol.1

Tapaturmani on työtapaturma. Vakuutusyhtiö päätti kahden kuukauden jälkeen, ettei työkyvyttömyyteni voi enää johtua kaatumisesta. Jännästi olen kyllä tehnyt työtäni ihan normaalisti kaatumiseen saakka, mutta sen jälkeen en ole enää pystynyt. Mistäköhän työkyvyttömyyteni siis johtuu? Koko kaatumiseni vakuutusyhtiö kyseenalaistaa, koska päässäni ei ole missään vaiheessa ollut ulkoisesti näkyvää tai normaalissa tai johtoratoja kuvanneessa magneettikuvassa näkyvää vammaa, enkä osaa itse sanoa, missä olen kaatunut eikä kukaan ole nähnyt minun kaatuvan. Ihan muuten vaan yhtäkkiä minulle tuli whip-lashin ja aivovaurion oireet. 

Aivovammat ovat vakuutusyhtiöiden yksi eniten vastustamista vammoista. Vakuutusyhtiöiden mukaan ihminen, joka pysyy hereillä 12-13 tuntia hiljaisessa kotielämässä tekemättä kotitöitä tai mitään muutakaan, on työkykyinen. Jos teen jotain, kuten käyn kävelyllä tuossa hiljaisella kylätiellä (hiekkatie, jonka varressa on jonkun verran asutusta), unen tarve lisääntyy ja päätä särkee. Jos joku tulee kanssani kauppaan (en ensinnäkään voi ajaa sinne itse ja toisekseen en selviä kaupassa ilman apua), päätä särkee kaksi päivää, vaikka kuinka lepäisin. Toki minä voisin palata töihin näillä oireilla (not)! Työni vaatii sataprosenttista läsnäoloa, on luonteeltaan yrittäjähenkistä (eli työpäivät ovat hyvin pitkiä ja sisältö pitää luoda itse), sisältää tuhansia kontakteja päivittäin sekä on erittäin vastuullista. Aivovammapolilla on ammattiani kuvattu aivovammapotilaan kannalta äärimmäisen raskaaksi ja vaativaksi.

Minulta on hävinnyt aloitekyky lähes täysin. Mieheni jättää minulle aamuisin työjärjestyksen, jossa lukee, mitä teen ja mihin aikaan. Olen jo oppinut, että syön aamiaisen herättyäni, lounas klo 11.30 ja jotain pientä, kun esikoinen tulee kotiin. Kodinhoitaja tulee avukseni samoihin aikoihin kuin esikoinen koulusta. Aamiaisen jälkeen työjärjestyksessäni lukee hammaspesu, hiusten harjaaminen ja petin petaaminen. Päivän työni voi olla tiskikoneen tyhjennys tai pyykkien viikkaamminen. Sen teen aamiaisen ja lounaan välissä, jolloin olen virkeimmilläni. Lounaan jälkeen lepäilen, jotta jaksan iltaan saakka. Unta pitää varoa päivällä, tai herkkä unirytmini menee sekaisin. Jos teen päivällä liikaa, en saa unenpäästä kiinni, koska aivot ovat ylivirittyneet ja seurauksena on 2-3 päivän päänsärky sekä useamman päivän vuorokausirytmin sekoittuminen mukaanluettuna univaikeudet. Tällaista loogista tekstiä joudun työstämään useamman päivän, jotta se olisi looginen. Olen taustaltani kympin oppilas, joka ei ole koskaan joutunut tekemään oppimisen eteen yhtään mitään ja kirjoitustaitoni on ollut erinomainen. Nyt tiedostan hyvin, että kirjoitus on töksähtelevää, mutta en pysty parempaan.

Jos olisin jättänyt hiukseni auki ranskanletin sijaan, minulla olisi todennäköisesti kallomurtuma. Olisikohan vakuutusyhtiö silloin tyytyväinen? Minä en ole pahoillani, ettei käynyt pahemmin. Kyllä tässä on ollut ihan tarpeeksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *