BACK TO REALITY

IMG_20161129_081338.jpg

Edellisestä postauksesta on aikaa parisen kuukautta. 

Ei liene sattumaa, että postaustauko alkoi lähes siltä istumalta kun palasin töihin.

Viimeiset kuukaudet olen käynyt töissä noin 20h / vko ja pyörittänyt kolmen lapsen pikkulapsiarkea yksin miehen keskittyessä opiskeluihin. Tai no yksin ja yksin – pikkusiskoni lensi Suomesta hätiin pariksi kuukaudeksi. Tämä apu olikin ihan korvaamatonta, ja helpotti arkea hyvin konkreettisesti. Aamuista tuli heti kättelyssä stressittömämpiä, kun toinen meistä sai jäädä kotiin 3-vuotiaan ja vauvan kanssa, kun toinen kävi viemässä viisivuotiaan kouluun. Iltapäivällä minä menin töihin, ja sisko hoiti iltapäivän kotiin kuskauksen, eskarilaisen läksyt ja usein myös ruuan. 

Oli luksusta saada päivittäin arkeen aikuista seuraa ja toinen käsipari arjen askareisiin. On huomattavasti helpompaa hoitaa kauppareissut ja lääkärikäynnit kahden aikuisen voimin – tai niin, että sisko jäi kotiin lasten kanssa ja sain hoitaa asioinnit ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Kaikki eivät tätä omasta kokemuksesta tiedä, mutta lasten kanssa kaikki asiointi vie noin triplasti kauemmin kuin yksin. Ensin lähtiessä etsitään vaipat, harsot, tuttipullot, karkuun lähteneet kengät ja pakolliset viihdykelelut. Parkkipaikalla usein vielä käännytään hoitamaan se unohtunut pissareissu tai lähdetään vaihtamaan niskakakat. Sitten koittaa jokaisen vanhemman inhokkijuttu, nimittäin turvavöiden kanssa sompailu. (Tämä siis sekä lähtiessä että perille saapuessa. Vielä kivempaa, jos stoppeja on monta, ja tämän saa hoitaa monta monituista kertaa tunnin sisällä. JEEE!) Kaupassa kolmevuotias usein ottaa hatkat ja piilottelee rekkien välissä, tai vaihtoehtoisesti kiskoo hyllyiltä alas puolet tuotteista (tästä lisää myöhemmin). Vauvamme onneksi on hyväluontoista sorttia eikä pahemmin pidä itsestään meteliä, mutta kyllä hänkin joskus riemastuu, ja sitten kaiken asioinnin voikin hoitaa yksikätisesti kuuden ja puolen kilon punnus kainalossa.

Nyt tiistaina sisko suuntasikin jo takaisin Suomeen. Mieheni nuorin sisko otti ohjat käsiinsä lastenhoidon suhteen, ja on onneksi joustavasti saatavilla ihan korttelin päässä silloin kuin tarvitaan. Yksinhuoltaja-arjen rankkuus iski siskon lähdön jälkeen päin näköä oikein urakalla. Päivät ovat pitkiä, ja kaikkeen pitää varata paljon enemmän aikaa. Usein kotityöt joutavat odottaa, kun vauva kaipaa syliä tai läksyt on saatava tehtyä ruuanlaiton lomassa. Metatyöhön kuluu järkyttävästi aivokapasiteettia, kun sumplii mielessään jo seuraavan päivän logistiikkaa. Arkea rytmittävät työnteko, vauvan hampaidentulo, vasta neljä vuotta täyttäneen tyttäreni nerokkaat tempaukset sekä eskarilaisen koulunkäynti.

Marraskuu katosi kaikkee touhuun, ja joulukuun ensimmäinen yllätti lähes yhtä varmasti kuin lumentulo VR:n. Joulukuu on ihanaa aikaa juhlineen, joululauluineen ja tunnelmointeineen – jos niihin liikenee kaiken kaaoksen keskellä aikaa. Nyt tuntuu, että arki vie mehut niin totaalisesti, että joulufiilistä on saanut tosissaan hakea. Palailen jouluvalmisteluihin vielä omassa postauksessaan, nyt ajattelin vain kirjoitella pikapäivityksen pitkän tauon jälkeen.

Ihanaa joulukuuta! 

 

– Hanne

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *