Opettaja yritti naurattaa viisikymmentäpäistä aamuluennolla nuokkuvaa opiskelijaa. Semmoinen kolmekymppinen, vähän liian suureen pukuun pukeutunut, kömpelöhkön oloinen herra sitten päättää esittää juoksevaa Hugh Grantia kesken puuduttavan Hobbesia ja englannin sisällissotaa ja yhteiskuntakäsitystä käsittelevää luentoa. Kai sillä oli joku aasinsilta siihen, mutta kovin, voi, kovin ontuva. 

Sitä kohellusta katsoessani ja opiskelukavereiden tirskuessa opin taas jotain uutta itsestäni. Sieltä se salakavalasti tulee. Kyyninen, tosin naururypytön, tulevaisuuteni.