Koti-pizza with a twist

Pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta. Päivät tuntuvat vain vilisevän ohi, kun on niin paljon vielä käytännön asioita hoitamatta tähän muuttoon liittyen. Virastoissa juoksemista, valtion virkamiehille soittelua, auton ostoa, sisustamista… Nämä asiat ovat puuduttavia ja hankalia jo itsessään, mutta kahden pienen tytön kanssa niistä tulee vähintäänkin mielenkiintoisia. Tunteja on uhrattu eri asioiden hoitamiseen, ja rahaa palaa siinä sivussa lastenvahdin palkkaan. Ai miksikö emme vain ota lapsia mukaan? No, lopputulos on yleensä se, että kaksivuotias saa aikaan pienen tulvan suurlähetystössä leikkiessään vesiautomaatilla, ja vauva huutaa täyttä kurkkua nälkäänsä. Syöttäminen ei tietenkään onnistu, koska mitään hoitolaukkua ei virastoihin saa tuoda sisälle. Ja on muuten hienoa myös juosta taaperon perässä Social Security -officessa, jonka virkaintoinen vartija käskee pitämään lasta koko ajan sylissä tunnin kestävän paperisodan ajan. Epäonnistuneen kahlitsemis- ja rauhoitteluoperaation jälkeen (lapsen, ei vartijan) kuivaksi vasta opetteleva tyttö tietysti pissaa nahkasohvalle, ja myötätuntoinen naisvirkailija hymähtelee mieheni kärsimättömyydelle. Ja tämä kaikki neljänkymmenen asteen kuumuudessa. Brilliant.

Pääni kuhisee erilaisia postausideoita, mutta kaiken tämän hässäkän keskellä on lievästi sanottuna haasteellista löytää aikaa kirjoittamiseen, kuvien ottamiseen ja niiden käsittelyyn. Kunhan asiat vähän rauhoittuvat, lupaan tsempata: tulossa on asiaa muun muassa outlet-löydöistä ja sisustuksesta, sekä vähän syvällisempää pohdiskelua viime viikkojen tunnelmista.

Tähän väliin kuitenkin halusin jakaa tämän ihanan (ja helpon!) reseptin, jota muokkailin sister-in-law´n ohjeen pohjalta. Vesi nousee kielelle jo tätä ateriaa muistellessa! Käytin tähän edellispäivän lohifileiden tähteet, joten lohtakaan ei tarvinnut erikseen kypsytellä. Here you go.

 

ricottapizza.jpg

 

Tarvitset: 

Naan-leipää

Oliiviöljyä

Kypsennettyä lohta

Ricotta-juustoa (fetakin käy)

Retiisiä

Tuoretta korianteria

 

1. Sudi naan-leivät kevyesti oliiviöljyllä ja paista uunissa viitisen minuuttia, asteita semmoinen parisataa.

2. Pilko retiisi, lohi ja korianteri sopivan kokoisiksi paloiksi.

3. Täytä pizza ja laita se vielä muutamaksi minuutiksi uuniin.

4. Mitä vielä odotat? Syö se! 🙂

 

Tästä ei ruuanlaitto enää parane. Helppoa, maukasta ja terveellistä! 

 

x Hanne

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *