HUVIPUISTOISTA JA HEITTÄYTYMISESTÄ

Elämä on kuin huvipuisto.

Hattaraa, hassuttelua, hermostunutta hihitystä. Vatsanpohjasta kutittaa, kädet nousevat ilmaan. Välillä koen leijuvani ihmisjoukon yläpuolella kuin unessa. Nousuja ja laskuja, kieppumista ja pyörimistä, josta tulee onnellisuudensekainen lämmin olo.

Mutta älä ymmärrä väärin: on se myös korviavihlovaa kiljuntaa, äänten kakofoniaa. Sydäntäpuristavaa jännitystä ja kuolemanpelkoa. Kaaressa lentävää oksennusta. Hoipertelua ja lamaantumista. 

Ei pelkkää ohutta yläpilveä, muttei myöskään jyrkkää syöksykierrettä. Mutta on täysin minusta kiinni, mitkä muistot jäävät elämään kyydistä poistuessa.

 

(Tämän postauksen piti käsitellä Linnanmäki-reissua reilun viikon takaa, mutta luettuani Jennin postauksen päätin ottaa tähän vähän erilaisen näkökulman silläkin uhalla, että kliseinen huvipuistoanalogiani ei tarjoa kenellekään mitään uutta. ;) )

Joskus huono olo yllättää jo ennen hurvittelun alkamista. (T. Matkapahoinvoivan lapsen äiti…) Uskallatko silti astua kyytiin?

 

Jenni otti postauksessaan kantaa siihen, miten on mahdollista kokea elämässään ainaisen tylsyyden sijaan elokuvallisia hetkiä (spontaaneja kohtaamisia, ex-tempore -reissuja, jännittävää ja yllätyksellistä arkea). Olen monesti miettinyt tätä aihepiiriä itsekin, ja todennut, että onnekseni minulla on erittäin impulsiivinen mies (vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei todellakaan puutu) ja vilkkaat lapset. Itse en nimittäin todellakaan ole perusluonteeltani mikään kovin spontaani tai heittäytyjätyyppi, vaan suunnittelen mieluummin asioita rauhassa etukäteen. Elän kyllä tunteella ja teen päätökset fiilispohjalta, mutta koen oloni varmemmaksi, jos tiedän etukäteen tarkasti, mitä tulee tapahtumaan. Olen todellakin kontrollifriikki, ja rakastan arjen pieniä rutiineja ja elämän ennustettavuutta.

Olen kuitenkin myös huomannut sen, että monia elämän mahtavimmista jutuista ei voi millään tavalla kontrolloida: ne yksinkertaisesti vain tapahtuvat, jos itse olen suostuvainen heittäytymään virran vietäväksi. Amerikkalainen sanonta ”be careful what you wish for” on totta, sillä unelmani ovat usein toteutuneet silloin, kun olen antanut itselleni luvan haaveilla niistä. 

 

”Jos et koskaan tee mitään mitä et osaa, pysyt aina samanlaisena kuin tänään olet.”

 

Olen itsessäni näin aikuistuttuani huomannut valitettavan paljon sitä paljon parjattua kaavoihini kangistumista, mikä estää tekemästä niitä asioita, joita ehkä salaa haluaisin tehdä. On turvallista pysytellä tutussa muotissa ja tehdä niitä asioita, joita minulta odotetaan – myös minä itse asetan itselleni näitä odotuksia. Lapsenomainen heittäytymiskyky ja rajaton usko omaan pystyvyyteen on kadehdittavaa, ja sitä yritän opetella omilta lapsiltani. Jos kieltäytyy edes yrittämästä, ei voi onnistua. Jos pysyttelee aina omalla mukavuusalueellaan ja tutuissa ympyröissä, on hankalaa löytää itsestään tai muista mitään uutta ja inspiroivaa. 

Parhaat jutut usein tapahtuvat odottamatta ja suunnittelematta. Olen varsinkin ulkomailla asuessani saanut kokea monta ihanaa kohtaamista, joissa pääosaa eivät koskaan ole näytelleet minkäänlaiset ulkopuoliset määreet. Ikä, sukupuoli, etnisyys, asuinpaikka, kansallisuus, elämänkatsomus ja tittelit ovat loppujen lopuksi yhdentekeviä, kun kaksi ihmistä kohtaavat ja löytävät jotain yhteistä puhuttavaa ja jaettavaa. Tartu tilaisuuteen, uskalla yrittää. Älä mieti, mikä kaikki tässä voi mennä pieleen, vaan keskity siihen, mitä positiivista voit saada elämääsi. Älä keksi syitä kieltäytyä vaan syitä sanoa KYLLÄ!

Elämä on heitellyt minua odottamattomiin tilanteisiin. En todellakaan aina ole saanut sitä mitä olisin alunperin halunnut, ja olen joutunut kokemaan karvaita pettymyksiä unelmien opiskelu- tai työpaikan mentyä sivusuun. Ihmissuhteita on tullut ja mennyt, osan niistä olen saanut elvytettyä ja osalle olen joutunut jättämään haikeat hyvästit. 

