Täältä tullaan taas!

Lapsuudessa ja nuoruudessa hankitun hyvän fysiikan hukannut nelikymppinen nainen on päättänyt muuttaa elämänsä suunnan.

Yli viisitoista vuotta sitten unohdin oman hyvinvointini. Sohva tarttui selkääni, karkkipussi käteeni. Jaksamista ei ollut, pahantuulisia päiviä sitäkin enemmän. Vuodet ja kesäksi kuntoon teemat menivät, mutta en saanut aikaiseksi, en millään.

En muistanut sitä endorfiinipöllyä jonka tiesin tulevan, jos vain viitsisin.

En viitsinyt.

Painoakin alkoi tulla vähitellen. Tuli selkävaivoja, vatsakipuja, huonoa ryhtiä, mielialan laskua. En viitsinyt.

Lopulta en päässyt kunnolla edes kyykkyyn polvieni vuoksi. Polvet kipuilivat, liikkuvuus oli tiessään. Sain nivelreuma DG:n + lääkkeet. Mieli oli matala.

Vieläkään ei oikein viitsittänyt.

Jossain kuitenkin kyti. Kyti niin pirukseen jossain sisälläni. Oli ymmärrys siitä, että jotain täytyisi tehdä. Täytyisi saada oma MINÄ takaisin. Se MINÄ joka olin, mutten kuitenkaan oikein jaksanut olla.

Päätin ottaa itseni jälleen omaan haltuuni. Päätin muuttaa elämäni suunnan paremmaksi, enkä vain tyytyä siihen mihin oltiin kovaa vauhtia menossa.

Sinänsä hassua, että en itsekään vielä hetki sitten voinut kuvitellakaan TRIATHLONIN olevan se juttu minulle. Tarpeeksi överiä kuitenkin!!

Nyt olen lajin alkeiskurssilla ja aivan koukussa! Tämä on minun matkani OMAAN TERVEEMPÄÄN ELÄMÄÄN! Voin tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Saan jaksaa paremmin arkea, saan lisää hyviä vuosia elämääni. Saan ties vaikka vielä mitä.