Tassuja ja töppösiä

5.10.2013 iksu

Pieni lukutoukka

Meidän pikkuneiti on aina ollut kova tyttö lukemaan kirjoja. Olen kuulunut kahteen vauvojen kirjakerhoon, ja kun kirjapottiin lisää käytettynä saadut vauvakirjat sekä itse ostetut muumit sun muut, on valikoimaa ollut ihan riittämiin. Monet alle vuoden ikäiset usein vain järsivät ja paiskovat kirjoja, mutta meillä niitä on luettu pienestä asti todella nätisti, vain kulmahampaiden puhkeaminen aiheutti enemmän ja vähemmän suurta vahinkoa muutamiin kirjoihin.

lapsi 10kk, kissa kuvausrekvisiittaa

Osa lapsista, kuten tämä meidänkin napero, jaksaa keskittyä kirjoihin jo todella pienenä. Iltasatu on kuulunut iltarutiineihin jo puolivuotiaasta lähtien. Alkuun selailimme kuvakirjoja ja nimesimme niistä löytyviä esineitä, usein eläimiä. Pikkuhiljaa siirryimme lukemaan kirjoja, joissa on lause tai pari aukeamaa kohden. Nyt puolitoistavuotiaasta lähtien on alkanut mennä jo pidempiäkin tarinoita. Yksinään neiti selailee kirjoja vetämällä kaikki ensin hyllystä alas, ja sen jälkeen plärää sen hetken suosikkejaan ja osoittelee tuttuja kuvia. Nykyisin neiti ”lukee” niitä itselleen ääneen, joskus laulamalla. Puhe on vielä sillä asteella, että vain neiti itse ymmärtää lukemansa, mutta koko ajanhan se tuosta kehittyy.

1v2kk

Kirjat ovat mukavaa lapsen ja vanhemman yhdessäoloa. Niitä lukiessa on pakostakin läsnä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itselleni tämä läsnäolo on joskus vaikeaa, sillä en liiemmin välitä varsinaisesta leikkimisestä. Ja kuten jo mainitsin, kirjojen parissa lapsi voi touhuta yksinäänkin, aluksi ihan kuvia selaillen, ja isompana luonnollisesti itse lukien. Lukemisen ilo on lahja, jonka toivon välittäväni lapselleni. Uskon myös, että kirjojen lukeminen helpottaa ja parantaa puheen ja kielen kehitystä.

1v4kk

Vauvakirjoja saisi alkaa kantaa meillä jo varastoon vähän rankemmalla kädellä, ja ryhtyä keskittymään hieman pidempiin ja vaiheikkaampiin tarinoihin. Sainkin juuri sopivan yhteisyöpaketin McDonaldsilta, pinon kirjoja, sillä tämän kuun Happy Meal -lelu on viikoittain vaihtuva kirja. Kirjoja on siis kahdeksan erilaista, kerrallaan valittavana kaksi eri vaihtoehtoa. Mielestäni ihan loistavaa vaihtelua niille järkyttäville muoviroskille, joita lastenaterian yhteydessä usein tarjotaan. Kirjat ovat ihan kunnollisia, kovakantisia ”oikeita kirjoja”, eivätkä mitään minivihkosia niinkuin mieheni ensin epäili.

Mehän emme (ainakaan vielä) juurikaan käy pikaruokaloissa lapsen kanssa, mutta pikkusisarusteni kanssa liikkuneena tiedän, miten iso juttu se lelu voi olla. Nämä kirjat ovat suurimmalta osaltaan tarkoitettu vähän isommille kuin yksivuotiaille. Ainakin ”Matikka on kivaa” -kirja lähteekin varmaan kummitytön synttäripakettiin (ja muutaman vuoden päästä se todennäköisesti päätyy takaisin meille luonnollisen tavarakiertokulun kautta). Tarina tuttinsa viimein hylkäävästä krokotiilinpoikasesta saattaa olla jollekin pikkulapsiperheelle oikein osuva, mutta meidän peukalonimijä ei kovin suuresti kirjalle lämmennyt.

Yksi kirja kuitenkin oli ylitse muiden: ”Pikku siili ja Possu ressu” on meidän pikkuneidin ehdoton uusi suosikki. Se on luettu jo kymmeniä ja kymmeniä kertoja, ja tullaan todennäköisesti vielä lukemaan kymmeniä ellei jopa satoja kertoja uudestaan. Se ei äitiäkään haittaa, sillä teksti on kirjoitettu hauskaan riimittelevään muotoon tavalla, jota oikeasti jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan. Kirja kertoo pienestä possusta, joka eksyy äidistään. Kuvitus on kivaa ja kirjan pituus on juuri sopiva sekä lukuinnokkaille taaperoille että vähän vanhemmille leikki-ikäisillekin. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille hampurilaisen nälkäisille pienille lukutoukille! Suosittelen myös vaihtamaan ranskalaiset perunat miniporkkanoihin tai omenapussiin ja limpparin maitoon…

1v9kk

Lukeminen on hyvä harrastus. Se on myös opettavaista – tyttömme osaa näyttää eräästä eläinkirjasta kaikki sen yli 100 eläintä, ja on hämmästyttänyt tällä taidollaan esimerkiksi isovanhempiaan. Se on myös rentouttavaa puuhaa, nykyajan vilskeessä tekee koko perheelle hyvää vähän rauhoittua kirjan tai useammankin parissa.

