Kuka minä olen?

Siinä vasta kysymys.

Jos kysyjänä on työhaastattelija, kerron olevani pian 25-vuotias työnhakija. Olen muuttanut muualta, mutta kotiutunut vuosien saatossa nykyiselle asuinpaikkakunnalleni, johon olen koirani kanssa pienen pesäni rakentanut. Elän aktiivista elämää satunnaisten pätkätöiden ja monipuolisen liikunnan parissa. Olen sosiaalinen ja avoin, tulen toimeen kaikkien kanssa. Omaan hyvät vuorovaikutustaidot ja visuaalista lahjakkuutta.

Jos kysyjä on Tinder-match, joka ulkoiselta olemukseltaan täyttää tulevalle elämänkumppanille asettamani standardit, kerron olevani sellanen ihan hauska tyyppi, joka rakastaa luonnossa liikkumista, penkkiurheilua, tatuointeja, tennareita, Netflixiä ja nukkumista. En haaveile suuria, enkä pidä huumorintajuttomista ihmisistä. Olen hybridi, jossa kroonisesta hellyydenkipeydestä kärsivä herkkä prinsessa yhdistyy siihen hyvään jätkään, joka istuu 15 hengen jätkäporukassa pubissa puhumassa illan pelistä.

Potentiaalisille kumppaniehdokkaille kerron yleensä hyvin pian riippuvuudestani tavastani, jotta sen paljastuminen ei myöhemmässä vaiheessa koidu orastavan sitoutumisemme ei-toivotuksi kohtaloksi; Katson Paratiisihotellia ja pidän sitä yhtenä maailman tv-historian hienoimpana formaattina.

Jos esitän kysymyksen ”Kuka minä olen?” itselleni, hyppään suohon, jossa kahlaan kunnes nukkumatti, puhelimen ääni tai muu minut sieltä kiskoo.

Itselleni olen mieleltäni aavistuksen epävakaa ja elämässä paikallaan junnaava 24-vuotias. Kaupungin sykkeessä asuva sinkku, jota pätkätyöt ja taloudellinen epävakaus stressaavat. Olen nuori nainen, jonka arkea varjostavat pitkäaikainen masentuneisuus ja taannoin koettu työuupumus. Ihminen, jonka päivittäin kokema yksinäisyys repii ja raastaa ekstroverttiä luonnetta.

Olen ihminen, joka kaipaa sitä tunnetta, kun saisi pitkästä aikaa olla jollekkin toiselle ihmiselle se numero 1. En varsinaisesti etsi, enkä oikein edes tiedä haluanko parisuhdetta, mutta haluaisin ihmisen, jolle voin kertoa sekä arkipäivän kommelluksista, että näistä vakavista, mieltä painavista asioista.

Tämä blogi olkoon keinoni matkustaa minuuteen. Tapani tuhlata patoutunutta luovuutta. Keinoni purkaa epävakaana mielessä vellovaa ajatusten virtaa. Olkoon tämä blogi ja tänne eksyvä lukija ystäväni, jolle kerron avoimesti niistä asioista, joiden ääneen sanominen koiralle tuntuu merkityksettömältä.

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *