Hurry up and wait
Today I came across this blogpost that Ville Lahtinen wrote about the differences between the work mentality of Finns and Australians. For English click here! (His free translation gives you an idea what the original text was about.) These thoughts resemble my observations about the differences between Americans and Finns as well. The point of the article is not to say that Finns work harder than any other nation (in fact, work days are way shorter in Finland) but state that Finns take their work way too seriously. Finns think that it´s a virtue to be super busy: if you are not, you better pretend to be. If your calendar isn´t about to burst with responsibilities and events, you are a lazy loser.
Tänään päädyin kaverin suosituksesta lukemaan Ville Lahtisen kirjoituksen suomalaisten ja australialaisten työmentaliteettieroista. Suomeksi, klikkaa tästä! Lahtisen ajatukset muistuttavat paljon omia havaintojani suomalaisten ja amerikkalaisten välisistä eroista. Artikkelin pointtina ei ole väittää, että suomalaiset tekisivät muita kansallisuuksia kovemmin töitä (oikeastaan työpäivät ovat Suomessa paljon lyhyempiä), vaan osoittaa että suomalaiset ottavat työnteon välillä liiankin vakavasti. Suomalaisten mielestä on hienoa olla tosi kiireinen: jos et ole, sinun on parempi ainakin teeskennellä olevasi. Jos kalenterisi ei pullistele velvollisuuksista ja menoista, olet laiska luuseri.
Of course hurrying from place to another is a Western issue in the information society; it doesn´t only apply to Finns. I would also like to remind you that I only talk about my own experience: I´m not trying to generalize or categorize people, because we are all individuals in different life situations. I know a lot of people both in Finland and here in the U.S. who work and study, run their families, exercise and have hobbies. But the difference is that people in the U.S. don´t usually make a huge fuss about it, and they still somehow manage to have the time and the energy for socializing and getting out of their house to meet people. Neither do they seem to think that being a busy stressball makes you a better person.
Paikasta toiseen kiirehtiminen ei tietenkään ole ainoastaan suomalaisten ongelma, vaan se on länsimainen informaatioyhteiskunnan ilmiö. Tahdon myös muistuttaa, että kirjoitan omista kokemuksistani käsin: en yritä yleistää tai kategorisoida ihmisiä, koska meillä on kaikilla yksilölliset elämäntilanteet. Sekä Suomessa että täällä Yhdysvalloissa on paljon ihmisiä, jotka käyvät töissä, opiskelevat, pyörittävät perhettä ja kotia, urheilevat ja harrastavat. Olennainen ero on kuitenkin se, että Yhdysvalloissa ihmiset eivät pidä siitä suurta numeroa, ja heillä silti näyttää olevan aikaa ja halua poistua kotiympyröistä tapaamaan ihmisiä. He eivät myöskään näytä ajattelevan, että olet sen parempi ihminen mitä kiireisempi tai stressaantuneempi olet.
”Haste is just an attitude.” – Armi Ratia, designer
I often find myself anxiously waiting for something to happen or longing for something that happened in the past. Enjoying the present is a huge challenge for many people, myself included. Why am I constantly on a schedule, even when I am at home with my kids? Why don´t I have the time to ignore the mess and just sit down and read them a story? Why is my husband making money if we can never use it for something fun? Like Lahtinen wrote in his blogpost, we are so busy making money at work that we don´t have the time or the energy to enjoy it. Downshifting has become more and more popular and there´s a lot of talk – but no actions. I admit that at least I am extremely impatient and perfectionist, and have a hard time relaxing. I always have to have some project going on, otherwise I feel guilty.
Usein huomaan itsestäni, että odotan kärsimättömästi jotain tapahtuvaksi, tai sitten kaipaan jotain, mikä tapahtui kauan aikaa sitten. Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen on valtava haaste monelle, itseni mukaanlukien. Miksi ihmeessä olen kotonakin lasten kanssa jatkuvasti aikataulun orja? Miksi en voisi hetkeksi jättää sotkut huomiotta ja istua alas lukemaan lapsille satukirjaa? Miksi mieheni käy töissä ja ansaitsee rahaa, jos sitä ei voi ikinä käyttää mihinkään kivaan? Kuten Lahtinen kirjoitti blogipostauksessaan, meillä on niin kova kiire ansaita rahaa, että meillä ei ole aikaa eikä energiaa nauttia siitä. Downshiftaus on muodikasta ja siitä puhutaan paljon, mutta teot jäävät vähemmälle. Myönnän, että itse ainakin olen todella kärsimätön perfektionisti, enkä osaa oikein ottaa rennosti. Aina pitää olla joku projekti työn alla, muuten poden syyllisyyttä.
Why do we even work? Do we live to work or work to live? Would we rather spend our time on a work project or hanging out with our family and friends?