Löytyykö muilta lukutoukkalapsia?

Hyvinvointi Liikunta Kirjat Höpsöä

3.10.2013 iksu

Anoppi tuli taloon osa2, isoäiti ja lemmikit

Kirjoittelin aiemmin meidän tämän syksyn lapsenhoitojärjestelyistä, eli siitä kun anoppi asuu viikot meillä hoitamassa lasta. Yksi asia, josta hieman stressasin etukäteen oli se, miten kissat suhtautuvat meille muuttavaan uuteen ihmiseen. Tietysti anoppi oli kyllä vieraillut meillä aiemminkin, mutta ei niin kovin usein. Kuten olen toitottanut, anoppi on tosi ihana ihminen, enkä epäillyt etteikö hän olisi ihana myös kissoille. Kysymysmerkki oli se, ovatko kissat hänelle.

Kissani osaavat olla joskus vähän tuittupäitä, vaikka täällä blogin puolella olenkin keskittynyt lähinnä niihin söpöihin, hassuihin ja hellyyttäviin puoliin. Kissani ovat nimittäin ihania ja äärimmäisen rakastettavia minua kohtaan, mutteivät välttämättä vieraita kohtaan. Yksi kissani ei aiemmin sietänyt miestäni juuri lainkaan (vaikka mies oli ennen kissaa) ja toinen ei oikein tykkää lapsista, ei meidän omastakaan. Kissat eivät ole sillä tavalla aggressiivisia, että hyökkäisivät kenenkään kimppuun, mutta joku (muu kuin minä) saattaa saada esimerkiksi pienen näykkäisyn käteensä jos koskee näihin maailmanomistajiin väärällä tavalla tai väärään aikaan, tai vaikka puhuu liian kovaan tai väärällä tavalla.. Kissaihmiset osaavat tulkita hienovaraisiakin eleitä, mutta suurin osa ihmisistä ei. Anoppikin on saanut joskus osansa kissani hampaista, vaikkei ole tarkoittanut mitään pahaa. Niinpä vähän jännitin, mitä tuleman pitää.

Jännitin myös vähän sitä, että jos anoppi ärsyyntyy kissoistani. Miehelläni kun on joskus väsyneenä tapana hermostua kissojen maukumiseen (vaikka ne eivät mourua ilman syytä, vaan kertovat nätisti jos niillä on jotain oikeaa asiaa), niiden riehumiseen (eli leikkimiseen) tai siihen että ne ovat aina tiellä (sillä ne ovat aina tiellä). Myöskään appiukolla ei meinaa kärsivällisyys riittää nelijalkaisten touhuiluihin, ja kissat selkeästi käyttävät tätä hyväkseen ärsyttämällä appiukkoa tahallaan. Onneksi anopin suhteen tämä pelko oli turha, ja hän selkeästi ajattelee, että kissatkin kuuluvat tähän perheeseen siinä missä ihmisetkin. Hän on pari kertaa kertonut tarinoita mitä kissat ovat päivän aikana tehneet, tai kuinka kissat ovat tulleet hänen kanssaan kutomaan, kuten tämän postauksen kuvituskuvista näkee. Joskus iltaisin kun olemme yhdessä iltateellä, hän antaa kissojen istua pöydän ääressä omilla tuoleillaan, juttelee niille nätisti ja varoo häiritsemästä. On hienoa, että lemmikkejäni kunnioitetaan, varsinkin niiden omassa kodissa.

Hirviökissa

Tämä tehopakkaus-isoäiti auttaa meillä ollessaan lastenhoidon lisäksi myös kissojen hoidossa. Esimerkiksi kissojen ruokakupit löytyvät yleensä tiskattuina kaapista, ja vesikulhokin saattaa saada täydennystä työpäiväni aikana. Anoppi on ideoinut kissoille leluja roskiin menossa olleista matonkuteista, ja joskus iltaisin leikittänyt kissoja. Myös silloin kun Maisa oli ihan pienen pieni, ja minä en voinut tehdä muuta kuin istua sohvalla ja imettää, anoppi tarttui höyhenhuiskaan ja juoksutti kissoja puolestani. Korvaamatonta!

Kissat aistivat herkästi mitä niistä ajatellaan, ja vastaavat anopin ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Huomaan että kissoilla on iltaisin minua hirveä ikävä, ja kaipaavat minun syliini ja minun rapsutettavakseni. Välillä ihan jonoksi asti. Muutaman kerran Mini on selkeästi meinannut hakeutua anopin syliin, se on arponut edestakaisin mennäkö vai ei mennä. Tähän mennessä kissat eivät ole vielä rohjenneet kunnolla mennä isoäidin syliin silloin, kun minäkin olen kotona. Luulen, ettei mene enää kauaa kun mummonkin syli kelpaa nirppanokille.

Isoäidinkin syliin on joskus jonoa.

No mites ne kissat ovat suhtautuneet anoppiin päivisin, kun olen töissä? Eivät mitenkään – ne nukkuvat koko päivän. KOKO päivän.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä