Nyt se on vihdoin alkanut, nimittäin äitiysloma. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä väsymys on ollut viime päivinä ihan valtava. Kävely lähikauppaan riittää päivän aktiviteetiksi, ja loppupäivän voikin viettää nostellen puhki olevia jalkoja sohvalle. Hieman olen saanut lyhennettyä kilometrin pituista to do -listaa, mutta pääasiassa olen keskittynyt siihen tärkeimpään, eli lepäilyyn ja pienimmäisen hautomiseen. Viimeisen viikon ajan olen ottanut päivittäin pienet päiväunet ja sen lisäksi mennyt iltaisin nukkumaan samaan aikaan esikoisen kanssa. Jos mahdollista, olen saattanut aamuisin jäädä vielä hetkeksi sänkyyn huilimaan miehen noustessa laittamaan lapselle aamupalaa.

Mies on nyt työmatkalla, toivottavasti viimeistä kertaa ennen vauvan syntymää, ja me olemme neidin kanssa useamman päivän kahdestaan kotona. Olen ottanut sen asenteen, että nyt miehen poissaollessa vain chillaillaan ja tehdään kaikkea kivaa ja mennään sieltä mistä aita on matalin, ja onneksi neitikin on ollut erittäin helppo ja hyväntuulinen seuralainen. Viimeisin ”en tahdo”-vaihekin näyttäisi olevan taittunut. Usein minun tai mieheni ollessa yötä pois kotoa pikkuneiti saa nukkua sängyssämme, ja siellä mieheni tyynyllä hän tuhisee tälläkin hetkellä. Ihan rehellisesti on pakko sanoa, että on ollut oikeasti tosi kivaa viettää rauhassa aikaa oman pikkuisen kullanmurun kanssa. (Ei nyt sentään liioitella, kiva on kyllä lähteä huomenna tapaamaan #momfielaisia, ihan ilman lastakin, kiitos isovanhemmat…)

Kissatkin ovat huomanneet väsymykseni, ja vaikuttavat taas ikävöivän huomiotani. Ilmeisesti tänään on ollut pirteämmän oloinen päivä, kun Mini on kulkenut perässäni ihan koko päivän, ja naukunut ja naukunut ”ota nyt perkele mut syliin!” Kehräyksestä ei ole tullut loppua jos vain olen hipaissutkin tätä silkkiturkkia. Niin hellyyttävää mutta myös vähän väsyttävää.

Tämä on ensimmäinen ilta pitkään aikaan, kun jaksoin avata koneen ja Lilyn ja selata läpi lemppariblogejani. Hurjasti olisi kommentoitavaakin, mutta nyt ei enää jaksa. Nyt suljen taas läppärin – ehkä yhdeksi yöksi, ehkä viikoksi – ja menen peiton alle oman pörrötukkaisen tuhisijani viereen.