Runner´s high

Last weekend we decided to escape the hectic city life and head up to the Mountains. We always manage to make it feel relaxing and action-packed at the same time, that´s what I love about the outdoors. Our incredibly hospitable hosts fed us such extravagant meals that we needed to make up for that somehow – and what´s better than enjoying the mountain air and the beautiful fall colors? These pictures were taken during our hike in the Inner Basin Trail of Coconino National Forest. The hike is 4 miles long, and the elevation reaches almost 10´000 feet.

Viime viikonloppuna päätimme paeta hektistä kaupunkielämää parin tunnin päähän vuorille. Onnistumme aina jotenkin tekemään näistä viikonlopuista sekä rentouttavia että toiminnantäyteisiä, siksi rakastankin ulkoilmaelämää. Uskomattoman vieraanvarainen isäntäväkemme loihti pöytään toinen toistaan uskomattomampia ruokia, joten niistä saatua kalorimäärää piti jotenkin myös kompensoida. Mikäpä sen parempaa, kuin nauttia vuoristoilmasta ja upeasta ruskasta? Nämä kuvat on otettu patikkaretkeltä Coconinon luonnonpuistosta, Inner Basin -polulta. Reitti on 4 mailia (n. 6,5 km) pitkä, ja korkeusero yltää parhaimmillaan jopa kolmeen kilometriin.

CIMG3903.JPG

CIMG3902.JPG

 

CIMG3904.JPG

CIMG3906.JPG

CIMG3907.JPG

CIMG3908.JPG

What a wonderful world, really? I felt like I had stepped into a fairytale, I almost expected to see the little faun Tumnus peeking behind a bush. The physical hike alone would have taken my breath away (and it did actually, due to the thin mountain air), but these views definitely did it too. I just wanted to lay down and suck the beauty of the forest in me.

Kuinka kaunista voi maailmassa olla? Tuntui, että olisin astunut satukirjaan – melkein odotin näkeväni fauni Tumnuksen kurkistelemassa jossain pensaan takana. Matkalla sai haukkoa henkeään paitsi tietysti fyysisen suorituksen vuoksi (kerran aloin oikeasti hyperventiloimaan ohuen vuoristoilman ja korkeuseron vuoksi), mutta myös sanoinkuvaamattoman kauniiden maisemien tähden. Teki mieli vain makoilla tämän kauneuden keskellä ja imeä siitä voimaa itseensä.

CIMG3909.JPG

CIMG3913-001.JPG

CIMG3910.JPG

The higher we climbed, the colder it got. There was actually a lot of snow, considering the time of year. The leaves also started disappearing closer to the top. We filled our waterbottles with the fresh mountain spring water, yummy! .

Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä kylmemmäksi ilma muuttui. Huipulla oli oikeastaan aika paljon lunta, vuodenajan huomioon ottaen. Puiden lehdet alkoivat myös harvenemaan huippua kohden. Vesipullot täytimme matkalla tuoreella vuoristolähteen vedellä, nam! 

 

CIMG3917.JPG

CIMG3925.JPG

We did actually make it to the top, after my mental battle and all the ”sightseeing” and picture taking. It took approximately an hour to hike to the top, but the way down was a lot faster. I surprised myself by keeping the pace with these two marathon-athletes, and we ran the whole way down despite the slippery leaves and snow. It took about 35 minutes, although it felt more like 10 minutes. Having run in the asphalt jungle of Espoo, I can´t say that I ever experienced the famous ”runner´s high”. However, running in this golden wonderland made me float in the air and completely forget about my shin splints. Must be all the endorphines… This morning I was painfully aware of some muscles I didn´t even know existed, but it was totally worth it. Priceless.

Pääsimme onnellisesti huipulle kaiken taistelun ja maisemien ihastelun jälkeen. Ylöspäin kiipeäminen kesti reilun tunnin, ja alastulo kävikin sitten huomattavasti nopeammin. Yllätin itseni pysyttelemällä sinnikkäästi näiden kahden maratoonariatleetin perässä, ja juoksimme pudonneista lehdistä ja lumesta liukkaan serpentiinipolun kokonaan alas autolle asti. Aikaa tähän meni noin 35 minuuttia, vaikka se tuntui kyllä lähinnä kymmeneltä minuutilta. Espoon betoniviidakossa aiemmin lenkkeilleenä se kuuluisa ”runner´s high” on kyllä jäänyt aiemmin kokematta, mutta tässä kultaisessa satumaassa juostessa kipeät penikat unohtuivat täysin, ja leijuin ihan jossain muualla endorfiinihöyryissäni. Tänä aamuna löysin itsestäni ihan uusia lihaksia, ja penikoita on pitänyt hieroa jääpaloilla, mutta oli kyllä niin sen arvoista. Priceless.

x Hanne

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *