Ihana viikko takana! Laskeskelin, että jokaiseen päivään on mahtunut yksi tai useampi kohtaaminen ystävien kanssa. Lähes vuoden erossaolon jälkeen on ollut paljon kuulumisia ja tarinoita jaettavana, ja kahvikupposen äärellä on tullut istuttua lukemattomia kertoja. Vuodessa ehtii tapahtua niin paljon: ammattiin valmistumisia, väitöskirjan tekoa, uusia perheenjäseniä, muutto- ja rakennusprojekteja, kihlautumisia ja naimisiinmenoja. Isoja asioita, joiden missaaminen välillä turhauttaa. Eniten kuitenkin on ikävä niitä pieniä asioita, joita ystävien kanssa tulee arjessa jaettua. Hermoilupuheluita, puistossa käymistä, lasten toilailuja, normaalia arkikyläilyä pinaattilettujen ja valmispullan äärellä. Sillä niistähän se elämä enimmäkseen muotoutuu, arjen ohikiitävistä hetkistä – ei pitkään valmistelluista ja huolella suunnitelluista juhlista, joissa on pitopalvelu ja ykköset yllä. Vaikka toki nekin ovat hienoja hetkiä.

Nämä kuvat otettiin sunnuntai-iltana sen jälkeen, kun kävimme juhlimassa ystäväni pienen (tai ei enää niin kovin pienen) pojan 4-vuotissynttäreitä. Tämä pieni poika oli viikon ikäinen, kun juhlimme neljä vuotta sitten juhannushäitämme. Tuoreet vanhemmat pääsivät häihin jakamaan tärkeän päivämme, kun vastasyntynyt jäi isoäitinsä hellään huomaan, onneksi kuitenkin lyhyen ajomatkan päähän. Poika taitaa edelleen olla yhtä easy-going, touhuaa aina pieni pilke silmäkulmassa hyväntuulisena omia juttujaan. Hullua muuten, että häistämme on jo neljä vuotta aikaa! Tällä kertaa juhlimmekin hääpäivää molemmat eri mantereilla: pitää varmaan ottaa hääpäivän kunniaksi date-night, kunhan pääsen kotiin hubbyn kainaloon. 🙂 Pieni ikävänpoikanen kyllä uhkaa iskeä, juhannusromantiikka taitaa nostaa neljän vuoden takaiset umpirakastuneet fiilikset esiin.

DRESS Ross SANDALS Franco Sarto PURSE Holly&Whyte by Lindex

Upea kampaukseni on pikkusiskon käsialaa: vesiputousletti, josta lähtevät suortuvat on kiharrettu. Tähän hänellä taisi mennä 15 minuuttia, kun taas minulta poropeukalolta varmaan tuhraantuisi tällaiseen yritelmään tuntitolkulla aikaa ja menetettyjä hermoja. Olen muutenkin luonteeltani aika kärsimätön (paitsi töissä), joten kaikki kampausviritelmät jäävät yleensä hyvin vähäisiksi. Ehkä alan ottaa siskolta yksityisopetusta, tyyliin helppoja kampauksia for dummies, ja voin vastapalvelukseksi antaa hänelle Masterclass-opetusta keittiön puolella. 😀 Olen täällä vanhemmilla kesää viettäessäni ottanut kokkaamisen omaksi huolekseni, jotta työssäkäyvällä äidilläni olisi yksi stressinaihe vähemmän. Tällä viikolla äiti tokaisikin, että voisin laittaa jonkun oman gourmet-ravintolan pystyyn. Ravintolasta en tiedä, mutta joku kahvila- /bistrotyyppinen lafka on ollut kyllä aina salaisissa haaveissani – ehkä jonain päivänä! Ehkä yllytän samalla pikkusiskon perustamaan oman kampaamon. 

Haaveidentäyteistä viikkoa,

x Hanne