LOVE YOUR NEIGHBOR

 

Olen asunut koko aikuisikäni kerrostalossa, sekä Suomessa että nämä viimeiset neljä Amerikan-vuotta. Viime aikoina ärsytys kerrostaloasumiseen on vähitellen alkanut kasvaa, ja talohaaveet ovat alkaneet nostaa päätään. Opiskeluvuosina on kuitenkin ollut helppoa ja vaivatonta asua kerrostalossa, jossa on-site maintenance hoitaa kaikki pienetkin huoltotoimenpiteet. Kerrostaloasumisessa parasta ja pahinta ovat naapurit – ihan tilanteesta riippuen…

Suomessa välillä mietin, olemmeko tosiaan talomme ainoat asukkaat, sillä siellä oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa (samassa rapussa toimivaa päiväkotia lukuunottamatta). Naapurit pitivät todella matalaa profiilia, eivätkä edes harvoin rapussa törmätessämme kohottaneet katsetta lattiasta, saati sitten tervehtineet. Kolmen vuoden aikana juttelin yhden naapurin kanssa, ja hänen puheliaisuutensa varmaan johtui yksinomaan siitä, että hän oli kotoisin Joensuusta. 

Täällä olemme asuneet kolmessa eri taloyhtiössä. Ensimmäisessä olimme kiukkuisten eläkeläisten ympäröimiä (he pahoittivat mielensä milloin mistäkin, muun muassa siitä että kuivatimme uimapyyhkeitä omalla parvekkeellamme). Toinen taloyhtiö oli hyvämaineisella alueella, mutta naapurit olivat niin WT-osastoa, ettei tosikaan. Yläpuolellamme asui ensin prostituutiota harjoittava keski-ikäinen alkoholisti, jolla oli teini-ikäinen sijoituslapsi. Kun hän lopulta sai häädön, asuntoon muutti kolmen nuoren miehen kopla, jonka mielestä oli tosi jees bilettää mitä kummallisimpiin kellonaikoihin ja poltella pilveä sisätiloissa, josta se sitten tietysti kulkeutui myös meidän asuntoomme. Tälle ei edes vuokranantaja voinut mitään, sillä sisällä polttaminen oli heidän sääntöjensä mukaan ihan laillista. Ja kyllä, marijuanaa saa täällä polttaa, jos omistaa medical marijuana -kortin.

 

 

Nyt tässä kolmannessa asunnossa olemme suurimmaksi osaksi saaneet viettää ihan rauhallista eloa. (Tosin hetkisen yläpuolellamme asui perhe, jonka erittäin isokokoiset koirat jylläsivät keskiyöllä ympyrää, joka ikinen ilta. Siellä saatettiin myös imuroida aamukahdelta, mitä oli luonnollisesti aika hermojaraastavaa kuunnella silmät ristissä.) Vaikka koko ajan alkaa enemmän kaivata omaa rauhaa ja ennen kaikkea enemmän tilaa, viime aikoina on ollut ihan mahtavaa kokea myös niitä kerrostaloasumisen hyviä puolia.

Viimeisen parin kuukauden aikana olemme saaneet tutustua aivan ihaniin naapureihin. Pari kerrosta alempana asuu puolalainen pariskunta, johon olen kyllä monta kertaa törmännyt, mutten ole koskaan saanut aikaiseksi käydä esittäytymässä tai aloittamassa small-talkia. Eräänä päivänä tilaisuus sitten vihdoin koitti, ja juttua riitti niin pitkäksi aikaa, että päädyimme vaihtamaan numeroita ja sopimaan lasten kanssa puistotreffit. Puistossa sitten kului nelisen tuntia ihan siivillä: meillä oli uskomattoman paljon yhteistä (ikä, kulttuurishokkikokemukset, miesten ammatit, sama synnytyslääkäri, you name it…) Itselläni ei ollut minkäänlaista kosketuspintaa Puolaan tai sen kulttuuriin, ja oli hauskaa löytää yhtymäkohtia suomalaiseen kulttuuriin. Naureskelimme molemmat sitä, miten välillä amerikkalainen small-talk ottaa pattiin, kun haluaisi ihan vaan olla rauhassa eikä kertoilla kauppareissulla omia synnytyskokemuksiaan tuikituntemattomille.

 

 

Hiljattain samaan kerrokseen muutti bulgarialainen perhe, jonka viisivuotias tyttö ystävystyi silmänräpäyksessä meidän tyttöjemme kanssa. Kolmikko on ollut kuluneina viikkoina aivan erottamaton, ja tytöt kulkevat asuntojemme väliä ihan jatkuvasti. Viisaudenhammasleikkaukseni jälkeen oli jotenkin liikuttavaa, kun naapurin isoäiti otti päättäväisesti tytöt huomaansa ja lähetti meille kulhollisen kotitekoista kanakeittoa, jottei minun tarvitsisi kokata. Usein iltapäivisin puhelimeeni kilahtaa kutsu uima-altaalle, jotta tytöt saavat toisistaan seuraa. Toisinaan olen itse saattanut jäädä vauvan kanssa sisälle naapureiden katsoessa tyttöjen perään. 

Alakerrassa asuu myös entisen kitaraoppilaani puerto ricolainen isä, jonka kanssa usein vaihdetaan ohimennen pari sanaa. Hän saattaa kauppaan mennessään kysäistä, tarvitsemmeko me sieltä jotain – ihanaa arjen huomaavaisuutta!

 

Sunnuntaiaamun piristys kerhohuoneella: kaakaobaari erilaisilla päällysteillä… Yum!

 

Nykyisessä taloyhtiössä on yllättävän yhteisöllinen meininki: altaalla pidetään pool partyja nyyttäriperiaatteella, ja omaehtoisen yhdessä tekemisen lisäksi toimiston tytöt järjestävät muutaman kerran kuussa kaikille asukkaille brunssin, pizzaillan, illallisen, maalauskurssin tai muuta vastaavaa. Jos jostain olen jenkkivuosina oppinut pitämään, niin se on ehdottomasti tämä mutkaton lähimmäisenrakkaus ja auttaminen. Kun on itse saanut naapuriapua osakseen, on helppo laittaa hyvä kiertämään. Tätä naapuruus voi kai parhaimmillaan olla – sanatonta yhteistyötä ja avunantoa sekä mukavaa yhdessäoloa. 

Kun toivottavasti syksyllä pääsemme ensimmäiseen omakotitaloomme, tulen ehdottomasti nauttimaan aamukahveista omalla takapihalla, mutta voi olla että välillä saattaa tulla myös ikävä spontaania kahviseuraa… ja sitä Bulgarian isoäidin kanakeittoa.