Kevätpäiviä vuorilla

20140428_083301.jpg

Teinpä tässä männäviikonloppuna pienen ekskursion lasten kanssa Flagstaffiin, parin tunnin ajomatkan päähän kotoa. Lupauduin kälylleni lastenvahdiksi hoitamaan neljää pientä poikaa – ja tietysti omani siinä mukana. Siispä ajelin pari tuntia vuoristoteitä perille hoitamaan näitä pikkuviikareita. Sain oikein toden teolla harjoitella suuperheen äitinä olemista: käytännössä minulla siis oli kahdet kaksoset, sillä tyttäreni ja heidän serkkupoikansa ovat samanikäisiä. Siihen päälle vielä kaksi ylivilkasta koululaista, ja actionin määrä on taattu! 

20140428_092049-SMILE.jpg

Vuorilla lämpötila on jopa 30 Fahrenheitia vähemmän kuin meillä kotona, piti siis varustautua pitkin housuin ja lämpimin hupparein. Viikonloppuna taivaalta tuli jopa lunta, mikä laski alkuviikosta lämpötilaa entisestään. Kylmä viima pureutui luihin ja ytimiin, emmekä päässeetkään aina lasten kanssa puistoon purkamaan ylimääräisiä energiavarastoja. Puistokäynnit olivat kyllä varsinainen hitti: yksivuotiaat olivat aamu-ulkoilun jälkeen aina valmiita päiväunille, ja isommatkin lapset rauhoittuivat pariksi tunniksi.

20140428_142632.jpg

Välillä ulkoiltiin ihan kotipihassa: tutkittiin mielenkiinnolla voikukkia, yritettiin hiipiä salakavalasti joelle, jahdattiin kissoja, leikittiin koiranpennun kanssa, ruokittiin kanat ja nautiskeltiin auringosta. Pari kertaa kolmevuotiaat saivat hienon päähänpiston, ja tekivät katoamistempun. Siinä sitten kirjaimellisesti kissojen ja koirien kanssa yritettiin heitä etsiskellä, ja pieni paniikki alkoi nostaa päätään kun kumpikaan ei vastannut huutoihin. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen riiviöt löytyivät kuistin alta ”leikkimästä Ninjaa”. Ei sitten tullut mielen viereenkään katsoa sinne… Säikähtänyttä tätiä sitten lepyteltiin voikukilla. ”Here, I got you some flowers.” Sanomattakin selvää, että tälle ninjalle ei voinut kauaa olla vihainen. 🙂

20140428_143020.jpg

20140429_104931.jpg

Vauvojen mentyä päiväunille sain yleensä hetken hengähdystauon, jotta sain keittiön (väliaikaisesti) siivottua, syötyä lounaan ja juotua kahvit rauhassa. Yhtenä päivänä tein itselleni herkkusalaatin pinaatista, mansikoista, karamellisoiduista pekaaneista ja ricotta-juustosta. Samaan syssyyn tein sitten vielä elämäni ensimmäisen kuuman laten ihan itse (jäälatteja olen kyllä aiemminki tehnyt). Ja tuli hyvää!

20140429_111352.jpg

20140430_074108.jpg

Tämä innokas kissanhoitaja sai pienen matkamuiston tältä reissulta. Olen ehkä sata kertaa sanonut, että kissat eivät välttämättä ole halituulella 24/7, ja rimpuileva eläin pitää päästää sylistä pois. No, yhtenä päivänä huomioni oli taas jakaantunut kuuteen eri suuntaan päiväulkoilun aikana, ja yhtäkkiä havahduin tytön vertahyytävään huutoon. Juoksin katsomaan, ja kappas, kissa oli raapaissut korvaan oikein kunnon vekin. Ei todellakaan mikään pintanaarmu, vaan sitä luokkaa, että teki mieli lähteä heti ensiapuun. Onneksi naapurissa asusteli sairaanhoitaja-täti, joka tuli tsekkaamaan korvan tilanteen. Puhdistuksen ja laastarin jälkeen jäätiin odottelemaan talon isäntää, joka on lääkäri. Hän sitten liimasi korvan kuntoon, joten tikeiltä onneksi säästyttiin.

20140430_122527.jpg

Kotimatka oli tuskin alkanut, kun molemmat typykät nukkuivat onnellisesti takapenkillä Nasu-possun, Princess Celestian ja peittojensa kera. Itse hengitin sisään upeaa maisemaa ja lauleskelin Ipodin mukana. Vaikka tätä väliä on kyläreissuilla tullutkin jonkin verran tahkottua, maisemat ovat edelleen henkeäsalpaavan kauniita. Jaksan edelleen ihmetellä sitä, miten havupuiden ja lumen keskeltä päästään kahdessa tunnissa 30 asteen helteeseen palmujen alle. Tässä pientä havainnollistavaa materiaalia siitä, miten maisema vaihtuu noiden parin tunnin aikana. Lähtötilanteesta en tajunnut ottaa kuvaa, mutta tämä kuva on vielä aika alkumatkasta. Matkan varrelle mahtuu tasankoja villihevosineen, jotka tuovat mieleen Taru Sormusten Herrasta -trilogian. Toisinaan taas tunnen olevani Tex Willerin matkassa, kun kurvaan pitkin mutkaisia vuoristoteitä Montezuman ohi, kanjoneiden läpi ja vanhoja saluunoja ohittaen. Vuoristoteillä ajaminen puolestaan tuo mieleen pikkuveljen kanssa käydyt Need for Speed -matsit, joissa pesin kaikki kulmakunnan kundit ihan mennen tullen. Näillä teillä kyllä otan ihan iisisti, varsinkin yöaikaan, kun korkeusero alkaa heittää päässä ja edellä ajavan auton takavalojen tuijottaminen tuntuu hypnoottisen unettavalta. Siksi ajelenkin mieluummin päiväsaikaan, kun ajamiseen keskittyminen on helpompaa.

20140430_131347.jpg

20140430_132054.jpg

20140430_132607.jpg

20140430_134041.jpg

Ehdin sopivasti takaisin ennen pahimpia liikenneruuhkia. En pahimmoikseen saanut kuvaa siltä vilkkaammalta osuudelta, missä on parhaimmillaan kuusi kaistaa täynnä autoja. Tällä kertaa sain onneksi körötellä kotiin ihan rauhassa. Perille päästyä tuntui vähän koomiselta kuoriutua kaikista lämpökerroksista, kun parkkipaikalla odotti tukahduttava helle.

20140430_135757.jpg

Saimme neljäksi päiväksi ihanan irtioton arjesta. Serkkujen seura on kyllä lapsille ihan lyömätöntä: lapsena omat serkkuni asuivat pääosin seitsemän tunnin ajomatkan päässä, eikä meillä ollut mahdollisuutta kyläillä arkena. Olen siksi äärettömän onnellinen siitä, että lapsillani on paljon samanikäisiä serkkuja, joiden kanssa pääsemme kyläilemään puolin ja toisin säännöllisesti. Toki oli mukava palata kotiin ja saada arkirutiinit taas käyntiin. Ehdimme sopivasti valmistelemaan esikoisen 3-vuotissynttäreitä – niistä lisää huomenna. 🙂

 

x Hanne

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *