KESÄN BUCKET LIST

Kesän ehkä eniten hoetuin kysymys on tyypillisesti se, mitä aiot tänä kesänä tehdä.

Rehellisyyden nimissä tämä kesä tuntuu kuluneen aika paljolti laiskoihin aamuihin ja rötväyspäiviin, vaikka toki on myös kyläilty paljon. Silti kesään latautuu jokaisella joskus aika kohtuutonkin määrä odotuksia siitä, mitä pitäisi ehtiä tehdä. Itse saan onneksi lomailla koko kesän ja nollata aivoja kunnolla uutta kouluvuotta varten, ja vähän toisaalta tunnen sääliä niitä kohtaan, jotka joutuvat toteuttamaan kaikki lomahaaveensa muutaman viikon aikana – eihän se riitä mihinkään! Itse olen siinä mielessä (omasta mielestäni, toim. huom.) etuoikeutettu, että Helsingin läheisyydessä majaillessa moni must-paikka on jo lähellä, eikä tarvitse ajaa esimerkiksi koko maan poikki päästäkseen risteilylle. 

Tänä kesänä on jo koluttu aika moni paikka, mutta bucket-listille toki mahtuu muutakin menoa ja tekemistä. Tässäpä listaan muutama, ja nämä eivät sitten ole missään tärkeysjärjestyksessä.

IMG_20150704_140537.jpg

No se Birgitta. Kyllä lunasti kaikki odotukset, ja vähän enemmänkin!

 

HELSINKI

1. Kaffet Esplanadilla – check: koettu jo parikin kertaa Kappelissa ja Teatterissa

2. Birgitta Hernesaari – check, ja oli muuten maittava burgeri! Erikoismaininnan saavat silti makoisat perunat majoneesin kera.

3. Linnanmäki – tähän odotellaan vielä suotuisampaa säätä, katsotaan ovatko sääjumalat suosiollisia… Tahtoo hattaraa ja hurvittelua!

4. Korkeasaari – check, sadesäätä uhmaten lähdimme reissuun, ja päivä ylittikin kaikki odotukset!

5. Pihlajasaari – check, käytiin kokemassa tämä Juhannuksena

6. Suomenlinna – jokakesäinen must, tänä kesänä emme vielä ole ehtineet

7. Puistopiknik – check, toteutettiin vanhan työporukan kanssa! 

 

REISSUT

1. Mökkimatka Vuokattiin – coming up, tänne menemme heinäkuun lopussa!

2. Tyttöreissu Viroon – check, sekä päiväristeily että viikonloppumatka toteutettu

3. Naantali & Muumimaailma – check, käytiin kokemassa tiistaina! (Tästä tulossa postausta myöhemmin.)

4. Tyttöjen päiväretki Hankoon – toivottavasti saamme järjestymään tänä viikonloppuna

5. Rehndahlin kotieläinpiha Kirkkonummella – check, voi kun tytöt tykkäsivät tästä!

6. Rantasauna ja talviturkin heitto – check, kiitos kaverin vanhempien rantamökin

7. Tuttujen retkimaastojen koluaminen kotikonnuilla – check, yritin jopa itse sytyttää nuotion siinä kuitenkaan onnistumatta…

 

20150701_125342.jpg

Tutut retkimaastot parin kilsan päässä lapsuudenkodista. Rakastan näitä maisemia!

IMG_20150703_180148.jpg

Täällä heitettiin talviturkki, nukuttiin päiväunet riippumatossa ja grillailtiin hyvää sapuskaa…

 

KULTTUURI

1. Ulkoilmakonsertti – check, koettu eräänä erittäin aurinkoisena päivänä kesä-Helsingissä! 

2. Kesäteatteri – toivottavasti toteutuu tulevana viikonloppuna. Kaveri suositteli Mustikkamaalla pyörivää Seitsemän Siskoa -näytelmää.

 

IHMISET

1. Illallinen tms. kahdestaan miehen kanssa – lounas on jo toteutettu, mutta kahdestaan pitäisi päästä vielä illastamaan!

2. Illallinen ystäväpariskuntien kanssa ilman lapsia – suunnitelmissa ensi viikolle

3. Vierailu mummilassa – check, montakin kertaa

4. Vierailu mummulla Pohjois-Pohjanmaalla – tulossa toivottavasti Vuokatin-reissun yhteydessä

5. Päiväkyläily ystävillä Raumalla ja Turussa

6. Ohikulkumatkan kaffet Jyväskylässä ystävien luona

7. Reunion vanhojen opiskelukavereiden kanssa Helsingissä – check, mikä mahtava idea kokoontua näin vuosien jälkeen!

8. Lukuisat kyläilyt ystävien luona – check, vielä pitäisi muutamien luokse ehtiä 🙂

 

IMG_20150704_180608.jpg

Neljä iloista Suomi-lomalaista 🙂

Suhteet Oma elämä Suosittelen

TALLINN OUTFITS PART 1

IMG_4908.JPG

IMG_4905.JPG

Tallinnassa on reissattu tänä kesänä jo pariinkin otteeseen: ensin pikkusiskon kanssa päiväseltään graduation-matkalla, ja nyt viikonloppuna kävimme ystävieni kanssa äitien hermolomalla ihan yön yli. Ensimmäisestä reissusta kirjoittelinkin jo jotain, ja lupailin myöhemmin palata asukuvien merkeissä. Tekninen osaaminen tai ainakaan siihen vaadittavat lehmänhermot eivät todellakaan ole ominta osaamisaluettani. joten olen lykännyt piuhojen kanssa saikkaamista viimeiseen asti. Oman läppärini muisti taitaa olla niin tukossa lukuisista siivousyrityksistä huolimatta, että se ei suostu ottamaan kameran muistikortilta enää vastaan yhtäkään kuvaa. Joudun siis siirtämään aina kuvat pöytäkoneelle, sieltä ulkoiselle kovalevylle, sieltä omalle läppärille pieninä osina, sieltä Picasaan kuvankäsittelyyn (lähinnä kirkkaudet ja kontrastit sekä resizing) jotta ne mahtuisivat myös blogiin. Tässä oli vielä ulkoisen kovalevyn piuha hetken hukassa, joten ihan helpoimman kautta kuvien kanssa ei ole taaskaan menty. Tähän on varmasti myös joku järkevämpikin tapa, mutta eihän tällainen tekniikka-amatööri sitä tietenkään tiedä. Oh well… Nyt saatte siis kännykkäräpsyjen sijaan vähän parempaa kuvamatskua.

IMG_4903.JPG

IMG_4900.JPG Voi luoja oikeasti, tämän pitkäsäärisen blondin kanssa matkustelu on kyllä niin huvittavaa hommaa. Koskaan ei tarvitse odotella kauaa, että on lauma miehiä kimpussa… Tämänkin kuvan ottamishetkellä sain hätistellä viisi nuorta miestä siskoni kimpusta jatkamaan matkaa. Neitiä huomio ei tunnu häiritsevän, hän jaksaa paparazzille poseeraamisen lomassa hymyillä kauniisti heipat ihailijoille 😀 (Tällä kertaa huomionosoituksiin onneksi sai suhtautua huumorilla, aina innokkaimmat ihailijat eivät todellakaan ole mitenkään hyväntahtoisia tai hyväkäytöksisiä. Jotenkin välillä ottaa ihan älyttömästi aivoon se, miten aikuiset miehet saattavat kommentoida nuoren tytön ulkonäköä… Mutta se onkin jo ihan toisen postauksen aihe.)IMG_4938.JPG 

Tallinnan asu määrittyi pitkälti sään perusteella: aamulla oli älyttömän kylmä, ja varmin tapa pysyä lämpimänä on pukeutua kerroksiin. Näin siis nytkin, tuossa t-paidan ja takin välissä oli aamulla vielä pitkähihainen college (siitä tulossa kuvia toiseen Viro Outfits -postaukseen). Otin kahdet kengät mukaan, sillä aamun viimassa oli kivempi käppäillä ihan umpinaiset kengät jalassa. Silti pedikyyrin jälkeen koin järkevämmäksi sujauttaa flipparit jalkaan, jotten heti pilaisi vaivalla tehtyä työtä. Kävelimme onneksi sen verran rauhassa, että sandaaleilla pärjäsi oikein mainiosti. 

Vaatteiden ostajana olen nykyään tosi nirso materiaalien suhteen, ja enää ei todellakaan riitä se, että vaate mietyttää visuaalista silmää. Sen pitää olla mukavaa ja kestävää materiaalia, ja tarkistan yleensä myös saumat, napit ja vetoketjut. Vaatteen pitää olla jotain muuta kuin ”ihan kiva” tai sinne päin, eikä halpa hintakaan ole peruste ostamiselle. Hankin yleensä vaatteeni joko outleteista, kierrossa ystäviltä tai joskus harvoin alennusmyynneistä. Nyt Jenkeissä asuessa en ole tainnut kertaakaan ostaa mitään normaalihintaisena. Tällä kertaa tämäkin asu koostuu löydöistä ja kierrätetyistä kamoista.

