I love you, Michael

 

IMG_3105.JPG

Tein aivan ihanan löydön pari kuukautta sitten, juuri ennen matkusteluputkeni alkamista. 

Olen henkeen ja vereen korkkarityttö, mutta kahden lapsen perässä juoksennellessa en koe niitä kovin käytännölliseksi valinnaksi. Vielä opiskeluaikoina viipotin menemään yli 10 senttimetrin koroissa vailla mitään ongelmaa, mutta viime vuosina korot ovat saaneet jäädä juhlakäyttöön. Pari kuukautta sitten kävin etsiskelemässä kummitytölle tuliaisia outletista, ja kuinka ollakaan – silmäni sattuivat näihin Michael Korsin kaunokaisiin. Sinänsä epätyypillistä, sillä en ole mitenkään aktiivisesti edes katsellut korkkareita, koska niille ei minulla juuri ole käyttöä. Toiseksi, en ikinä tartu mihinkään mustavalkoiseen, sillä rakastan värejä. Kokeilin huvikseni näitä jalkaan stilettokorosta huolimatta, kävelinkin muutaman kerran liikkeen ympäri. En ole varmaan ikinä kokeillut yhtä mukavia korkokenkiä! Päkiän alla on riittävästi tukea ja korko plaseerattu jotenkin niin, että jalan paino jakautuu todella tasaisesti ja kirjaimellisesti kivuttomasti. 

IMG_3121.JPG

 

IMG_3110.JPG

Saimme tämän päivän kuvaussessiolle pienen ja uteliaan vieraan… Kotipihan ujo kilpparihan se siellä.

 

IMG_3112.JPG

IMG_3115.JPG

IMG_3134.JPG

Toinen löytöni oli Suomesta, siltä yhden ainoalta alennusshoppailureissulta, jonka teimme siskon kanssa Jumboon. Kahden kätisevän seuralaisen kanssa shoppailuksi saaliini oli todella laadukas; tässä suosikkilöytöni! Muotiblogeja viime kesänä seuranneet ovat varmaan bonganneetkin nämä ”bloggaajashortsit”, jotka löytyvät monen tunnetun bloggaajan garderobista. Ihastuin jo silloin kuvissa tähän kekseliääseen leikkaukseen, joka piristää simppelinkin asun. Nyt lomalta saadun rusketuksen kaverina valkoinen väri pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa. Olipa onni, että sain pelastettua tämän viimeisen parin (vieläpä omassa koossani!) vaatekaappiani sulostuttamaan. Nämä saavat täällä 40+ helteissä varmasti vielä paljon käyttöä.

 

IMG_3123.JPG

IMG_3136.JPG

 

IMG_3125.JPG

SHOES Michael Kors SHORTS Mango TOP Current Affair NECKLACE Earthbound PURSE H&M

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *