Aloitin uuden asuntomme sisustamisen jo paljon ennen kuin todellisuudessa pääsimme muuttamaan. Itse asiassa, jo Suomessa asuessamme haaveilin tästä Ikean Ingatorp -pöydästä sekä Ingolf -tuoleista: ne ovat raikkaan valkoiset ja samaan aikaan maalaisromanttiset, mikä sopii omaan estetiikkaani täydellisesti. Fiksoiduin ajatukseen tästä pöytäryhmästä niin totaalisesti, etten edes harkinnut missään vaiheessa mitään muuta vaihtoehtoa. Jo Suomessa kävin kivenheiton päässä Espoon Ikeassa kaihoisasti katselemassa tätä pöytää, ja muutettuamme se alkoi muuttaa ajatuksista kollaaseihin. Voi sitä onnen määrää, kun sain sen vihdoin kotiutettua!

Tosin ensimmäinen versio piti käydä vaihtamassa, sillä pöytälevystä oli tullut puutappi läpi… Vaikka tietysti ensin vähän harmitti, sainpahan hyvän tekosyyn tehdä vielä toisen Ikea-reissun! 😀 Tai niin kuvittelin… Fiksu mieheni uhrautui pöydän palauttajaksi, etten saisi pankkitilillemme enempää tuhoa aikaan. No minäpä en niin helpolla luovuttanut, sillä listalla oli monta tarpeellista juttua, ja rahoituskin oli valmiina ystävällisen isäni laitettua tililleni sisustusrahaa. Laitoin vielä mukaan tarkan kuvallisen kauppalistan sekä käsinkirjoitettuna että elektronisena versiona. Joko arvaatte lopputuloksen? Monen tunnin reissun jälkeen takaisin tuli turhautunut ja kiukkuinen mies, joka oli jonottanut ruuhka-aikaan motarilla, eksynyt tavarataloon ja saanut kuulemma maailman huonointa palvelua. Ja 25 kohdan kauppalistalta oli tullut kotiin mukaan 9 tuotetta – tietysti vielä niitä vähemmän tähdellisiä. Kuulemma kauppalista ei ollut latautunut, koska Ikean varastolla ei ollut kenttää. (En voi sanoa koskaan kärsineeni samasta ongelmasta…) Ja se paperinen lista oli tietysti jäänyt autoon. Miehen salakavala säästösuunnitelma kuitenkin epäonnistui, sillä hänen itsepäinen vaimonsa teki sitten seuraavana päivänä kahden taaperonsa kanssa kolmannen Ikea-reissun (ja muun muassa vaihtoi miehen ystävällisesti ostaman teko-orkidean oikeaan sellaiseen). Mitäpä sitä ei unelmiensa pöydän eteen tekisi? 

I think I began decorating our apartment long before we actually moved. In fact, I was dreaming of this Ikea Ingatorp table and Ingolf chairs when we were still living in Finland: they are fresh and white, and at the same time country-romantic, which suits my aesthetics perfectly. I got so obsessed with the idea of this specific dining set that I never even considered anything else. In Finland, I would go to the Ikea close-by and admire this table from distance, and after moving to the other side of the Atlantic Ocean, this table moved into my collages. I was on cloud nine after I finally came home with it!

Well, it wasn´t so simple after all. In fact, we had to exchange the table because a peg had come through the surface… First I was pretty annoyed but then felt happy to get another excuse to go back! 😀 Or so I thought… My smart husband sacrificed himself and offered to exchange the table, probably to prevent me from doing any further damage to our bank account. Well, I wasn´t going to give in so easily. There were so many important things on my shopping list, and the financing was all planned since my wonderful dad had sent me some money for decorating our new place. I even gave my husband a detailed list, both in an old-school and an electronic version. Can you guess the end result? After a couple long hours, my frustrated and angry husband came home, complaining about the traffic, bad service and the confusing floor plan. And he had managed to purchase 9 items out of 25 – of course the less urgent ones. Apparently the electronic shopping list didn´t load properly because there was no service in the storage. (I have never had that problem!) And the paper list had of course been forgotten in the car. His sneaky plan backfired though, because his stubborn wife decided to make a third Ikea-trip with two well-behaving toddlers (among other things, I exchanged the fake orchid to a real one). What would you not do for your dream table?

