Small town charm

 

Halusin välttämättä viedä vanhempani katsomaan Flagstaffin vanhaa kaupunkia, joka on tunnelmaltaan varsin erityinen. Phoenixissa ei varsinaisesti ole mietään yhtä ”keskustaa”, jonka läheisyyteen kaikki palvelut, meno ja meininki keskittyisivät, vaan kauppoja ja ravintoloita on ripoteltu eri kaupunginosiin omiksi ”keskustoikseen”. Phoenixin arkkitehtuurissa ei myöskään ole juuri mitään nähtävää, sillä suuri osa rakennuksista on ihan moderneita businessrakennuksia vailla mitään historiaa (poikkeuksena tästä ehkä muutama valikoitu yliopistokampuksen rakennus). Sen sijaan pohjoisen alppikaupungin (kuten Nelliina osuvasti tämän pikkukaupungin tituleerasi) keskusta on ihan omaa luokkaansa historiallisine rakennuksineen ja nähtävyyksineen. Keskusta on niin pieni, että sen kävelee läpi vaivatta. Sen pienille kujille kuitenkin kätkeytyy lukemattomia ihania vintageputiikkeja, taidegallerioita, korupajoja, sekä perheyrityksenä toimivia kahviloita ja ravintoloita. Suosittelen siis käymään, jos näillä suunnilla liikut! Tämä pikkukaupunki on legendaarisen Route 66:n varrella, ja tätä monet pitävät tukikohtanaan ajellessaan esimerkiksi parin tunnin päähän Grand Canyonille. 

 

Sää oli Flagissakin epätavallisen kuuma, ja jäätelöt meinasivat sulaa sormille ennen kuin ne ehtivät tötteröstä parempiin suihin. Olin pakannut tytöille mukaan hupparit, sillä varaudumme tavallisesti lämpötilan laskuun matkatessamme palmujen alta vuorille 7000 jalan korkeuteen. Tällä kertaa ne saivat kuitenkin jäädä tyhjän panttina autoon. Ilmassa oli samanlaista tunnelmaa kuin kesäisessä Helsingissä. Ihmiset viettivät päiväänsä kiireettömästi terassilla ystävien sekä hyvän ruoan ja juomien parissa. Kadunkulmilla oli hymy suunkareessa jammailevia muusikoita. Aika oli pysähtynyt. Kukaan ei kiirehtinyt ottamaan pois viikon vanhoja itsenäisyyspäivän sinipunavalkoisia koristeita. Kirkonkellot soittivat patrioottisia lauluja.

 

Rakastan tällaisia rappioromanttisia rakennuksia, joita täällä kyllä löytyy kuvattavaksi pilvin pimein! 

 

Kävimme kiertelemässä muutamassa kaupassa, ihan oikeasti vain ikkunaostoksilla. Suloisia vintageputiikkeja on niin hauskaa kierrellä ihan muuten vaan, ilman minkäänlaisia ostoaikeita. Kesäiset kukkakuosit, lasketut vyötäröt, leveät kellohelmat, polka dots, romanttisen pastelliset pitsiunelmat, ihan aidot cowboy-buutsit, käsintehdyt korut ja henkäyksenkevyet luonnonmateriaalit eivät voi kuin herättää ihastusta. Vanhat, kulutetut huonekalut ja antiikkikalusteet tuovat esillepanoon vielä erilaista fiilistä: loistelampuilla valaistuista ketjukaupoista ei voi puhua samana päivänäkään.

 

Saatoin vahingossa eksyä Earthboundiin – taas. Tarkoitus oli vain pyörähtää katsomassa, olisiko siellä ollut lastenhuoneeseen sopivaa taidetta (esimerkiksi pastellisia pöllötauluja, ei ollut). Sen sijaan äkkäsin koruosastolla komeilevan kyltin: alekorut 3 kappaletta kolmella dollarilla. Eli siis $1 per koru! No arvaatte varmaan, miten siinä sitten kävi. Marssin aivan onnesta soikeana kassalle kolmen korun kanssa, joista paria olin kuolannut muutama päivä aiemmin, mutten normaalihinnalla ollut raaskinut ostaa. Ostin siis koruja kuudenkymmenen dollarin arvosta, ja maksoin niistä vain kolme vaivaista taalaa. Pari kertaa piti nipistää itseäni, että ymmärsinköhän nyt ihan oikein… 

 

Voihan postikortti. Harvoin saa lapsesta näin edustavaa kuvaa (lähinnä siis tämän ikiliikkujageenin vuoksi), mutta nyt taisi pienenkin jaloissa väsymys painaa. Hän siinä kaihoisasti ihastelee ohiajavan fillaristin pyöräkorissa komeilevaa kukkakimppua.

 

Tässä kaupungissa on jotain niin ihanan old-schoolia, että voisin viettää täällä päivän jos toisenkin, ihan vain unelmoiden ja vaeltaen. Joskus pienikin maisemanvaihdos tuo tuulahduksen raikasta ilmaa. On taas helpompi hengittää. Ajatukset tuntuvat selkeämmältä. Tuntuu, että tietää taas, mitä elämältä haluaa. 

Olemme harkinneet tähän kaupunkiin muuttamista monet kerrat. Mieheni voisi vaihtaa ASU:sta NAU:hun silmänräpäyksessä ilman mitään pääsykokeita tai hidasteita. Minunkin voisi olla helppo saada oman alani töitä, ja onpa Flagstaffissa myös oma kaupunginorkesterinsa. Flagissa asuu myös roppakaupalla sukulaisia ja tuttuja, joten sopeutuminen ei varmasti olisi mahdotonta. Käymme siellä joka tapauksessa säännöllisesti, joten ajatus kytee ja kutkuttaa aina aika ajoin. Yleensä voimakkaammin silloin, kun olemme siellä käymässä. Elämä raikkaassa vuoristoilmassa, neljässä vuodenajassa, pikkukaupungissa tuntuu jotenkin helpommalta. Elämä on jotenkin rennompaa, yksinkertaisempaa. 

Pitäisi vain uskaltaa irrottaa, taas kerran. Mennä rohkeasti eteenpäin ja seurata intuitiota. 

Katsotaan, mitä tapahtuu. Ehkä vietämme joulua taas täällä, tällä kertaa jopa omassa kodissa.