Minusta tuntuu että edeltäneen vajaan kahden kuukauden aikana en ole tehnyt tai puuhaillut oikein mitään. Olen yrittänyt rauhoittaa elämän vauvan ja pikkuneitimme kanssa hengailuun, eikä tässä oikein muuta nyt pystykään tekemään, eikä oikeastaan kuulukaan tehdä. Äitiysloman alku on varsinaista downshiftausta. Elämä pyörii perusasioiden ympärillä; ruoan, levon ja erilaisten ruumiineritteiden pyhässä kolmiossa.

Vaikka periaatteessa en tee oikein mitään, en silti ehdi kunnolla mitään. En nukkumaan, rentoutumaan, puuhailemaan omiani tai silittelemään kissoja rauhassa – saati piipahtamaan työpaikalla esittelemässä vauvaa. Blogin päivittämiseenkään ei tunnu löytyvän millään aikaa, ei vaikka mieskin on ollut lomalla jo melkein viikon minua auttelemassa. Tuntuu, että viimeisimmästä hätäisesti kännykällä kyhätystä blogipostauksesta on jo ainakin kuukausi. (Ei ole, vaan reilu viikko).

Niin sen kalenterin saa näköjään täytettyä ääriään myöten myös ”ei millään”. Kesälomaileva esikoinen pitää huolen, että puistoilua ja kavereiden tapaamista kertyy tarpeeksi. (Se syksyllä päiväkodissa jatkaminen oli oikea ratkaisu – ei kukaan aikuinen ehdi eikä jaksa leikkiä Anna ja Elsaa sellaisia määriä mitä neiti vaatisi.) Tiheästi ruokaileva vauva juurruttaa takapuoleni tiukasti sohvaan kiinni, varsinkin iltaisin. Iso vauva ja lyhytraajainen äiti tekevät imetyksen ohessa esimerkiksi tietokoneella työskentelystä varsin huonosti toimivan yhdistelmän, eli valitettavasti sitä imetysaikaa on vaikea hyödyntää juuri mihinkään ”järkevään”. Ehkä se onkin vain hyvä. 

Kiva kuitenkin, että on edes kesä. Blogin ja muiden harrastusten pariin ehtii palata kunnolla taas syksyn pimeydessä.

Kyläilemässä yhdessä mummoloista. Pikkuinen kulkee mukana välillä myös päiväunia nukkuessaan. (Kiitos liinasta Krista! )

Meillä katsellaan tänä kesänä vähän erilaisia paaleja, heh heh.