Tässä olen minä elän, yhä vain ja ne pienet suuret murheet

Minä olen pieni tyttö, jonka olen kadottanut ja löytänyt monen monta kertaa. Hetkittäin iloa ja surua. Nyt täynnä elämäniloa ja toivoa. 

Oikeasti siis nainen, jonka sisällä edelleen asuu se pieni tyttö täynnä isoja pieniä unelmia. Rakastan olla juuri nyt sitä kaikkea mitä olen ja mitä minulla lopulta on ja sitä mitä tulossa on. Sitä elämää, joka minua kannattalee ja välillä heittelee. 27 vuotta erilaista aallokkoa. 

Parasta elämässäni on se, että nyt minulla on mahdollisuus kaikkiin niihin asioihin, joista olen sisimmässäni haaveillut aina, jotka eivät kuitenkaan koskaan vielä olleet ajankohtaisia elämässäni, niin haluan uskoa. Nyt minulla on ihana ihminen rinnallani. Hän joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä. Voiko ihminen enempää toivoa?

Tänään nostan peukkua itselleni. Sydämeni sykkii yhdelle ainoalle. Potkaisen pepulle niitä asioita, jotka veivät minut joskus maihin. Talletan sydämeeni kaikki ne asiat, joista on nyttemmin selviytynyt. Elän, yhä vain. Ja tällä kertaa myös itselleni! Ja hymyilen haaveilleni, joista ensimmäisessä sylissäni on vielä pieni rakas vauva. Nimittäin tulen teksteissäni vauvakuumeilemaan. Paljon. Paljastankin heti, että vauvahaave voi muuttua todeksi hyvinkin pian. Pillerit lähenee loppuaan. Enää 41 pilleriä jäljellä. Sitten… Toivoa vaan voi.

Suurien ongelmien ja surujen jälkeen nautin siitä, että minä voin kiukutella siitä, kun on kylmä, kun ruoka ei ole valmiina töistä kotiutuessani tai kun karvoja kasvaa vääriin paikkoihin. (palaan tuohon myöhemmin!)

Tästä on hyvä lähteä liikenteeseen 😉