IMG_4936.JPG

SUNNIES Prestige JACKET Last Chance / Second hand T-SHIRT American Eagle JEANS Guess PURSE Mango SANDALS Michael Kors

Asun ainoa normaalihintainen asia on uudet aurinkolasit, jotka bongasin laivan Tax Freesta. Merkki oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta polarisodut linssit vakuuttivat minut puolelleen. Aiemmat shadet ostin Kenneth Cole -merkiltä, mutta niistä tuskin näkee läpi, joten uusille arskoille oli todellakin tarve. Parinkympin hinta ei päätä huimaa, joten lasit pääsivät tiukahkon seulani läpi ostoskoriin. Takin sain reissuun siskolta, joka osti sen alunperin Last Chance -outletista muutamalla dollarilla. T-paita taas oli ystävän vinkki: normaalisti en ikinä käy ns. ”tavallisissa” vaatekaupoissa, mutta näin tämän paidan ystäväni yllä Mexicossa ja ihastelin sen unelmanpehmeää materiaalia sekä originaalia leikkausta. Kävin sitten hakemassa omani pois kuleksimasta, kun se vielä sattui olemaan alessa (kaksi yhden hinnalla, joten ostin mustan ja valkoisen). Muotoilevat mustat farkut löytyivät keväällä Tanger Outletin Guess-myymälästä, 50 dollaria ei todellakaan näistä housuista ollut paha hinta. Voisin asua näissä housuissa, ne käyvät asuun kuin asuun! Laukun ostin viime kesänä Mangon alesta, ja sandaalit siskon innoittamana TJ Maxx -outletista nyt keväällä. 

Eipä sitä näin arjessa ajattele, että kulkee jatkuvasti tarjouskamoissa, mutta lähtökohtaisesti kaikki omistamani vaatteet on hankittu pilkkahintaan. Kun vähän jaksaa kaivella ja venailla sopivan löydön vastaantulemista, niin ei tule enää tehtyä kamalasti huteja! 

IMG_4939.JPG

IMG_4944.JPG

IMG_4910.JPG

Ahhh. Nämä Tallinnan vanhan kaupungin kadut ovat sulattaneet sydämeni täysin… Nuo pastellivärit ovat yksinkertaisesti lumoavia, eritoten aurinkoisina päivinä.

IMG_4930.JPG

SUNNIES Mexico SHIRT Last Chance JACKET Michael Kors JEANS BikBok SHOES Converse PURSE Kenneth Cole (ylempänä kuvissa) 

 

Sisko kirjaimellisesti uusi garderobinsa vaihtarivuoden aikana. En tajua edelleenkään, miten hän sai kartutetun omaisuutensa Suomeen… Minä toin yhden laukullisen neitokaisen takkeja ja asusteita, hän sai sitten itse onneksi tuotua loput rytkyt mukanaan. Nuoren naisen palkat taisivat aika lailla huveta shoppailuun, vaan mikäpäs siinä – tämä on nyt se vaihe elämässä, kun saa luvan kanssa törsätä vain ja ainoastaan itseensä. Onneksi sisko on viisaampi kuin minä 18-vuotiaana, eikä ostele maanisesti halpisrättejä, vaan miettii ostopäätöksensä harkitummin ja panostaa laatuun. Tässä asussa kaikki paitsi farkut ovat Jenkki-outleteista. Phoenix on kyllä shoppailijan paratiisi – jos joku teistä lukijoista kaipailee vinkkejä Jenkeissä ostosteluun, niin täältä pesee! 😉 Tärkeintä lienee, että pitää jonkinlaisen järjen mukana siinä touhussa, halvat hinnat kun voivat helposti sokaista tekemään hätiköityjä päätöksiä. Itse olen pyrkinyt eroon järjettömästä kuluttamisesta, enkä ostele uutta kamaa jatkuvasti vain siksi, että siihen olisi mahdollisuus. Muutaman kerran vuodessa käyn tekemässä täsmäiskun luottopaikkoihin, ja sillä sitten pärjää aika lailla vuoden ympäri. 

Minkälaisia kulutustottumuksia ja shoppailuperiaatteita teillä on?

IMG_4934.JPG

Muoti Ostokset Päivän tyyli