Tiipii olohuoneessa

Olin vähän katsellut meille leikkitelttaa jo jonkin aikaa. Sellaiset räikeät sirkuskuvioset tai mitkään prinsessalinnat eivät innostaneet. Sitten bongasin täältä Lilystä teltan, joka oli ostettu H&M Homesta. Kokeilin onneani Helsingin keskustan liikkeessä, ja kappas, samoja telttoja oli sielläkin! Mukaan tarttui itseasiassa muutakin, mm. olohuoneen verhot. Verhot sain ripustaa ihan rauhassa, mutta esittelen tässä teille uuden teltan, sekä sen kokoamisessa mukana olleet pikkuapurit.

t mini.JPG

”tuolla kankaan sisällä liikkuu jotain”

t viivi.JPG

Kaksijalkainen apuri löysi ikkunan nelijalkaisen apurin tarkkaillessa vieressä.

t kukkuu.JPG

t ami.JPG

Ami syöksyi teltan sisään nappaamaan kulmissa roikkuvia kiinnitysnaruja. Naruissa epämääräisesti roikkuva 5,5 kilon lisäpunnus kieltämättä asetti hieman lisähaasteita tiipiin pystyttämiselle.

t apuri.JPG

t kaverit.JPG

”Meiän uus koti. Eiku?…”

No tällainen siitä lopulta tuli:

t valmis.JPG

Nukenrattaat kuuluvat ehdottomasti sisustukseen.

Teltan pohjalla on vanha räsymatto. Se on mukavan pehmeä, ja eristää myös viereisestä parvekkeen ovesta hohkaavaa kylmyyttä. Lisäksi siellä on muhkea tyyny, leikkien välissä otettavia välihuileja sekä lukuhetkiä varten. Äitin silmää tämä teltta miellyttää huomattavasti enemmän kuin ne kelta-puna-siniset sirkusteltat. Laittaisin linkin jos muistaisin kenen blogista tämän bongasin, saa vinkata kuka se oli. Kiitos 🙂

 

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä

Mummulassa ja Mummulassa

h nalle.JPG

Selailin valokuvakansiotani postausinspistä hakiessa, ja päätin julkaista taas muutaman kuvan taannoiselta mummolareissulta. Yleensä kotipaikkakunnallani vieraillessani otan tukikohdaksi lapsuudenkotini, mutta tällä kertaa yövyimme pikkuneidin kanssa minun mummolassani. Vierailimme pitkän kaavan mukaan myös syntymäpäiviään viettävän isäni luona.

h kakku.JPG

h kakku2.JPG

Isälläni on paljon hmm….persoonallisia tapoja. Hän mm. leikkaa kakkupalan mistä sattuu, ei suinkaan järjestyksessä. Sieltäköhän olen perinyt ne tietyt mitäväliä-mäteennäin-piirteet…

h kyniä.JPG

Touhuissa mukana ihana pikkusiskoni.

h kynät.JPG

h_lasintakaa.jpg

h omppu.JPG

Pikkumuruseni poimi ulkoillessamme omenoita suoraan maasta jyrsittäväksi.

Mummoni pakkasi luonnollisestikin mukaani pari kassillista omenoita, sekä yhden pienen kassillisen valmista omenahilloa. Paakuilla ja ilman, kun en osannut päättää kummasta pidän enemmän.

h piirretyt.JPG

Kun meno alkoi käydä liian väsyneen levottomaksi, otettiin mediaviihdykkeet esiin…

h ratsu.JPG

…tai sitten ei.

Perheen ja sukulaisten luona on aina ihana kyläillä. Mutta myös erittäin stressaavaa. Yhteen tai kahteen päivään pitää aina mahduttaa vähintään kaksi, mieluiten kolme tai neljä kyläpaikkaa, muuten tapaamisväli eri isovanhempien kanssa venyy liian pitkäksi.  Ja joskus ei vain jaksaisi lähteä kotoa. Usein tuota 150km matkaa edestakas sahatessa tulee mieleen, pitäisikö ehkä muuttaa lähemmäs. Ehkä. Ehkä ei.

Jokatapauksessa, miten ankeaa olisi elämä ilman mummuloita!

h_mummula_0.jpg

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä