Living my dream

First things first: I finally decided to start blogging in two languages. I´ve been getting friendly complaints from my English-speaking friends about the fact that they can´t understand anything in my blog – as fun as it is to look at pictures. And according to the statistics, 25 % of my readers are from the U.S. and I would like to increase that number and respect the faithful readers I already got. So from now on, I try to be more thorough and translate my texts into English as well. I can´t promise to have perfect grammar so feel free to correct me if I´m completely off. 😉 

Ensin tärkeää asiaa: päätin lopultakin alkaa kirjoittaa myös englanniksi. Olen saanut ystävällismielistä kritiikkiä amerikkalaisilta ystäviltä ja perheenjäseniltä, jotka mielellään lukisivat blogiani mutta toistaiseksi ovat pystyneet vain katselemaan kuvia. Tilastojen mukaan blogini lukijoista neljäsosa on USAsta, ja mielelläni sekä nostaisin tätä lukemaa ylöspäin että kunnioittaisin uskollisia lukijoita englanninkielisellä tekstillä. Kielioppini ei varmastikaan aina ole täydellistä kiireestä johtuen, joten korjata saa mikäli tarpeelliseksi kokee 🙂

 

Our hectic life is slowly getting under control by taking small baby steps. We are figuring out the everyday routines,  and also starting to establish our social circles in our new home country. We are extremely lucky to belong to a welcoming community, so we didn´t need to start over completely. Besides that, we´ve been trying to find some hobbies that we enjoy. Currently we are members at a gym, and we usually go there 4-5 times a week. I love working out since it´s a healthy way to blow off some steam and clear my head after being stuck at home with two little girls the whole day. However, I´ve still missed music, especially playing in an orchestra. Violin is my main instrument, and it kind of requires some accompanying instruments (unlike piano and guitar for example), so playing in a group is a must. Every time we drive a car we usually listen to this classical radio station and a lot of times I just sigh and remember the times when I used to play the same symphonies in an orchestra. 

Hektinen elämänrytmimme alkaa hetkittäin jo rauhoittua, kun asioita hoidellaan yksi kerrallaan. Jokapäiväiset arkirutiinit rullaavat jo hyvin, ja olemme hiljalleen myös alkaneet muodostaa omia sosiaalisia ympyröitä uudessa kotimaassamme. Olemme onnekkaita kuuluessamme yhteisöön, joka ottaa uudet tulokkaat avosylin vastaan – tässä mielessä meidän ei tarvinnut aloittaa ihan nollasta. Tämän lisäksi olemme kuitenkin etsineet harrastuksia, joista nautimme arkisin. Tällä hetkellä olemme jäseniä kuntosalilla, jossa yleensä käymme 4-5 kertaa viikossa. Liikunta on loistava tapa päästellä höyryjä ulos ja tyhjentää pääkoppa silloin, kun kotiympyröissä alkaa vanne kiristää päätä. Olen silti kaivannut musiikkia, erityisesti orkesterissa soittamista. Pääinstrumenttini viulu on luonteeltaan sellainen, että se kaipaa seurakseen myös muita soittimia kuulostaakseen hyvältä. Autossa kuuntelemme yleensä klassista radiokanavaa, ja viime aikoina olen usein huokaillut ja muistellut kaiholla niitä aikoja, kun olen itse soittanut samoja kappaleita orkesterissa. 

 

I have always been passionate about music. Most of my dearest memories are usually associated with a song that I listened or played at that time.A good example of this is the story that my mom always tells me. My mom had been practising for a recital when she was pregnant with me, so she had been singing some songs a lot at the time. She didn´t sing them for years after she completed her exam, but one day she decided to take her sheet music out and sing those songs again. And suddenly I ran out of my playroom and asked her: ”mom, what is that lovely song you are singing?” As a little girl, I sang all the time while I was playing, walking on the street or reading books. I also learned to play piano by ear. My mom soon realized that she would need to put me into a music institute, so I started with violin at the age of 6. I sure had a lot of confidence: knowing her very impatient daughter, my mom warned me that I might not be able to play violin perfectly the first time, I had just frowned upon her and told her that of course I can play the violin, there´s no question about that. :) 

Olen aina ollut intohimoinen musiikin harrastaja. Rakkaimpiin muistoihini liittyy yleensä joku musiikkikappale, jota olen joko kuunnellut tai soittanut paljon kyseisenä ajankohtana. Tästä hyvänä esimerkkinä äitini suosikkitarina. Äitini oli minua odottaessaan harjoitellut paljon liedejä laulututkintoaan varten, ja vuosien tauon jälkeen hän alkoi laulaa niitä uudelleen. Laulu kuitenkin keskeytyi siihen, kun ryntäsin leikkihuoneesta silmät innosta loistaen kysymään: ”Äiti, mikä tuo ihana kappale on?” Pikkutyttönä lauloin kaiken aikaa, leikkiessäni, kadulla kävellessä tai kirjoja lukiessa. Opettelin myös soittamaan pianoa korvakuulolta. Äiti taisikin pian tajuta, että lapsi taitaa olla pakko laittaa musiikkiopistoon, joten aloitin viulutunnit kuusivuotiaana. Itsetunto taisi ainakin olla kohdillaan: kärsimättömän tyttärensä tunteva äiti varoitti, etten välttämättä sitten osaisi soittaa viulua täydellisesti ensimmäisellä kerralla, mutta olin vain tuijottanut ylenkatseellisesti häntä takaisin ja tokaissut, että tottakai minä osaan soittaa viulua!

