MUISTOJEN KAUPUNKI
Suomen kesiin on kuulunut perinteisesti ystävätriomme reissu Tallinnaan. Tänä vuonna päätimme Viron sijaan harrastaa kotimaan matkailua, ja arvoimme jonkin aikaa Hangon, Turun ja Porvoon välillä. Päädyimme kuitenkin vanhaan opiskelukaupunkiini Turkuun, jossa on lukuisia kivoja ravintoloita, kahviloita ja pikkuputiikkeja. Sääkin sattui suosimaan, joten roadtrip oli varsin onnistunut!
On jotenkin jännä fiilis olla Suomessa turistina, vieläpä vanhassa kotikaupungissa. Sitä katselee vanhoja tuttuja paikkoja ihan erilaisten lasien läpi; kaikki näyttäytyy jotenkin eksoottisempana. Ne paikat, joissa ennen säännöllisesti kävin, ovat nyt vieraita. En enää polje syysiltana ravintolalaivojen ohi Aurajoen varrella, vaikka muistan vieläkin märkien lehtien tuoksun.
Tutut paikat herättävät välähdyksenomaisia muistoja. Tuossa on kirkko, jossa esiinnyin Kampus Sinfonietan kanssa. Tuolla kadulla on asunto, johon muutin ystävieni ja sekalaisten romujeni kanssa, mieli täynnä odotusta. Tuolla on vakkarikahvilamme, ja tuossa juna-asema jolta matkustin viikonlopuksi kotiin.
On jotenkin hauskaa tallata samoja katuja, joita silloin seitsemän vuotta sitten pyöräili menemään tuoreena kasvatustieteen ylioppilaana. Tyylini on muuttunut ja olen oppinut juomaan kahvia mustana. Olen mennyt naimisiin ja minusta on tullut äiti. Silti jossain siellä on olemassa tyyppi, joka edelleen nauraa samoille tyhmille jutuille, rakastaa päämäärätöntä kaupungilla vaeltamista ja osaa White Flagin sanat ulkoa.
Oi ihana Turun murre <3
Miten ihanaa on löytää tutusta kaupungista uusi kahvila, josta saa jotain muuta kuin geneerisiä kahvilaherkkuja, ylihinnoiteltuja pakastepullia ja kitkerää suodatinkahvia. Taisimme käydä läpi puolet MeNaisten suosittelemista kahviloista ja ravintoloista Turussa :D Salaattilounas, latte ja mutakakkua tyylikkäässä Tiirikkalassa, jonka jälkeen muutama sisustusliike ja design-kauppa. Toiset jälkkärit ja Chai-latte Gaggui-kaffelassa, jossa oli ihana valo. Ikkunashoppailua Outlander-hengessä ja haahuilua kauppahallissa. Illallinen Tintån legendaarisista pizzoista nautiskellen, jonka päälle vielä yksi herkkuhetki kahvilassa, jonka nimeä en enää muista.
Päivän aikana söin niin paljon, että kalorilaskurini heittäisi varmaan kärrynpyörää silkasta järkytyksestä (tervetuloa gestaatiodiabetes!)… Hekumoin nostalgisissa fiiliksissä ja manailin tuulessa nousevia mekonhelmoja. Hymyilin sille, miten turisti olenkaan kameroineni. Mietin, miten onnellinen olenkaan näistä ihmisistä ja siitä, että pääsen näkemään rakkaitani edes kerran vuodessa. Viis siitä, vaikka kolmen vuoden aikana lentolippuihin uhratulla rahasummalla olisi kerryttänyt ihan mukavankokoisen omakotitalon käsirahan.
Nämä ovat niitä asioita, joille ei voi laittaa hintalappua.
Kotimatkalla sade hakkasi ikkunaan maisemien vaihtuessa hiljaa tutumpiin.
Olo oli raukea ja onnellinen.