Ensifiilikset päiväkodista
Meidän pieni tyttömme aloittaa ensi kuussa päiväkodin. Kuin ihmeen kaupalla saimme hoitopaikan viereisestä päiväkodista, vaikka hoitopaikkojen tilanne asuinalueellamme vaikutti alkuun lähes kaoottiselta. Viime perjantaina kävimme tutustumassa tähän uuteen päiväkotiin koko perheen voimin.
Ryhmässä oli käyntihetkellä vain kolme lasta, mikä oli poikkeuksellisen vähän. Osa oli sairaana ja osa muuten vain viettämässä kotipäivää, sillä meidän neitimme ei tule olemaan ainut osa-aika-hoidossa oleva. Ryhmässä on yhteensä 13 lasta, iältään 1-3-vuotiaita, ja vakituisia hoitajia on 3. Sen lisäksi ryhmässä on oppisopimusopiskelija, eli osan viikkoa ryhmässä on neljä aikuista. Kuulostaa todella hyvältä! Pienet lapset kun vaativat kuitenkin paljon enemmän huomiota aikuisilta, ihan jo perustoiminnoissa kuten syömisessä, pukeutumisessa ja vessahommissa auttamiseen.
Päiväkoti on kerrostalon alakerrassa, joten tilat ovat mitä ovat, mutta mielestäni niistä on saatu ihan toimivat. Lapset voidaan helposti jakaa eri huoneisiin pienempiin ryhmiin. Pienten piha on aika pieni ja vähän ankean oloinen, mutta onneksi ryhmä lähtee kerran viikossa retkelle lähimetsiin. Iltapäivisin lasten lähtiessä yksi kerrallaan kotiin, siirtyvät loput pienetkin viihtyisämmälle ja huomattavasti isommalle ”isojen pihalle”.
Tutustumiskäynnin aluksi kiersimme ryhmän tilat, kävimme vähän läpi hoitoon liittyviä perusasioita ja kerroimme millainen tyttö Maisa oikein on. Koko tämän ajan Maisa leikki innoissaan nukeilla muiden lasten seassa. Koska lapsia oli niin vähän, ja Maisa oli päiväkodissa samantien kuin kotonaan, päädyimme pitämään aloituskeskustelun heti samantien. Maisa lähti iloisena muiden lasten ja hoitajan kanssa ulos leikkimään kun me jäimme toisen hoitajan kanssa sisälle keskustelemaan. Hetken päästä äiti-ikävä yllätti, mutta ulkona ollut hoitaja ei ollut moksiskaan, vaan lohdutteli Maisaa ja antoi meidän keskustella rauhassa. Lapset tulivat sisälle lounaalle, ja me aioimme lähteä Maisan kanssa kotiin syömään. Maisa kuitenkin kulki muiden perässä kohti ruokasalia, ja hoitajat pyysivätkin Maisan syömään muiden kanssa, kun ruokaa oli kuitenkin ylimääräistä. Tutustumiskäynti venähti siis piipahduksesta melkein kolmen tunnin mittaiseksi.
Kun lähdimme päiväkodilta pois, Maisa totesi ykskantaan: ”kivaa!” Rankkaa se oli kuitenkin ollut, sillä sekä äiti että tytär nukkuivat pitkän pitkät päiväunet.
Maisa aloittaa hoidon heti päiväkodin joulutauon jälkeen, ja sovimme harjoittelevamme päiväkotielämää jo nyt ennen joulua. Anoppi ja Maisa ovatkin käyneet tällä viikolla joka aamupäivä päiväkodilla leikkimässä (tarkemmi tämän syksyn hoitojärjestelyistä kerroin täällä). Perjantaina kun on minun kotipäiväni, menemme sinne yhdessä jo heti aamupalalle ja Maisa jää nukkumaan päiväunet sinne ja minä saan hetken omaa aikaa, ja haen tytön vasta välipalan jälkeen. Ensimmäisellä varsinaisella hoitoviikolla mieheni on luvannut tehdä vähän lyhyempää päivää, jottei Maisan tarvitsisi heti jäädä niin pitkäksi aikaa yksinään. Varsinkin, kun tähän harjoittelun ja hoidon aloituksen väliin jää parin viikon tauko.Jatkossa Maisa tulee olemaan hoidossa vain 3 päivää viikossa, sillä mieheni sai järjestettyä työnsä torstaisin niin, että lähtee töihin vasta minun tultua kotiin, ja minä pidän ainakin kesään asti perjantait vapaata.
Maisa on joka aamu innoissaan lähdössä päiväkotiin, ja kysyttäessä onko siellä kivaa, vastaus on aina ”JOOO!”. Maisa on ollut innoissaan uusista leluista ja leikeistä, ja reippaasti lauman jatkona siirtynyt ulos ja ulkoa sisälle. Leikkikavereitakin on jo tullut, ja heistä neiti on puhunut vielä kotonakin. Toisten lasten kanssa oleminen onkin se tärkein kotihoidosta puuttuva asia, mitä päiväkoti lapsille tarjoaa.
Minulle jäi paikasta ja hoitajista oikein miellyttävä kuva, samoin kuin ilmeisesti anopillekin. Henkilökunta vaikuttaa olevan empaattista ja maalaisjärjellä ja tilannetajulla varustettua. Tuntuu, että vuorovaikutus kodin ja hoitopaikan välillä toimii. Toivottavasti nämä fiilikset säilyvät jatkossakin.
Harjoittelupäivinä Maisa on leikin ohessa sivusilmällä vahtinut, ettei mummo vaan lähde mihinkään kauas. Saa nähdä miten perjantaina sujuu ensimmäinen hetki ilman äitiä, ja kuinka raastavia aamuiset erot tulevat olemaan. Onneksi minun ei tarvitse viedä neitiä kuin kerran viikossa, isi vie kahdesti. Uskon, että eron hetkestä toivuttuaan Maisa tulee viihtymään päiväkodissa hyvin, varmaan paremmin kuin kotona, heh!