Romeo and Juliet

DSC00658.JPG

Sunnuntaina oli Scottsdale Philharmonicin toisen kauden kolmas konsertti. Tällä kertaa meillä taisi olla jonkinlainen traagisten rakkaustarinoiden teema, sillä ohjelmistossa oli mm. Tschaikovskyn Romeo ja Julia (kyllä kai kaikki tietävät, miten se päättyy?) sekä Puccinin rakkausaaria O mio Babbino Caro. (Jälkimmäinen kertoo siis tytöstä, joka kerjää isältään lupaa mennä naimisiin, ja uhkaa heittäytyä virran vietäväksi mikäli lupaa ei heru. Perus dramaattista teiniangstia siis, jo vuodesta 1918… Kuka sanoikaan, että klassinen musiikki on tylsää ja mitäänsanomatonta? Draaman kaarta ja mielikuvituksellisia käänteitä kyllä riittää! :D)

On Sunday Scottsdale Philharmonic had the third concert of this season. This time we seemed to have a them of tragic lovestories: Romeo and Juliet by Tschaikovsky (I´m pretty sure everyone knows how well that ends) and a love aria called O mio Babbino Caro by Puccini. (The latter is a story about a girl who desperately wants to get married, asks her father for his permission and finally threatens to jump in the river and kill herself if he doesn´t let her. Just the typical, dramatic teenager angst – since 1918… Who said classical music is boring and meaningless? There´s plenty of drama and soap opera! 😀 )

Or what do you think about this literal English translation of the original Italian song?

”Oh my dear papa,
I love him, he is handsome, handsome.
I want to go to Porta Rossa
To buy the ring!

Yes, yes, I want to go there!
And if my love were in vain,
I would go to the Ponte Vecchio
And throw myself in the Arno!

I am anguished and tormented!
Oh God, I’d like to die!
Papa, have pity, have pity!
Papa, have pity, have pity!”

 

Kertoo jotain muuten meidän perheen huumorintajusta, että äitini lauloi kyseisen laulun kihlajaisissamme… 🙂

By the way, this says something about my family´s sense of humor: my mom sang this song in our engagement party… 🙂

 

DSC00661.JPG

Konserttimestarimme odottelee backstagen kulmilla lavalle pääsyä… Lavan reunassa oli myös countdown-taulu, josta näki kuinka paljon aikaa oli showtimeen.

Our Concert Master is patiently waiting to come on stage… There was a flat screen on the stage where everyone could see the countdown to showtime.

DSC00663.JPG

Konserttimme ovat olleet tällä kaudella niin suosittuja, että entinen konserttisali jäi auttamatta liian pieneksi. Koska orkesterimme visio on tarjota kaikille mahdollisuus osallistua konsertteihimme ilmaiseksi, paikalle on tullut niin valtava määrä halukkaita kuulijoita, että jopa 200 ihmistä on jouduttu käännyttämään ovelta. Tämä ei tietenkään ole tarkoitus, joten vaihdoimme esiintymispaikkaa isompaan saliin, johon mahtuu reilusti yli 1000 kuulijaa. Akustiikka on hieno, vaikka sali ei varsinaisesti sinfoniaorkesterille ole tehty. Tärkeintä kuitenkin on se, että kaikki halukkaat pääsevät paikalle!

Our concerts have been so popular during this second season that our previous orchestra hall became to small for us. Our vision is to provide everyone with the opportunity to come enjoy classical music for free, and therefore we have had to turn over 200 people away from the door in our previous concerts. That´s not our intent, so we had to change the venue to this church that easily seats over 1000 listeners. The acoustics are phenomenal, even though the hall is not really made for a symphony orchestra. The most important thing is to accommodate all the music enthusiasts though!

