9 KUUKAUTTA NUMEROINA
0 blogikirjoitusta. Olen saanut muutamia ystävällismielisiä kyselyitä siitä, miksi blogi on hiljentynyt kuluneen 9 kuukauden aikana. Ehkäpä tämä postaus selvittää, miksi näin kävi!
1 muutto & 1 opiskeleva aviomies. Syksyllä muutimme uuteen asuntoon – tämän show´n sain hoitaa asunnon etsimisestä lähtien aika lailla yksin mieheni tehdessä kolmea nopeutettua matematiikan kurssia yliopistolla. Miehen opiskellessa vastuu arjen pyörittämisestä ja työn teosta jäi käytännössä kokonaan minulle, sillä kurssit edellyttivät tuntikausien intensiivistä laskemista lähes kellon ympäri.
2 lasta. Kaiken hulluuden keskellä arkeni keskipisteessä olivat pienet tyttöni, jotka vanhempien kiireistä huolimatta kaipasivat huomiota ja huolenpitoa.
3 työtä. Aloitin kouluvuoden elokuussa samassa pestissä kuin aiemminkin, koko koulun osa-aikaisena musiikinopettajana. Tein yhden täyden työpäivän viikossa, ja sen lisäksi tein toista työtä musiikin yksityisopettajana sekä koulun tiloissa että oppilaiden kodeissa. Koulua oli käyty viikko, kun minulle tarjottiiin ensin eskariopen, sitten 2. luokan luokanopettajan pestiä (molemmat opettajat lopettivat yllättäen, täysin toisistaan riippumattomista syistä). Hetken lastenhoidollisia ja muita logistisia kuvioita sumplittuani otin 2. luokan open homman vastaan. Koko vuosi kului ensin päivätyössä (8-16) ja iltaisin yksityisoppilaiden parissa. Keskiviikkoisin hoidin edelleen koko koulun musiikinopetusta sijaisen ollessa omassa luokassani.
4 kuukautta turhaan maksettua salijäsenyyttä. Yritin syksyn ajan pitää kynsin hampain kiinni salilla käymisestä, mutta realiteetit tulivat pian vastaan. Lopulta päätin, että kerta viikkoon ei ihan riitä oikeuttamaan 50 dollarin kuukausimaksua, joten kävin irtisanomassa sopparin.
5 konserttia. Jatkoin työkiireistä huolimatta soittamista sinfoniaorkesterin kakkosviuluissa – tänä syksynä sain vieläpä ”ylennyksen” etupulttiin!
7 eri lastenhoitajaa. Vuoden aikana meillä oli neljä eri au-pairia Suomesta, ja tämän järjestelyn loputtua lapset kävivät loppukeväällä kokopäiväisesti hoidossa ystäväni luona. Iltaisin meillä kävi myös satunnaisesti pari vakkarilastenhoitajaa tarpeen mukaan, ja grandma piti huolen torstai-illoista, että pääsin Scottsdale Philharmonicin harjoituksiin. Emme olisi ikinä selvinneet tästä vuodesta ilman korvaamattomia hoitajia, jotka sopeutuivat perhearkeemme, tekivät ruokaa, siivosivat, parsivat lasten vaatteita, keksivät tytöille eri virikkeitä ja huolehtivat osaltaan suomen kielen opettamisesta. It takes a village!
13 ihanaa kakkosluokkalaista. Meidän koulussamme luokkakoot ovat pieniä (max. 20 oppilasta per luokka), joten sain erittäin pehmeän laskun amerikkalaisen luokanopettajan arkeen. Oppilaani olivat käsittämättömän hyvin käyttäytyviä, suloisia ja innokkaita paimennettavia!
17 yksityisoppilasta. Tein päivittäin keskimäärin 4 soittotuntia: suurin osa oli piano-oppilaita, ja lisäksi opetin kitaraa, bassoa, rumpuja ja viulua. Osa tunneista pidettiin koulun tiloissa, osan luokse ajoin pitämään kotiopetusta.
60-tuntinen työviikko. Päivät venyivät välillä kohtuuttoman pitkiksi: luokanopettajan päivä harvoin loppuu siihen, kun oven laittaa perässään kiinni (kotona suunnitellaan seuraavaa päivää / viikkoa sekä korjataan papereita). Tämän lisäksi aikaa kului autossa, kun ajelin oppilaiden luokse pitämään tunteja.
Lisäksi: yksi muutto, yksi Meksikon-matka, yhdet hautajaiset, yksi positiivinen raskaustesti, pari Californian-reissua, kahdet lastensynttärit, kolmet häät, kolme kuukautta raskauspahoinvointia, tusina vaihdettuja viulun- ja kitarankieliä, sekä lukematon määrä kahvikupillisia.
Loppukaneettina voisi sanoa, että kulunut lukuvuosi on ollut yksi elämäni haastavimpia ja antoisimpia kokemuksia. Kun toukokuun 27. päivä painoin luokkani oven kiinni, tunsin samaan aikaan helpotusta, ylpeyttä ja haikeutta siitä, että tämä on nyt (ainakin väliaikaisesti) ohi. Selvisin elämäni ensimmäisestä vuodesta luokanopettajana, ja pääsin osaksi ihanaa kouluyhteisöä. Syksyllä esikoistyttäremme aloittaa eskarin samaisessa koulussa, minä taas jään kotiin 3-vuotiaan elohopeamme sekä elo-syyskuun vaihteessa syntyvän poikavauvamme kanssa.
Toivon, että tämän kesän aikana voin ottaa kiinni mennyttä vuotta ja päivittää kuulumisia tänne useammin, osittain ehkä vähän takautuvasti. Sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan! Kiitos, että olette jaksaneet pysyä mukana.
