MAAILMAN PARAS DUUNI

Tulin tänä iltana kotiin puoli yhdeksän maissa. Ulkona oli jo pimeää, jalkoja pakotti pitkän päivän jälkeen.

Nousin autosta, selässä kitara, kainalossa painava nuottikassi sekä tyhjäksi syöty kylmälaukku, toisessa kädessä nuottiteline. 

Hymyilytti. Mulla on maailman paras duuni!

Ai miksi? Kahdentoista tunnin työpäivä minuuttiaikataululla ei välttämättä todellakaan ole mikään ihannetyöpaikan merkki. Silti olen koko syksyn tullut kotiin hymyillen, ihmetellen sitä, miten onnekas olenkaan saadessani tehdä tätä työtä. Totuuden nimissä en tee pitkiä työviikkoja musiikinopettajana: tällä hetkellä minulla on satunnaisia luokanopen sijaisuuksia lukuunottamatta yksi ainoa täysi työpäivä koululla, jonka lisäksi annan kolmena muuna iltana / iltapäivänä yksityisopetusta. Tällä hetkellä siis opetan luokkamuotoisesti musiikkia eskareista kutosiin, vedän bändiä ja opetan kahtatoista yksityisoppilasta – työtunteja viikossa kertyy noin 20. En kuitenkaan missään nimessä kaipaa 40-tuntista työviikkoa, vaan olen todella tyytyväinen nykytilanteeseen: tällä järjestelyllä ehdin olla keskiviikkoa lukuunottamatta kaikki päivät kello kolmeen asti omien lasteni kanssa. 

Teen sitä, mitä todella rakastan. Huolehdin oikeasta soittoasennosta, hion jousikäden kaarta ja pieniä ranneliikkeitä, harjoitutan akordeja ja sointuja, nakutan metronomina monta tuntia viikossa, etsin koko ajan uutta soittomateriaalia, kehittelen rytmipelejä ja monistan laulunsanoja. Innostun ja innostan, hämmästyn kerta toisensa jälkeen lasten oppimiskyvystä ja tietomäärästä. Esimerkiksi tänään. Puhuimme 7-vuotiaiden kanssa siitä, mikä on säveltäjä.

”Mrs. K, can you play the Beethoven Symphony number 5? The one that goes like, ta-ta-ta TAA!” 

No itse asiassa, tällä hetkellä juuri tankkaamme kyseistä kipaletta sinfoniaorkesterimme kanssa. Mutta mistä 7-vuotias voi sen tietää!?

Olen pitänyt opettamisesta niin kauan kuin muistan, ja se on kliseisesti ollut unelma-ammattini nelivuotiaasta lähtien (paitsi yläasteella, jolloin päätin etten ikinä milloinkaan koskaan ryhdy ainakaan opettajaksi – sen verran paljon skeidaa yläkoulun opettajat saivat niskaansa). Luokanopettaminen on kivaa sekin, mutta musiikinopetus nostaa opetuksen vielä ihan uusiin sfääreihin. Taito-ja taideaineet ovat lapsille lähes poikkeuksetta päivän kohokohtia, ja minun roolini on tehdä lasten kanssa kaikenlaista kivaa. Hyvin vähän joudun puuttumaan mihinkään kurinpidollisiin asioihin, vaan saan keskittyä tunneilla oppilaiden kanssa yhteismusisointiin ja -lauluun ihan rauhassa. Ryhmäopetus on huippua siksi, että lauluvoima on aika mahtava, ja yhteissoitolliset mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Yksityisopetuksessa taas saa antaa oppilaalle henkilökohtaista huomiota ja näkee todella läheltä yksilöllisen kehittymisen kaikkine rajapyykkeineen. 

Oppilaan lisäksi tutustuu väistämättä myös oppilaiden perheisiin. Viikoittaisiin kohtaamisiin mahtuu yllättävän paljon kaikenlaista, ja ihan huomaamatta pääsee todella lähelle toisten arkea ja erilaisia elämäntilanteita. Soittotuntien taustalla valmistetaan päivällistä, hiljennetään kova-äänisesti leikkiviä pikkusisaruksia ja tehdään läksyjä. Käyn myös pitämässä soittotunteja perheessä, jossa on immuniteettisairaudesta kärsivä lapsi, joten tunnit pidetään sairaalamaski päällä eikä sisälle ole tulemista ennen käsidesin laittamista. Toisen perheen luokse mennessä tiedän odottaa ulko-ovelle juoksevaa jättikokoista koiraa, joka meinaa revetä liitoksistaan minut nähdessään, ja pissaa joka kerta lattialle silkasta innostuksesta. Tiedän lasten lemmikkien nimet ja saan kuulla ensimmäisten joukossa tärkeimmät uutiset.

Työyhteisöni on myös vertaansa vailla. Kaikki koulun opettajat ovat huipputyyppejä, ammatillisesti erittäin omistautuneita mutta silti rentoja. Heidän kanssaan tulee sijaispäivinä juteltua kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, ja vähintään kerran kuussa opettajat kokoontuvat viettämään iltaa yhdessä. Oppilaat ovat kertakaikkiaan suloisia, hyväkäytöksisiä ja helposti innostettavia. Lyhyessäkin ajassa saamme aikaan kaikenlaista! Monesti oppilailta tulee joko sanallista palautetta tai jokin söpö pikku piirustus, ne piristävät aina päivää. Tälläkin viikolla sain monta liikuttavaa piirustusta ja kirjettä. Pomo muistaa myös joka käänteessä kiittää hyvästä työstä, ja tänään hän yllätti opettajat tuomalla jokaiselle Starbucksia kesken työpäivän!

Tällä hetkellä koulumme kampanjoi saadakseen uusia oppilaita, ja koulun PR-edustaja innostui valtavasti musiikinopetuksestani. Sen seurauksena sain juuri kuulla, että seuraavan kuukauden sisään luokkaani saapuu TV-kuvausryhmä, joka tekee uutisjutun luotsaamastani musiikinopetuksesta. Tässä nyt sitten valmistelemme kaikenlaista kivaa TV-kameroita varten :)  

 

—

 

Välillä työviikot ovat väsyttäviä, eritoten silloin, kun univelka painaa ja sijaisuudet osuvat tietysti juuri niille viikoille. Silti en ole kertaakaan ajatellut, ettei kyllä yhtään kiinnosta lähteä töihin. Opettajan työn ehdoton suola on ihmisläheisyys, ja vaikka jatkuva saatavilla olo onkin välillä haastavaa, siitä kummasti saa kuitenkin iloa ja energiaa päivään. Vaikka iltaisin toki on kaikkensa antanut olo, silti menen nukkumaan hyvällä tuulella. :) 

 

Mikä sinun työssäsi on antoisaa?