Vaihdoin myös aiemmin ostamani valkoisen muoviroskiksen hopeiseen peltipönttöön, joka mielestäni toi kivan lisän muuten valkoiseen ruokailutilaan. Vaikka olen huomaamattani ostellut kaikki huonekalut valkoisina, kaipaan silti asuntoomme lisäväriä. Olohuonetta piristämään ostin graafisen mustavalkoisen maton, joka nyt ehkä sitten vähän myös rajoitti olohuoneen muita tekstiileitä. Uudet tyynynpäälliset ovat hakusessa, ja mietin ehkä vielä olohuoneeseen ripustettavia verhojakin uudemman kerran. En halua olohuoneeseen maton lisäksi kovin monta muuta hallitsevaa kuviota, vaan haluaisin pitää tekstiilit yksinkertaisina. Verhojen ripustaminen jäänee hamaan tulevaisuuteen, kunhan kiireinen mieheni ehtii asentaa tangot paikalleen. Tällä hetkellä vaihtoehdot ovat valkoiset voilee-verhot, vaaleanharmaat puuvillaverhot tai harmaa-keltakuvioiset verhot valkoisella pohjalla. Toistaiseksi kallistun viimeiseen vaihtoehtoon, mutta katsotaan miten pahasti kaksi kuviota riitelevät keskenään.

I also exchanged our previous white plastic garbage bin to a silver one, that added a little something to our otherwise white dining room. I have quite unintentionally bought all of our furniture in white, which is why I really need some color in here right now. I bought this black and white graphic rug to spice up the living room, and it´s definitely working – although it also limits the possibilities in the other textiles. I am currently looking for new cushion covers and reconsidering the curtains I had planned for the living room. I don´t want any other dominant patterns in the living room, I´d like to keep the other textiles pretty simple. Hanging the curtains will be somewhere in the (hopefully) near-future, as soon as my busy husband finds the time to put the curtain rods in place. Right now my options are sheer white curtains, light grey cotton curtains or grey-yellow patterned curtains on a white background. So far I have been pretty content with the patterned option but let´s see how badly it clashes with the black and white pattern.

Välillä olen ahdistunut koko sisustamisesta, kun kaikkea ei voi toteuttaa kerralla, ja kokonaisuuksia ei aina hahmota ennen kuin ne ovat paikallaan. Ja sitten huomaakin, ettei joku juttu toimikaan yhtään. Toiseksi, lasten kanssa sisustaminen asettaa ihan omat haasteensa: mitään koriste-esineitä ei voi laittaa järkevälle korkeudelle (hyvästi vaan mitkään koristeasetelmat) eivätkä materiaalit voi olla mitään lianarkoja tai ainakaan vaikeasti puhdistettavia. Hetken tietysti jaksoin niuhottaa valkoisen nahkasohvan tärvelemisestä ja neuroottisesti pyyhin edelleen huonekalut antibakteerisilla kosteuspyyhkeillä. Eräs lukijani kuitenkin totesi osuvasti, että kyllä niiden lastenkin jossain pitää asua eikä äidin vaan sisustaa. Ja näinhän se on!

Itse pohdiskelin tätä asiaa vielä myöhemmin niin, että eihän se sellainen ole mikään koti, joka ei kestä elämää. Eihän sellaiseen asuntoon uskalla vieraitakaan kutsua, ja itselleni vieraiden kutsuminen tekee kodin. Tajusin jossain vaiheessa, että edelliseen asuntoomme emme juuri koskaan pyytäneet vieraita, sillä se tuntui lähinnä joltain hotellihuoneelta. Tänne sen sijaan pyydän vieraita oikein mielelläni. Sohvalla varmasti siis pompitaan, ja tuolit saavat osansa tahmatassujen hellästä kohtelusta. Siitä huolimatta pidän mieluusti kotini ovet avoimena, sillä koti ei rakennu sisustuksesta vaan niistä ihmisistä, jotka niitä sohvia kuluttavat.

Ihanaa viikon alkua!

There have been times when I´ve been frustrated with the whole decorating project, when I can´t execute my plans right away, and sometimes it´s been hard to visualize ideas in my head until they are brought to life. And then noticing that it doesn´t work at all. Also, decorating with children brings another challenge: it´s impossible to even consider displaying any pretty vases or candles unless they are placed close to the ceiling (goodbye all beautiful Pinterest ideas) and the materials cannot be anything that´s hard to clean. First I was a serious nazi about the white leather couch and I neurotically wiped the furniture with anti-bacterial wipes. One of my readers nailed it in her comment, where she kindly reminded me that the kids do have to live somewhere, no matter how much the mom wants to decorate. And that´s exactly right!

Later on I was pondering this issue and came to this conclusion: my home needs to be able to handle normal life. I would never dare invite anyone to a house that cannot handle a couple of stains in the carpet or fingerprints on the couch. After our move I realized that we almost never invited anyone to our previous apartment, because it didn´t feel like a home, more like a hotel. However, I am very excited to have guests here in our new place. Yes, there will be kids jumping on the couch and little sticky fingerprints on the chairs. But I don´t care. I want to keep my door open, because it´s not the interior design that creates a home. It´s the people.

Have a wonderful week!

x Hanne