SEKALAINEN TILANNEPÄIVITYS
Olipahan taas viikko.
Mikä siinä onkin, että kaikki menot kasaantuvat aina samoille päiville? Meillä on ollut monta täysin ohjelmatonta viikonloppua, ja nyt yhtäkkiä samaan viikonloppuun osui kolme aika isoa tapahtumaa: miehen serkun häät, kälyn lääkäriksi valmistuminen ja sinfoniaorkesterin keikka. Häiden vuoksi sukua oli täällä eri osavaltioista saakka, joten joka päivälle oli jotain ylimääräistä. On ollut aamiaistreffejä, polttareita, orkesterin kenraaliharjoitukset, bridal breakfast, rehearsal dinner, häät, valmistujaisiin kokkailua, varsinaiset valmistujaisjuhlat ja viikonlopun päätteeksi sunnuntaina Scottsdale Philharmonicin keikka. En liioittele yhtään, kun sanon että Mozartin hitaan osan aikana oli todellisia vaikeuksia pysytellä hereillä… Ei siis ollut tämä viulisti kyllä enää ihan iskussa.
No, tämän viikonlopun päätteeksi on nyt sitten saatu pakon edessä rauhoittua kotona pari päivää: meille nimittäin tuli ei-niin-odotettu vieras Noro kylään. Virus iski koko sukuun, joka perheessä on useampi sairastupalainen halailemassa vessanpönttöä tällä hetkellä. Osa kauempaa tulleista häävieraista aloitti sairastamisen lentokentällä, osa onneksi selvisi kotiin asti ennen kuin pöpö pääsi kunnolla valloilleen. Nyt on siis parin päivän ajalta peruttu töitä ja siirretty oppilaita toisille päiville. Kaikkein inhottavinta oli kuitenkin katsella 7-kk vanhan vauvani sairastamista, varsinkin kun pikkuiset kuivuvat oksentamisen seurauksena niin kovin helposti. Toivottavasti pahin on nyt jo takana…
Oli kyllä ihan mahtavaa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, mutta kyllä tällaisen viikon jälkeen on sosiaalisesti aika kaikkensa antanut olo. Vielä kun on valinnut sellaisen ammatin, jossa joutuu koko ajan olemaan sosiaalisesti jonkun toisen saatavilla. Koomista sinänsä, että ihmisläheisestä ammatistani huolimatta olen kuitenkin loppupeleissä enemmän introvertti, ja kaipaan päivittäin edes tunnin-pari ihan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Tällaisen hullunmyllyviikon jälkeen kaipaa tavallistakin enemmän takaisin omiin arkirutiineihin, kuten salille ja normaaliin työaikatauluun. Kaipaan sitä, että arki on edes jotakuinkin ennustettavaa, ja voin suunnitella päiväohjelman juuri sellaiseksi kuin itse haluan.
Tänä aamuna tajusin, etten viimeiseen pariin-kolmeen viikkoon ole kokannut kunnolla (yleensä teen kerralla viikon ruokaostokset ja menun, jota seuraan erittäin orjallisesti), koska olemme olleet koko ajan menossa. Tapoihimme ei kuulu turvautua pikaruokaan, mutta viime aikoina on tullut syötyä ulkona tai jonkun toisen luona lähes useammin kuin kotona. Menu on ollut vähintäänkin erikoinen myös siksi, että pari viikkoa sitten minulta poistettiin viisaudenhampaat, ja nyt sitten parina viime päivänä on syöty tasan sitä mitä vatsa on kestänyt.
Tulevalta viikolta toivon siis esimerkiksi sitä, että menussa on jotain muutakin kuin mehujäätä, omenasosetta, suolakeksejä ja smoothieita. Olisi myös kiva, että 100 dollarin kuntosalikuukausimaksulle saisi jotain vastinetta, eli ehtisi siis käymäänkin siellä…
Tulipahan taas kunnon sillisalaattipäivitys, mutta enempää ei nyt irtoa vauvan kiljuessa taustalla. Nyt sitä taas muistaa, miksi tämä blogi ei ole juuri päivittynyt viime kuukausina (huoh)…