Päivän kissakuvat

Kissani ovat niin kauniita. Korvankärjistä hännänpäähän. Pikkuisine tassuineen ja nöpönenineen.

tassu.JPG

 

tassu1.JPG

 

tassu3.JPG

 

tassu4.JPG

 

tassu5.JPG

 

tassu6.JPG

 

Kissani rakastavat valokuvattavana oloa. Jopa niin paljon, että pysähtyessäni lattialle selaamaan kamerasta onnistuneita otoksia, Viivi alkoi repiä kameran kantohihnaa. ”Älä vielä lopeta!”

tassu7.JPG

 

Aurinkoista viikonloppua!

Hyvinvointi Mieli Höpsöä

Like mother, like cat – aamusilmät

Aamu alkoi tahmeasti. Eilen oli tosi kiva ilta, pääsin taas leikkimään oikeaa bloggaajaa ja tapaamaan kivoja tyyppejä. Mutta univelan ja orastavan flunssan takia olo oli herätessä ihan krapulainen, vaikken tiettävästi juonut yhtäkään drinkkiäni alkoholilla terästettynä.

Omistan nyt sellaisen tärkeän apuvälineen kuin selfie-tikku. Täytyyhän jokaisella bloggaajalla sellainen olla! Vielä pitäisi opetella ottamaan niitä selfieitä. Aamut eivät ole parasta aikaani muutenkaan, joten ajattelin hämätä ottamalla aamukuvat kaunis kissa meikkaamattomien, turvonneiden ja siristävien aamusilmieni edessä. Kissa, jonka silmät vetävät kauneudessa vertoja mille tahansa – ”kuin kastepisarat lootuksen lehdellä” sanotaan rotumääritelmässäkin. Vaan toimiiko se?

aamusilmät.jpg

aamusilmät2.jpg

Aamusilmät. Kissallakin.

Puheenaiheet Höpsöä