The biggest realization I´ve had while living here in the U.S. is that the whole visiting culture is entirely different. Now that I really started thinking about it, we never visited anyone during the week. If we wanted to go to someone´s house, we would always schedule it literally weeks before, either for a Saturday or a Sunday, for a specific time. If someone came over to our house, I would waste hours frantically cleaning and baking (according to the Finnish saying, you always need to have 7 different kinds on the table). Spontaneous visiting just doesn´t happen. Ever. Summertime in Finland is a little bit different because you can spend more time outside, but during winter everyone is quietly hibernating in their own nests. Why is this? Because people claim to be so busy. Are people in Finland more busy than people in the U.S.? I doubt that. Americans just value their social life more and stress less. It´s okay if there´s a couple dustballs underneath the sofa, and you definitely don´t need to make everything from scratch if someone is coming over. In fact, it´s okay to just drink coffee without any cakes or cookies. Or the visitors can stop by Starbucks and bring their own coffee. You can also just walk into someone´s house without a two week notice and they will usually welcome you with open arms.
Miksi me käymme töissä? Teemmekö töitä elääksemme, vai elämmekö työtä varten? Entä käytämmekö aikamme mieluummin työprojekteihin vai perheen ja ystävien kanssa hengailuun?
Täällä asuessamme yksi isoimmista oivalluksistani on ollut se, että koko kyläilykulttuuri on täällä täysin erilainen. Kun oikein asiaa mietin, tajusin että Suomessa emme koskaan kyläilleet kenenkään luona arkisin. Jos me halusimme mennä jonkun luokse kylään, asiasta sovittiin viikkoja etukäteen, ja päivä ja tarkka kellonaika laitettiin kalenteriin. Yleensä se ainoa toimiva päivä oli joko lauantai tai sunnuntai. Jos joku taas tuli meille kylään, saatoin siivota ja leipoa tuntikausia (kyllähän sitä nyt pitää pöydässä olla se seitsemän sorttia). Spontaani kyläily on täysin vieras ajatus. Kesällä ihmiset ovat ehkä vähän sosiaalisempia, koska silloin on myös mahdollista olla ulkona, mutta talvisin ihmiset vaipuvat totaaliseen horrokseen omiin kotipesiinsä. Mistä tämä johtuu? Siitä, että ihmisillä on muka niin kiire. Ovatko suomalaiset jotenkin kiireisempiä kuin amerikkalaiset? Tuskin. Amerikkalaiset yksinkertaisesti arvostavat sosiaalista elämäänsä enemmän ja stressaavat vähemmän. On ihan ok, jos sohvan alla on muutama villakoira, eikä kukaan todellakaan leivo kaikkea itse, kun joku tulee kylään. Oikeastaan, kahvi voidaan juoda ihan kahvina ilman mitään leivoksia. Tai kahvinkin voi itse hakea matkalla kyläpaikkaan. Toisten kotiin voi tallustella kutsumatta, ja silti vastaanotto on yleensä lämmin.
Finns definitely glamorize haste: if you are busy, you must be important, hard-working and interesting. But there is two sides to the coin. Is it right to neglect your family or never have time to sit down and have a chat with your friend, who might be going through something? It´s all about prioritizing. Again,why do we work so much that we are too exhausted to spend that leisure time on something (or someone) that we enjoy? Also, when you are completely burned out after a long workday, that might be the time when you need a friend the most. Of course there are times in life when time is very limited. And not everyone needs to be social butterflies. Still, there are very few people who are total hermits and never long for the company of other people.
Suomalaiset todellakin ihannoivat kiirettä: kiireinen ihminen on varmasti tärkeä, ahkera ja kiinnostava. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Onko oikein jättää perhe ja ystävät huomiotta kiireen varjolla? Ennen kaikkea on kyse priorisoinnista. Kerran vielä, miksi käydä töissä niin paljon, että vapaa-ajasta ja toisten ihmisten seurasta ei jaksa nauttia? Eikö ystävää tarvitse eniten juuri silloin, kun on ihan puhki työpäivän jälkeen? Toki elämässä on kausia, jolloin aika on rajallista. Eivätkä kaikki tietenkään ole yltiösosiaalisia. Silti harva on niin totaalinen erakko, ettei koskaan kaipaisi toisten ihmisten seuraa.
”Being busy is a symptom, not a trophy.”
I tend to accomplish more when I have some kind of schedule and a deadline to meet. However, you can never be so busy that you don´t have time for things that really matter. If you are, you need to prioritize and make time.
And this is where my Monday rant ends. :)
Itse saan asioita paljon aikaiseksi silloin, kun minulla on olemassa jonkinlainen aikataulu ja deadline. Valmiissa maailmassa ei kuitenkaan ole mihinkään niin kiire, ettei ehtisi järjestää aikaa asioille, jotka kokee tärkeiksi. Jos on, pitää priorisoida, ja järjestää aikaa.
Tällaista filosofointia ja paasaamista maanantaihin! (täällä on vielä maanantai ;)
x Hanne