After this little background story it should be pretty clear that music is my life. It´s a free form of therapy that helps me to forget about everything else. It´s a lifestyle that I´ve been able to share with my musical family by playing and listening to music together. Lately I´ve been missing the music projects in highschool, the concert tours we made with the music institute symphony orchestra, and the Christmas concert of the University orchestra. My dear husband must have got sick of my daydreaming, because one day he just simply handed me a phone number – that belonged to the conductor of a local, professional orchestra. I just had to chuckle at his optimism and utopistic fantasies, as if I would be able to play with a bunch of well-known professionals. Despite my scepticism, the thought of that got stuck in my head and eventually I picked up the phone and arranged an audition with the orchestra manager.

Tämän pohjustuksen jälkeen lienee selvää, että musiikki on minulle henki ja elämä. Se on ilmainen terapiamuoto, jonka parissa ulkomaailman voi sulkea kokonaan pois tietoisuudesta. Musiikki on elämäntapa, josta on nautittu lapsuudenkodissa sisarusten ja vanhempien kanssa sekä yhdessä musisoimalla että musiikkia kuuntelemalla. Viime aikoina olen kaivannut suunnattomasti lukioaikojen musiikkiproggiksia, musiikkiopiston sinfoniaorkesterin konserttimatkoja ja yliopiston orkesterin joulukonserttia tuomiokirkossa. Rakas mieheni taisi lopulta kyllästyä unelmointiini, sillä hän lätkäisi eräänä iltana eteeni pientä taustatyötä tehtyään paikallisen ammattilaisorkesterin kapellimestarin yhteystiedot. Naureskelin optimistimieheni utopistisille kuvitelmille, minäkö muka voisin soittaa ammattilaisten kanssa huippuorkesterissa? Skeptisyydestäni huolimatta ajatus jäi kuitenkin päähäni kummittelemaan, joten otin orkesterin manageriin yhteyttä ja järjestin koesoiton.  

I went to the audition after two days of desperate practising, with not much hope of succeeding. There was only one spot left in the second violins. After talking to the manager, I knew that the level of talent in the orchestra was insane. A lot of members had retired from their Symphony orchestras and there were also a lot of concert masters from different states. Many people had performed all over the world, so I was a little bit intimidated to say the least. I decided not to put too much pressure on myself and just show what I´ve got, and that´s exactly what I did. I was halfway through my song when the manager interrupted. I was sure he would just point at the door and tell me to take a hike. Instead, he impatiently tossed me a paper and a pen, and told me to write down my contact information for joining the orchestra. I couldn´t believe it! I was literally on cloud nine. 

Kahden päivän epätoivoisen harjoittelun jälkeen oli aika mennä koesoittoon. Viuluissa oli jäljellä enää yksi ainoa paikka. Managerin kanssa juteltuani tiesin, että orkesterin taso oli  huikea. Soittajista moni oli jäänyt jo eläkkeelle varsinaisesta päivätyöstään, ja ykkösviuluista moni oli ollut konserttimestarina eri osavaltioiden orkestereissa. Moni oli esiintynyt ympäri maailmaa, joten olin lievästi sanottuna kauhuissani omista olemattomista mahdollisuuksistani. Päätin olla ottamatta sen kummempia paineita, ja näyttää vain oman osaamiseni. Puolivälissä Danclan variaatioita manageri keskeytti soittoni. Olin valmis pakkaamaan viuluni ja luikkimaan ovesta ulos häntä koipien välissä. Sen sijaan, hän läiskäyttikin kärsimättömästi eteeni paperia ja lyijykynän yhteystietojeni kirjoittamista varten. En voinut uskoa, että olin tullut hyväksytyksi! Olin ehkä vähän onneni kukkuloilla.

 

 

So, now I´m practising with an awesome orchestra once a week! They took me in with open arms, with lots of compliments about the amazing Finnish musicians and the stunning looks of Scandinavians. ;) I love to be a part of a professional group that donates their time and talent to perform for free. Our program is pretty amazing, welcome to our first FREE concert on October 27th! I´ll give you more details in the comment box if needed.

Joten, nyt siis harjoittelen loistavan ammattiorkesterin kanssa kerran viikossa! He ottivat minut lämpimästi vastaan, sain kuulla paljon vuolaita kohteliaisuuksia suomalaisista huippumuusikoista ja skandinaavien tyrmäävästä ulkonäöstä. ;) On upeaa olla osa ammattilaiskokoonpanoa, joka lahjoittaa aikansa ja osaamisensa esiintyäkseen ilmaiseksi. Ohjelmistomme on myös melko vakuuttava… Tervetuloa siis syksyn ensimmäiseen, ilmaiseen konserttiin lokakuun 27. päivä! Kommenttiboksin kautta saa halutessaan lisäinformaatiota.

x Hanne