Moni ihana juttu olisi kuitenkin jäänyt kokematta, jos olisin jäänyt odottelemaan sitä, että kaikki sujuu täydellisesti omien suunnitelmieni mukaan. Saadakseen jotain, on monesti luovuttava jostakin. Välillä se on tarkoittanut omaisuuden myymistä ja maastamuuttoa, joskus taas pienemmän skaalan valintojen muuttamista, kuten eri reitin valitsemista tavallisen polun sijaan (tämä ei sitten ollut mikään metafora). Irtipäästäminen on aina vaikeaa, mutta joskus välttämätöntä. Joskus on tarpeen päästää irti tutusta ja turvallisesta, joskus taas opittava pois irrationaalisista peloista. On uskallettava luottaa siihen, että maailmanpyörästä ei putoa, vaikka korkeus huimaa ja saa pään pyörälle.

Tämä pieni kuski päätti vaihtaa vaunua kesken kaiken liikkuvassa karusellissa. Minä tietysti peitin silmäni ja varauduin pahimpaan, kaksivuotias taas tyynen rauhallisesti ja varmasti tarttui uuden ajokkinsa ohjauspyörään ja siirtyi tyytyväisenä uuden menopelinsä rattiin.

 

Toinen oppimani asia on se, että on ihan ok muuttaa mieltään. Elämässähän ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin maksaa veroja ja kuolla. Kaikessa muussa saa näin karrikoidusti ainakin tehdä ihan oman päänsä mukaan. Ja jos tehty valinta ei jälkikäteen tunnukaan oikealta, aina voi vaihtaa suuntaa. Olen itse saanut sellaisen kasvatuksen, että sovitusta pidetään kiinni: jos sitoudun johonkin suunnitelmaan, en voi elää niin että odotan koko ajan jotain parempaa. Se on ihan hyvä ohjenuora. Toisaalta taas saatan tehdä itselleni hallaa sillä, että jääräpäisesti saatan jokaisen jutun loppuun silloinkin, kun se ei ole täysin välttämätöntä. Jos lukemani kirja on täyttä scheissea, voin jättää sen huoletta kesken. (Tai voisin ainakin yrittää.) Aikani on niin arvokasta, että miksi käyttäisin sen asioihin, jotka eivät ole mielekkäitä?  

”Elokuvallinen elämä”. Mitä se edes tarkoittaa?

Itse ymmärrän sen niin, että jollakin on kyky nähdä elämässään inspiroivia ja jännittäviä asioita, vaikka ne olisivatkin ihan pieniä. Jos ottaa hetkeksi napit pois korvista ja irrottaa katseen älypuhelimestaan, maailmakin näyttää aika erilaiselta. Yhtäkkiä huomaankin bussipysäkin vakiopummin laulavan enkelin lailla juuri omaan elämäntilanteeseeni sopivaa kappaletta, ja koko hetken mielettömyys ja kauneus tuo kyyneleet silmiin. Luontokin voi puhutella silloin, kun sydän on auki ja hetki oikea. Kun itse on avoin ja uskaltaa antaa itsestään jotain muille, silloin usein myös saa jotain takaisin. 

Aina asiat eivät tapahdu silloin, kun sinä tahtoisit niiden tapahtuvan. Joskus on vaan pakko odottaa ja antaa ajan kulua. Sinä aikana elämääsi saattaa kuitenkin saapua ihminen tai asia, joka kantaa pettymysten yli.

 

Uskon jossain määrin siihen, että jokainen on oman onnensa seppä: omalla asenteella voi vaikuttaa aika paljon siihen, mitä elämässä saa aikaan. Toisaalta sanonta on myös epäreilu, sillä kaikki eivät todellakaan synny onnellisten tähtien alla eivätkä ansaitse kokemaansa vääryyttä. Elämässä tapahtuu paljon selittämättömiä asioita, joita laitamme joskus kohtalon tai sattuman piikkiin. Omalla kohdallani olen kuitenkin huomannut myös sen, että arvostan saamiani asioita paljon enemmän silloin, kun niitä ei ole annettu minulle ensiyrittämällä. Joskus on tarpeellista joutua ponnistelemaan haluamiensa asioiden eteen, jotta todella ymmärtää niiden arvon. Kärsimättömälle luonteelleni ei todellakaan ole helppoa joutua odottamaan asioiden tapahtumista, saatika elämään epätietoisuudessa tai jonkinlaisessa välitilassa. 

 

Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Hassuttele, hulluttele, älä pelkää epäonnistumista, ja katso välillä maailmaa ylösalaisin.

 

Asioita ei aina tarvitse tehdä niin kovin ryppyotsaisesti ja tosissaan. Joskus voi kokeilla uutta ihan kokeilemisen ilosta vailla sen kummempia tavoitteita ja päämääriä. Lempiasiat löytyvät joskus ennakkoluulottoman testailun avulla: hyvä ystäväni juuri naureskeli kokeilleensa kaupan rumimpia housuja – ja lopulta kiikuttaneensa ne kassalle!

Sekin kannattaa pitää mielessä, että kaikki kivat jutut eivät välttämättä edellytä paksua lompakkoa. Monia asioita voi toteuttaa ilman rajatonta budjettia: oikeiden kontaktien ja luovan ajattelun avulla saattaa löytää itsensä paikoista, joihin ei hurjimmissa unelmissaankaan uskaltanut itseään kuvitella. Ja vaikka elämä ei koostuisikaan shampanjaillallisista meren rannalla, niin harmaan päivän ohjelmastakin voi oikeassa seurassa syntyä unohtumattomia muistoja. :)