MAATILAELÄMÄÄ
”Jollei pidä kiirettä… ehtii enemmän!”
Tähän kesään on mahtunut kaikenlaista reissua, välillä on menty ihan tukka putkella paikasta toiseen. Eräs alkukesän must-käynneistä oli Kirkkonummella sijaitseva Rehndahlin kotieläinpiha, jossa kävimme jonkin verran jo lapsuudessani. Silloin reissut eivät tainneet jäädä pelkästään eläinten katseluun, vaan muutaman kerran lähdimme kotiin oma pupu pienessä pahvilaatikossa (no okei, ei ehkä ihan noin spontaanisti kuitenkaan, kyllä sitä pitkään kinuttiinkin). Sadepäivien vuoksi moni päiväretki oli jäädä tekemättä, mutta onneksi tänä päivänä lähdimme sade-ennustuksia uhmaten liikenteeseen. Mukana oli opettajien suosikkisanonnan mukaisesti eväät ja repullinen retkimieltä. 🙂
Ensimmäinen pysäkki kotieläintilalla oli keppihevostalli (no, oikeasti tietysti ulkohuussi…). Pienet heppahullut olivat täällä aivan onnensa kukkuloilla: tallista löytyi pilke silmäkulmassa kirjoitetut hevosenhoito-ohjeet, pari satulaa selässä pysymisen harjoitteluun, kypäriä ja heppapäähineitä sekä tietysti söpösti nimetyt keppihepat. Siinä olikin sitten valinnanvaraa!
Varsinainen eläinkierros alkoi sitten aasiaitauksesta. Tässä kuvassa ovat äiti ja tytär… Esittelytaulussa oli ihania anekdootteja aitauksen eläimistä: niissä kerrottiin eläinsaduista kumpuavista eläinstereotypiosta ja kunkin eläimen luonteenlaadusta. Esimerkiksi ”senkin aasi” -tokaisu kannattaa ottaa kohteliaisuutena: aasit eivät suinkaan ole tyhmiä ja itsepäisiä, vaan päinvastoin viisaita ja erittäin kärsivällisiä.
Ihmeteltävää riitti eläinaitauksien luona: oli falabellaa, isoja hevosia, kanoja, kaneja, minipossuja, lampaita, vuohipukkeja, lehmiä ja lintuja. Ihan kaikkia en jaksanut edes kuvata. Ilmeet kyllä kertovat, että jänskää oli!
Rehndahl on siitä ihana paikka, että siellä eläimet saavat kulkea osittain myös vapaana vieraiden taputeltavana. Omistajat kyllä antavat ohjeita siihen, mistä kohtaa vaikkapa vuohia kannattaa taputella (ei sarvista, vaan selästä, jotta et joudu vasten tahtoasi pukkimisen kohteeksi). Alueella otetaan pienet vieraat vastaan erittäin huomaavaisesti ja rennosti: vähän meinasi hymyilyttää, kun näin kaksivuotiaan kuivaopettelun aikana bongasin alueelta kyltin, jossa kehotettiin iloisesti viemään lapset puskapissalle hädän yllättäessä. Toki alueella löytyy muutama huussi, mutta pienimpien kanssa varoitusaika saattaa olla aika lyhyt… Alueella on eläinaitausten lisäksi muutamia leikkialueita, joista löytyy jos jonkinlaista liukumäkeä ja keinua. Olipa leikkialueella myös erikokoisia puujalkoja, joita sitten lähdin uhkarohkeana kokeilemaan… (Ei jouduttu kuitenkaan kurvaamaan arvauskeskukseen, säästyin murtuneilta luilta ja venähdyksiltä!)
Kävimme myös alueen päädyssä pienellä metsäekskursiolla: jyrkät portaat johtavat hienolle näköalapaikalle, josta näki aika hyvin koko alueen. Metsäpolkuja pitkin pääsi myös pienelle huvimajalle, jossa voi syödä eväät kivoissa maisemissa. Me palasimme kuitenkin metsästä takaisin parkkipaikan vieressä sijaitsevalle eväsalueelle, koska sen vieressä oli vielä yksi kaniaitaus käymättä.
Vihdoin evästauko! Banaanit ja pillimehut maistuivat pikkuisille, ja jälkkäriksi tarjoiltiin mustikkatäytteistä munkkipossua (ihan selvästi teemaan sopivasti). Kaffetauko taisi tehdä meille aikuisillekin terää…
Lopuksi mittautimme itsemme tällä huikealla maahismittarilla, joka kertoo jokaiselle pituuttaan vastaavan satuolennon. Selitykset olivat sekä suomeksi että englanniksi, ja itse taisin jäädä kohtaan ”Huima haamuksi”, eli ”Gigantic Ghost”. Tällainen huumori uppoaa ainakin minulle, ja hihittelin näille nimille itsekseni ennen kotiinlähtöä.
Pääkaupunkireissulla asuville tai siellä päin reissaaville voin ehdottomasti suositella täällä käymistä! Länsiväylältä on tänne tosi hyvät opasteet, eikä hintakaan ole paha. Lisää voit kurkkia täältä.