Vuodessa moni asia Suomesta ehtii unohtua. On jotenkin tosi absurdi tunne havainnoida omaa kotimaata ulkopuolelta käsin, kun kaikki on samanaikaisesti tuttua ja kuitenkin vierasta. Vähän kuin yrittäisi aamulla muistella yöllä näkemäänsä unta ja sen tavoittaa sen fiilistä, kun jäljelle on jäänyt vain utuinen muisto.

Luonnon vihreys. Ensimmäiset päivät haukoin henkeä joka kerta katsellessani kirkkaanvihreänä hohtavaa maisemaa. Arizonan aavikolla ei kuki kuin kaktus (ja sekin hyvin lyhyen aikaa), joten Suomen vihreys sokaisee joka kesä kotiin palatessa. Välillä pitää oikein hieroa silmiä ja nipistää itseään: tämä maisema on totta, sitä ei ole kukaan photarilla parannellut. 

Iltojen valoisuus. Miten voi olla mahdollista, että aurinko paistaa täydeltä taivaalta vielä iltakymmeneltä? Pimennysverhoista huolimatta pieni unettomuus on vaivannut viime aikoina, ja lapsillekin on himppasen hankalaa tähdentää, että teidän nukkumaanmenoaikanne oikeastaan meni jo muutama tunti sitten… Oman lisänsä unettomiin öihin tuo toki tämä vatsassa mylläävä tulevaisuuden Cristiano Ronaldo.

Sään epävakaisuus. Kun asuu Yhdysvaltojen aurinkoisimmassa osavaltiossa, jossa voi kulkea vuoden ympäri flippareissa, on pieni kulttuurishokki tottua tsekkaamaan Forecan tuntiennuste päivittäin. Sataa – paistaa – sataa – paistaa; on ihan normaalia, että säätila heittää päivässä seksihelteistä jääkauteen. Jos aamulla herätessä paistaa aurinko, se ei vielä tarkoita sitä, että kannattaa suunnitella piknikkiä iltapäivälle – tai edes parin tunnin päähän. Kun paistaa, on paree jättää kaikki hommat siihen ja mennä heti sinne ulos, koska tunnin päästä taivaalta sataa jo mummoja. (Eilen manailin pariin otteeseen, kun aamun kaunis sää vaihtui sadekuuroon heti puistoon selvittyämme. Sinnittelimme puistossa pakollisen tunnin kunnes luovutin, aurinkoa tuskin enää näkisimme. Mutta eiköhän se pirulainen tullut pilvien takaa heti, kun kurvasimme kotipihaan syömään lounasta…)

Lilliputtikokoiset pakkaukset, astiat, tiet ja autot.. Siis mitä ovat nämä miniatyyrikokoiset maitopurkit, muropaketit ja kaikki pakkaukset ylipäätään? Tuntuisi ihan höhlältä kantaa litran kartonkeja kaupasta tusinatolkulla, kun voi kerralla ostaa gallonan. Desin vetäville juomalaseille ja kahvikupeille hihittelen jatkuvasti, tunnen itseni ihan nukketalon asukkaaksi – Jenkeissä kun kaikki juomat kahvista vesipulloihin tulevat mammuttikokoisina. Liikenteessä naurattaa, kun tiet ovat niin kapeita että hyvä kun kaksi kauppakassin kokoista autoa mahtuvat toisensa ohittamaan. Ja niin, niitä kauppakasseja ei Phoenixissa juuri näe, kun kaikki ajavat korotetuilla truckeilla tai katumaastureilla. Ei ole mitään urbaania legendaa, että Amerikassa kaikki on isompaa… 

Eksessiivinen kahvinjuonti plus kahvileivät. En käsitä, mitä määriä suomalaiset juovat päivässä kahvia! Meillä kotona on koko ajan pannu kuumana. Eikä kahvia tietenkään voi juoda vain kahvina, vaan sen kanssa tarjotaan aina jotain kakkua, keksiä, jätskiä, suklaata, pullaa… you name it. Jatkuva kyläpaikoissa juokseminen alkaa tuntua ja kohta myös näkyä, kun päivässä vetää järjettömän määrän kofeiinia sekä erinäisiä herkkuja sen sivutuotteena. Kotona en juuri koskaan syö mitään sokeripitoista, mutta vannon, että pelkkä Helsinki-Vantaalle laskeutuminen aiheutti kroonisen sokerikoukun. Mahahaava ja raskausdiabetes, täältä tullaan!

Bensan hinta. Ei tarvinne lisäselvitystä.

Karjalanpiirakat ja ruisleipä. Voi morjens, onko väärin vetää näitä puoli tusinaa päivässä (tietysti Oivariinilla ja Oltermannilla omnomnom…). Ette oikeasti käsitä miten onnekkaita olette, kun saatte roudata näitä kaupasta puoli-ilmaiseksi! Kotona olen tehnyt karjalanpiirakoita muutaman kerran, mutta ruisleivän leipomisen saloihin en vielä ole ehtinyt / uskaltanut vihkiytyä. 

Nopea elektroninen asiointi. Passien uusiminen oli lapsellisen helppoa, kun valokuvaamosta lähetettiin kuvat suoraan Poliisin lupajärjestelmään, ja passihakemuksenkin voi täyttää vaivattomasti ja nopeasti netissä. Mihinkään ei tarvitse enää itse mennä henkilökohtaisesti käymään saatika soittaa, kun kaiken voi hoitaa anonyymisti ja sanaakaan kenenkään kanssa vaihtamatta kotisohvalta. Siinä kuulkaa jäävät jenkkien drive-in -palvelut kakkoseksi. On ihan käsittämätöntä, miten nopeasti asiat hoituvat täällä, kun kotipuolessa kaiken joutuu hoitamaan old schoolisti henkilökohtaisella käynnillä tai puhelinlangoilla roikkumalla.

Bonuksena asia, joka on vuodessa muuttunut huikeasti parempaan suuntaan: asiakaspalvelu! Suomalaista asiakaspalvelua (tai sen puutetta) aina morkataan, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että jokainen asiakaspalvelukokemukseni viimeisen parin viikon ajalta on ollut poikkeuksetta positiivinen. Kaupan kassat, kahviloiden baristat ja virastojen virkailijat ovat kaikki olleet todella ystävällisiä, palveluhenkisiä ja puheliaita! Ei jälkeäkään tuppisuisesta ja hymyttömästä yleisilmeestä. Kuka väittikään, etteivät suomalaiset hallitse small talkia?

Translation: Things you forget about your home country in less than a year. 

Disclaimer: Postaus on kirjoitettu kieli poskessa, eikä bloggaaja ota vastuuta mahdollisista palkokasveista kenenkään klyyvarissa. Tarkoitus ei ole vertailla kahden maan paremmuutta, vaan kirjata spontaaneja havaintoja.