VAIKKA NIIN KUIN YÖ JA PÄIVÄ OLLAANKIN

 

IMG_20170722_151247.jpg

Tänään istuimme mieheni isoveljen luona iltaa, ja me pariskunnat naljailimme hyväntahtoisesti puolisoidemme kustannuksella. Lähinnä naureskelimme sille, miten voikaan olla, että niin vastakkaiset persoonat ovat päätyneet yhteen. Näen kälyssäni hyvin paljon itseäni – ja no, veljekset ovat luonteiltaan hyvin samankaltaisia.

Siinä missä mieheni on looginen suorasuu, minä teen päätöksiä enemmän tunnepohjalta, ja pidän yleensä mieluummin suuni kiinni kuin aiheutan ristiriitaa. 

Olemme poliittisesti asioista hyvinkin eri mieltä.

Mieheni on idealistinen visionääri ja aina täynnä huikentelevaisia bisnesideoita, kun taas minä olen realisti ja järjen ääni.

Minä rakastan rutiineja, kun taas mieheni on spontaani. Minä olen täsmällinen, mieheni viimetipan prokastinaattori. Minä saan tekemättömistä asioista ja kotitöistä näppylöitä, kun toinen taas voi ihan kaikessa rauhassa rentoutua keskellä kaaosta potematta siitä minkäänlaisia omantunnontuskia. 

Tarvitsen työntekoon rauhallisen ja mahdollisen ärsykkeettömän hetken, kun taas mieheni keskittyy parhaiten kuuntelemalla kuulokkeista musiikkia täysillä, mieluiten vielä lasten juostessa vieressä ympyrää.  (Hän katsoo joka ilta nukahtaakseen gaming-streamia, jonka visuaalinen ja auditiivinen ärsyketulva saisi minussa aikaan joko epilepsiakohtauksen, tinnituksen tai molemmat.)

Minä noudatan orjallisesti rutiineja ja sääntöjä, kun taas mieheni toimii impulsiivisesti ja noudattaa mottoa ”rules are more like guidelines anyway”.  Tunnustan avoimesti olevani kontrollifriikki, kun taas mieheni on monissa asioissa todella laissez-faire.

Kun minä nautin välillä ihan vaan luonnossa samoilusta ja sunnuntaikävelyistä, mieheni mielestä ainoa sovelias liikuntamuoto on sellainen, jonka aikana nousee oksennus kurkkuun ja taju meinaa lähteä.

– – 

IMG_20170724_170434.jpg

Mikä meidät on alunperin tuonut yhteen? 

Muistan jo ihan ensitapaamisesta sen, että pidin tapaamaani nuorta miestä todella ärsyttävänä ja arroganttina tyyppinä. Ja no, 12 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen hän osaa edelleen olla varsin hermojaraastava, ja myönnettäköön, suomalaiseen makuun ällöttävänkin itsevarma amerikkalainen.  Hän ei pelkää kyseenalaistaa muiden ajattelutapoja ja tietää tasan tarkkaan mistä narusta vetää, jotta saa aikaan kuumia tunteita nostattavan väittelyn asiasta kuin asiasta. 

Mutta hän saa edelleen minut nauramaan älyttömyyksillään, ja hämmästyttää minut kerta toisensa jälkeen sekä nippelitiedollaan että yleistietämyksellään.  Hän on kaltaiseni fantasiaa ja musiikkia rakastava nörtti, jota omat lapsemmekin pitävät maailman oudoimpana tyyppinä. Olemme molemmat härkäpäisen itsepäisiä ja määrätietoisia asioissa, jotka koemme oikeasti tärkeiksi. Haastamme toisiamme muuttamaan  urautuneita käsityksiämme ja olemme pääsääntöisesti raatorehellisiä toisillemme. Peräänantamattomuus toki usein johtaa kiivaisiin debatteihin, mutta voi sanoa että olemme oppineet toisiltamme valtavan paljon. Minä olen joutunut opettelemaan heittäytymistä: ilman mieheni rohkeutta ja optimistisuutta moni asia olisi jäänyt toteutumatta (maatilahaave ja jenkki-roadtrip nyt ainakin). Mieheni taas on oppinut sen, että minut saa helpommin innostumaan uusista jutuista, kun suunnittelee asioita vähän edes jo valmiiksi.

Olemme oppineet paljon toki toisistamme puolisoina, ja välillä tuntuu että toinen tuntee minut joissakin asioissa paremmin kuin minä itseni. Sen lisäksi olemme avartaneet maailmankuvaamme jo ihan sitä kautta, että olemme asuneet kahdessa eri maassa ja saaneet tutustua toistemme kulttuureihin. Väitän, että sitä kautta olemme kumpikin päässeet paljon paremmin käsiksi siihen, miksi toinen on sellainen kuin on. Monikulttuurisuus on ollut elämässämme valtava rikkaus ja lahja kolmelle lapsellemme.

– – 

Kälyni luonnehti tänään molempia veljeksiä kesyttämättömiksi ja kontrolloimattomiksi veijareiksi, ja kysyi minulta pilke silmäkulmassa, oliko  tarkoitukseni seurustelemaan ryhtyessämme päästä korjaamaan mieheni puutteita tai muokkaamaan hänestä tietynlainen. 

Uskon, että reilu vuosikymmenen aikana kaikki pariskunnat sekä muuttuvat että muuttavat toisiaan. Emme varmasti ole samoja tyyppejä kuin silloin, eikä tarvitsekaan olla. Oikeastaan olisi aika huolestuttavaa, jos emme olisi muuttuneet ollenkaan. Olemme kumpikin kääntäneet kelkkamme monenkin asian suhteen, ja minusta se on pelkästään hyvä asia. Ehdottomuus ei koskaan ole hyväksi, ja on ihan hyvä piirre pystyä toteamaan, että hei, olin muuten silloin tämän asian suhteen ihan väärässä.  

Voi olla, että elämä olisi tavallaan helpompaa, jos ympäröisi itsensä pelkästään ihmisillä, jotka ovat kanssani aina samaa mieltä. Mieheni on kuitenkin usein sanonut, ettei koskaan halunnut vaimoa, joka aina myötäilisi kaikkia hänen mielipiteitään.

Ja se ehkä on meidän tapauksessamme parisuhteen suola ja rikkaus.

20180216_182111.jpg

 

” Sinä muistat merkkipäivät ja laitat nimeni korttiin

Minä eksyin kantabaariin kun piti löytää postiin

Kuulin kyllä miten tuli toimia

Vaikeaa on tällä päällä mitään oppia

 

Et istu kalliolla kun siitä saa sen vaivan

Etkä nuku laiturilla, on sängyt sitä varten

Sä tiedät miten maailma kaipaa järkeä

Tiedät miten tyhmyydestä syntyy häpeä

 

Vaikka niin kuin yö ja päivä ollaankin

Ei kukaan muu sovi siihen paremmin

Vaikka niin kuin yö ja päivä ollaankin

Ei kukaan muu sovi siihen paremmin”

 

– Sadetanssi – 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *