Eläinmuseossa
Vierailimme tällä viikolla Phocahispidan ja Kuutin kanssa luonnontieteellisessä museossa. Museovierailu kahden taaperon kanssa on mitä on, mutta olosuhteet huomioiden reissu meni mielestäni todella kivasti. Kirjoittelin aiheesta jo enemmänkin, mutta hukkasin luonnoksen bittiavaruuteen. En jaksa tehdä kaikkea uudestaan, joten lisää tunnelmia voi käydä kurkkimassa Ilman sinua olen lyijyä -blogista.
Boan luuranko. Ammatillisesta näkökulmasta Luut kertovat -näyttely oli mielenkiintoisin, vaikka lapset mieluiten katselivat eläimiä karvoineen kaikkineen.
Ajatella, että kirahvilla on valtavan pitkästä kaulasta huolimatta vain 7 kaulanikamaa!
”Kato äiti, kisu, kisu!”
Äiti ihaili vähän isompia kisuja.
Sillalla edestakaisin juokseminen oli lapsille koko reissun kohokohta, mutta välillä maltettiin pysähtyä katsomaan, mikä sieltä sillan alta kurkkii.
”Missä on kisun kuva?”
Silkkiuikku poikanen selässään.
Kiitos museoseurasta! Mielelläni lähdemme uudestaankin, eivätkä lapsen ryntäilyt, säntäilyt, sorkkimiset tai kitinät haittaa tippaakaan niin kauan kun lapsi ei ole oma, hihhih! Ja onneksi olitte vähän myöhässä, niin ei haitannut yhtään että mekin oltiin…
Me käytiin kans 14 kk ikäisen tyttelin kanssa vastikään Eläinmuseossa, ja tuo norsu sai lapsen leuan kirjaimellisesti loksahtamaan auki jo kaukaa 😀 Eipä sillä, sekä norsun että kirahvin kopioiden kokoluokka yllätti minutkin – on se eri asia tietää niistä teoriassa kuin nähdä käytännössä, edes kopioina.
Varsinkin se norsu oli valtava. Mä epäilen että meidän neiti ei tainnut kunnolla hoksata sitä kirahvia! Liian iso siis noin pienelle tytölle 😀 Kotona luetaan kirahvi-kirjaa harva se ilta, mutta tuolla se kirahvi ei herättänyt mitään intohimoja, kummastunutta muualle pälyilyä vain…
Sama täällä, kirahvi ja lapsella vähälle huomiolle, itse sitä ihmettelin kovastikin. Sen sijainti oli kyllä vähän hankala kun piti katsoa niin läheltä, ettei korkeus päässyt ihan oikeuksiinsa.
Totta.
Hei meikänorppakin näkyy parissa kuvassa, kivaa!