DSC03315.JPG

DSC03379.JPG

DSC03412.JPG

Työkiireiden vuoksi en ehtinyt harjoitella tähän konserttiin juuri ollenkaan, mikä sotii perfektionistiluonnettani vastaan. Kun johonkin sitoudun, haluan tehdä sen täysillä enkä vähän sinne päin. Taisin missata harjoituksistakin puolet, vaikka en tähän asti ole jättänyt väliin yhtäkään. Onneksi orkesterissamme on ymmärtäväisiä ammattilaisia, jotka eivät ota poissaoloja liian vakavasti. Itseäni harmitti kuitenkin se, että tätä ohjelmistoa olin odottanut koko vuoden, enkä sitten ehtinyt panostaa siihen niin kuin olisin halunnut. Klassisen musiikin aikakausista romanttinen musiikki on ehdoton suosikkini, ja jäi kyllä vähän kaivelemaan se, etten saanut ihan kaikkia Tsaikkarin kromaattisia kuudestoistaosatikutuksia (= hirveesti nopeita nuotteja) kohdalleen järjettömän nopeaan tempoon nähden. Ohjelmistossa oli haastavaa myös Grofen Grand Canyon Suite jatkuvine tahtilajivaihteluineen, joka siis suomeksi tarkoittaa sitä, että silmät pitäisivät olla koko ajan porautuneena  kapellimestariin. Ja joo, kyllä sillä kapellimestarilla on siellä lavalla joku muukin funktio kuin näyttää hyvältä ja huitoa silmänlumeeksi. Orkesteri ilman kapellimestaria on kuin auto ilman rattia: kyllä se menee eteenpäin, mutta ei välttämättä pysy ajoradalla ja varmasti jossain vaiheessa lähtee ihan lapasesta. Kapellimestari määrittelee kaikki temponvaihtelut ja antaa jokaiselle instrumentille ”luvan” ja ohjeistuksen siitä, milloin he saavat soittaa ja millä nyanssilla. Todellista multitaskingia siis.

Because of my busy work schedule, I didn´t have as much time to practice for this concert as I had hoped. And that really hurts my perfectionist character. When I commit to something, I always want to give a 100 %. I think I missed about half of the rehearsals, and I have never missed any in the past. Fortunately there are very understanding people in my orchestra, they won´t take absences too seriously. I was pretty bummed out though, because I have been waiting for this specific program the whole season and now I couldn´t give it my everything. Romantic music is definitely my favorite of the classical music eras, and I really felt disappointed in myself for not being able to hit all those cromatic 16th notes (= terribly many fast notes) in Tschaikovsky, in relation to the insanely fast tempo. The Grand Canyon Suite by Grofe was also challenging due to its constant tempo changes – which means that our eyes need to be completely focused on the conductor at all times. And yes, the conductor does have a real function on stage, other than looking good and waving his hands when he wants to. An orchestra without a conductor is like a car without a steering wheel: it will move forward but it won´t necessarily stay on the road and eventually it will totally get out of control. The conductor is responsible for all the tempo changes and gives each instrument ”a permission” and direction about when they can play and with what nuance. Some serious multitasking right there!

DSC03460.JPG

DSC03464.JPG

Konsertti oli kaiken kaikkiaan onnistunut: yleisö oli hyvin mukana ja sali oli ääriään myöten täynnä! Nyt meillä on kuukauden tauko ennen seuraavaa harjoitusrupeamaa, joten nyt saan hetken keskittyä ihan muihin kuvioihin. Ihanaa perjantaita!

(P.S. Koita bongata allekirjoittanut kuvista! 😉 Meidän kuvaajamme oli jostain syystä onnistunut saamaan minut näkymään lähes jokaiseen ruutuun, ja se on jo melkoinen saavutus yli 70 hengen sinfoniaorkesteria kuvatessa.)

The concert was definitely a success: the audience was awesome and the hall was packed! Now we have a one month break before our next rehearsals so now I can focus on other projects. Have a happy Friday!

(P.S. Try spot me in the pictures! 😉 Our photographer had managed to get me in pretty much every single frame, and that is quite an accomplishment when photographing a symphony orchestra of over 70 musicians.)

 

x Hanne

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *